abortti vai ei?
Mies painostaa aborttiin, on väärä aika eikä ole varma olenko "se oikea". Itse en aborttia haluaisi. En myöskään pärjää yh:na. Voinko luottaa vaan siihen että mies ihastuu vauvaan kun se syntyy? Perhettä ym tukiverkkoja ei mulla juurikaan ole, asuvat toisessa päässä suomea. Ikää kuitenkin jo 27, mies 30.
Kommentit (16)
Mitä tohonkin nyt vastaisi. Jos 30-vuotias mies ei pysty vastaamaan tekosistaan, niin sellaisella miehellä ei tee mitään. Sanot itse että et aborttia halua tehdä. Se olkoon se lähtökohta. Tietenkin sä pärjäät yh:na, muutkin ovat pärjänneet. Ne tukiverkot löytyy aina jostain.
Jos sä nyt teet abortin, sä itket sitä koko loppuelämäsi, kun menet ääliömiehen takia sellaiseen sortumaan...
Ehdit myös hyvin tekemään palkkatöitä ennen vauvasi syntymää, jotta saisit ansiosidonnaista äitiyspäivärahaa. Älä pelkää. Kanna raskaus niinkuin nainen. Jos mies ei tue sua, niin lakkaat varmasti ajan kanssa rakastamasta häntä. Voi olla, että hänestä kuitenkin kehkeytyy isä lapselleen. Tai jos ei, niin elatusavut tulet ainakin saamaan. Mokoma jänistäjä... pelle mieheksi? Syntyvä vauvasi on ihana ja sinullahan on jo ikää 27 vuotta... Et kadu syntymää...
Vauva ei parisuhdetta pelasta, usein käy juuri päinvastoin. Eli parisuhteen pitäisi olla aika hyvässä jamassa lapsen tullessa, jotta kestää sen alkuvaiheen raskauden.
Mutta oletko varma, että et pärjäisi yksinhuoltajana? Monesti sitä huomaa pärjäävänsä monestakin tilanteesta, joka etukäteen ajatellen tuntuu mahdottomalta.
Jos teet abortin niin sitä on parasta haluta 100%:sti itse. Vauvan kanssa pärjäät varmasti vaikka jäisit sen kanssa kahden. Pidät vauvan ja jos mies pysyy mukana niin hyvä niin. Ja mies voi jättää sinut vaikka tekisit sen abortinkin. Ja ajattele, tämä voi olla ainoa tilasuutesi tehdä lapsi.
Miehistä tuo abortin tekeminen ei varmaan tunnu niin hankalalta mutta itse saatat tulla katumaan sitä lopun elämääsi.
Tsemppiä!
väitän että yh:na voi pärjätä vaikka se onkin takuulla raskaampaa kuin parisuhteessa. En ole tätä mikään sanomaan, mutta ehkä joku yh voi antgaa näkökulmaa. Toisen halusta tehty abortti kuulostaa murheelliselta ratkaisulta. Kyllä kannattaa nyt vielä ottaa aikalisä, keskustella sen miehen kanssa mutta tehdä itsenäinen selviytymisstrategia ja entä jos ottasit yhteyden kuitenkin vanhempiisi, jospa he eivät kuitenkaan sua hylkäis tässä tilanteessa?
siksi että mies sitä tahtoo. Mutta ikävä kyllä ei kannata luottaa siihenkään että mies automaattisesti vauvaansa rakastuisi. Voi hyvinkin olla, että et näe hänestä kuin perävalot.
Mutta sinä olet aikuinen nainen ja pärjäät kyllä - jos haluat!
Oletko ajatellut, että voisit antaa lapsen adoptioon. Minusta ei ikinä olisi siihen, joten ymmärrän hyvin, jos et edes mieti sitä.
Ajattelin vaan muistuttaa ettei abortti ja lapsen pitäminen ole ainoat vaihtoehdot.
eikä mielestäni ole reilua vaatia jos mies on selvän kantansa ilmaissut että ei halua perhettä sun kanssa. Eli jos vauvan pidät, on pakko lähteä siitä että yksin on pärjättävä. Kaikki muu miehen taholta on plussaa. Tää on mun kanta...
Sun ruumis, sun päätös! Vaikka miehen avustuksella oot raskaaksi tullut, SÄ kannat lasta ja SUN pitää tehdä päätös raskauden jatkumisesta tai keskeyttämisestä SUN mielesi mukaan. Mies voi esittää oman kantansa, mutta koska mies ei konkreettisesti koe raskautta, ei voi myöskään sanoa mitä pitää tehdä. Raskaus/lapsi kun ei ole miehelle niin todellinen kuin naiselle. Jos teet abortin toisen toiveen mukaan vastoin omaa haluasi, todennäköisesti kadut (tai ainakin mietit päätöstäsi) sitä loppuikäsi. Eri asia sitten, jos sitä itsekin haluat, mutta voisinpa väittää, että siltikin joskus mietit, kuinka vanha tai minkä näköinen tyttö tai poika nyt olisi...
Minulla on 2 tuttavaa, jotka siihen ratkaisuun päätyivät. Lopputulos: helvetillinen monen kuukauden, sairausloma. Toinen hankkiutui tahallaan uudestaan raskaaksi, Nyt Yh:ta mutta onnellinen lapsesta. Ja katuu yhä sitä ekaa aborttia. Toisen mies tuli katumapäälle kolmen kuukauden päästä abortista ja halusi uutta lasta, mutta nainen ei enää rakastanut miestä, vaan vihasi sen painostamisen takia. Ikäänkuin lapsia voisi saada kuin leluja kun sattuu huvittamaankin. Ero tuli.
Ja jos mies on sitä mieltä että sä et ole se oikea, on se joka tapauksessa vissiin jättämässä sua. Ei se ole rakastamisen arvoinen mies, mutta lapselle kannattaa tuhlata rakkautta...kuuntele sydämesi ääntä. Se on sinun kehosi ja sinun lapsesi. Raha-asioilla on taipumus järjestyä.
Sinuna en tekisi aborttia, koska se jäisi myöhemmin kaduttamaan. Yksinhuoltajana pärjäät varmasti. Mäkin asuin 5kk yksin kolmen lapsen kanssa. Vanhin oli silloin 5vuotta, keskimmäinen 3-vuotta ja nuorin oli mahassa ja syntyi tuona aikana. Elämä oli kuitenkin helppoa. Myöhemmin mies muutti takaisin ja välillä tuntuu, että nyt minulla olisi 4-lasta.
Voimia tärkeään päätökseen!
Itse olin siinä tilanteessa, että mietin aborttia - mies taas ehdottomasti halusi lapsen. Kun abortti oli jo myöhäistä tehdä, mies otti ja katosi. LUULIN, että pärjäisin yksinhuoltajana, olihan minulla paljon ystäviä ja sukulaisetkin lähellä. Kun vauva syntyi, tajusin olevani täysin yksin. Kaikesta huolimatta olen pärjännyt, pakkohan se on ollut pärjätä. Tee niin, kuin oma pääsi sanoo, kyllä sitä yksin aina jotenkin pärjää ;)
kun et itse sitä edes halua. Kohdussasi kasvaa vauva ja sinusta on tulossa äiti. Kyllä sinä pärjäät. Apua löytyy esim. soittamalla neuvolaan.
Poikaystävä painosti minut aborttii, kun olin 17-vuotias. Mies kyllä oli jo 23, mutta ei kuulemma "valmis isäksi". Suostuin, koska pelkäsin, en uskaltanut kertoa vanhemmilleni ja pelkäsin yksinhuoltajaksi ryhtymistä niin nuorena, lukio kesken ja kaikkea. Abortin jälkeen sairastuin vakavaan masennukseen ja masennuskausia on tullut sen jälkeen useita. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin, mulla on edelleen tallessa vauvanvaatteet joita silloin ostin, vaikka lasta ei ole. En pysty heittämään niitä pois. Olo on edelleen tosi syyllinen. Käyn terapiassa ja miehiin luottaminen on vaikeaa.
Harkitse kaikilta kannoilta, mutta muista että miehen mielipiteestä huolimatta lopullinen päätös on sinun. Et ole enää mikään teini, joten en yhtään epäile ettet pärjäisi yksinkin. Myös adoptioon antaminen on vaihtoehto, jos et lasta itse pysty kasvattamaan. Lapsettomia pariskuntia on paljon.
harkitse tarkkaan, älä tee mitään mitä katuisit
tulisit luultavasti katkeraksi siitä.
Mutta jos mies ei halua vauvaa ja epäilee parisuhdettannekin niin voi kyllä hyvin olla, että löydät itsesi yksinhuoltajuudesta. Varmista taloudellinen selustasi niin hyvin kuin voit.