Tapaat uuden ihmisen, juttelet kaikenlaista, mutta seuraavalla kerralla ei enää huvita jutella. Mitä tapahtui?

Jos se tyyppi jauhaa vain itsestään, en itse enää ikinä ota kontaktia mutta saatan mumista jotain ystävälliseksi tulkittua jos vaikka tyyliin jalkapallokentän laidalla tulee selittämään jotain.

Viimeksi luulin että keskustelu eteni hyvinkin vuorovaikutuksessa ja molemmat kertoili asioita niin taas tyssäs siihen. Nuivan tervehdyksen sain seuraavalla kerralla. Ilmeestä näki, ettei ollut iloinenkaan. Harmitta, koska syö tosi paljon itseluottamusta ja tulen epävarmemmaksi kun en tiedä missä on ongelma. Ei oikein kehtaa kysyäkään toiselta, että mitä teen tai sanon väärin. 

Ah voi ei, mä olen tuo jonka kuvailit.. on ihan kiva jutella jonkun uuden tyypin kanssa mutta harvoin, siis sanotaan kerran vuodessa ehkä, joku ihminen on oikeasti niin kiinnostava että jaksaisi kehittää sitä suhdetta jotenkin eteenpäin.. Tylsistyn tavattoman helposti ja tapaan peruskivoja ihmisiä ihan jo pelkästään työn puolesta kymmeniä päivässä, lisäksi juurikin lasten harrastusten kautta, omien harrastusten jne.. en ole ehkä vaan kiinnostunut ottamaan elämääni sen ihmeemmin uusia ihmisiä, ihan kiva vähän tutustua että tietää vaikka minkälaisia ne lapsen harrastuskavereiden vanhemmat on, mutta.. en koe tarvitsevani muuta.. Mulla on paljon ystäviä jo valmiiksi. Et tee siis ainakaan mun silmin mitään väärin :)

Yleenä tuollaiset tyypit on ripustautujia: kun on kerran jutellut niitä mäitä, niin ilmestyvät lapsineen ovelle kertomaan, että me tultiin kylään, kun huomasin, että meillä menee jutut niin hyvin yhteen. Siksi juttelen muutaman koteliaan fraasin, en muuta enkä todellakaan odota, että seuraavan kerran kentän laidalla pitäisi taas kuunnella tuntemattoman yksinpuhelua.

Samoin, tunnen tyyppejä jotka pysäyttää kadulla pitäen monologinsa ja heippa. Sama puhelimessa. Välttelen, koska se ei ole keskustelua.

No mulla tuo vetäytyminen johtuu ihan muista syistä kun että se johtuisi sinusta. Ahdistuksesta ja lapsuuden traumoista. Se saa vetäytymään ja olemaan varovainen vaikka olisikin ollut hyvä hetki jonkun ihmisen kanssa.

Ehkä se ei johdu susta, ehkä tuossa on jokin hassu sun olettamus vaan taustalla ja sitten tulkitset kaiken sen pohjalta. Ehkä ne ihmiset seuraavalla kerralla esim ei muista kuka olet, tai niillä itsellä on just käynyt joku paskamainen juttu, tai niillä on kiire. Ehkä mikään ei liity siihen miten sinä olet viime kerralla heidän kanssa jutellut?

Kiinnitin huomiota tuohon, että kuvailet itseäsi humoristiseksi. Yksi asia, mikä on saanut ainakin minut ottamaan etäisyyttä ensitapaamisen jälkeen, on liiallinen läpänheitto ja kaiken vääntäminen jotenkin hassunhauskaksi. Sellainen epätoivoisen viihdyttäjän aura on aika luotaantyöntävä, vaikka tarkoitus olisi vain keventää tunnelmaa. Osa on ollut myös turhan töksäytteleviä vitsailunsa kanssa ja varsinkin miehet ovat yrittäneet suoranaista roastausta, huonolla menestyksellä tosin. Huumorintaju ja tilannetaju eivät läheskään aina kulje käsi kädessä. Toisaalta jotkut eivät ole luonnostaan humoristeja eivätkä arvosta edes omasta arjesta sanailua tai muuta harmitonta, vaan kokevat sen turhana suunsoittona. Heidän kanssaan pärjää parhaiten suoraviivaisella asialinjalla, jos tekemisissä on joskus oltava.

Paska provo tämäkin 

Jos se syy ei ole sinussa välttämättä, jos se on se toinen. Mun syyt jättää kontakti voisi olla se että rasitun sen henkilön seurassa ja jos se vie muulta ajan mitä pitäisi tehdä kotona, ollaan eri mieltä kaikessa, toiveet ei kohtaa missä ja miten nähdään tai miten se sovitaan, toinen ei ymmärrä minua tai en ymmärrä toista eli ei ole samaa kieltä, eri tavat tehdä asiat, en koe tulevani kohdelluksi tasa-arvoisesti, toinen ei hoksaa jotain, toinen ei ole kohtelias, ei ole avarakatseinen eli vaikuttaa keskiaikaiselta, kontakti ei johda mihinkään eli onkin ajanhukkaa, onkin ihan erilainen mitä ajatteli tai toinen tyrkyttää uskonlahkoa, tai esittelee 5 kissaa ja lemmikkirottia yms. Luulen että sopivassa seurassa ei todella rasitu ja voi juoda vaikka ruusukupista teetä.

Sinussa ei ole mitään vikaa eikä niissä muissakaan. Ajattele asiaa kuin tapaisit nettitreffeillä jokin tyypin. Ekalla kerralla jokainen haluaa tehdä hyvän vaikutuksen ja juttelee ystävällisesti. Toisella kerralla ystävällisiä ihmisiä on enää puolet. Kolmannella ehkä pari. Muutamalla kerralla huomaat, ketä oikeasti kiinnostaa. Ei kannata odottaa ihmisistä liikoja.

Vierailija kirjoitti:

Kiinnitin huomiota tuohon, että kuvailet itseäsi humoristiseksi. Yksi asia, mikä on saanut ainakin minut ottamaan etäisyyttä ensitapaamisen jälkeen, on liiallinen läpänheitto ja kaiken vääntäminen jotenkin hassunhauskaksi. Sellainen epätoivoisen viihdyttäjän aura on aika luotaantyöntävä, vaikka tarkoitus olisi vain keventää tunnelmaa. Osa on ollut myös turhan töksäytteleviä vitsailunsa kanssa ja varsinkin miehet ovat yrittäneet suoranaista roastausta, huonolla menestyksellä tosin. Huumorintaju ja tilannetaju eivät läheskään aina kulje käsi kädessä. Toisaalta jotkut eivät ole luonnostaan humoristeja eivätkä arvosta edes omasta arjesta sanailua tai muuta harmitonta, vaan kokevat sen turhana suunsoittona. Heidän kanssaan pärjää parhaiten suoraviivaisella asialinjalla, jos tekemisissä on joskus oltava.

Tässä voi olla se ongelma. Eli olen kova naurrskelemaan esim ihan itselleni. Saatan töksöytellä kommentteja omista lapsistakin huumorimielellä, esim juuri oppimiskeskusteluissa heitän jotain sellaista että huomaan ettei nyt sopinut tähän tilanteeseen. Sama voi olla että kun saatan hyvinkin nopeasti uuden tuttavuuden kanssa heittää monia juttuja huumorilinjalle, vähän sarkasmisia kommentteja niin niitä ei ymmärretä sellaisiksi vaan voidaan ihmetellä mikä tyyppi mä oikein olen. On tosi harva tilanne missä pysyn pelkästään asiallisena, vaikken siis missään nimessä ole mikään purkkaa jauhava läpänheittäjä vaan enemmänkin ujo mutta avoin ja en ota itseäni turhan vakavasti

Ehkä olen niin outo tyyppi, että harvassa on ihmiset ketkä on yhtä outoja ja ymmärtäisivät mun juttuja. 

Kyllä, rasittuminen toisesta, erilaiset arvot ja mielenkiinnon kohteet (toki saatan kohteliaasti kuunnella, enkä lähde mihinkään vastaväittelyihin, mutta ei pidä kuvitella että jaan puhujan intohimon kukkiin, hamstereihin, maratooneihin, lahkoiluun yms vaikken sitä esille tuokaan). Jos toisesta paistaa tietty päälle päsmäröinti  tai jyrääminen tai ripustautuminen tai liian nopea "avatuminen" liian henkilökohtaisista asioista, ne ovat ihan nou-nou, ja merkki itselleni, että en tahdo syventää tuttavuutta.

Varsin vaivaannuttavaa jos ennestään täysin tuntematon henkilö alkaa kertoo varsin avoimesti (myös henkilökohtaisista) asioitaan. Myös tilannetajussaan on tällöin luultavasti jotain ongelmaa, mikä on ns. sopivaa. Ärsyttäviä ovat myös pelkästään itsestään puhuvat ja ns. lämpimikseen kälättävät jotka eivät kestä yhtään hiljaista hetkeä.

Vierailija kirjoitti:

Ah voi ei, mä olen tuo jonka kuvailit.. on ihan kiva jutella jonkun uuden tyypin kanssa mutta harvoin, siis sanotaan kerran vuodessa ehkä, joku ihminen on oikeasti niin kiinnostava että jaksaisi kehittää sitä suhdetta jotenkin eteenpäin.. Tylsistyn tavattoman helposti ja tapaan peruskivoja ihmisiä ihan jo pelkästään työn puolesta kymmeniä päivässä, lisäksi juurikin lasten harrastusten kautta, omien harrastusten jne.. en ole ehkä vaan kiinnostunut ottamaan elämääni sen ihmeemmin uusia ihmisiä, ihan kiva vähän tutustua että tietää vaikka minkälaisia ne lapsen harrastuskavereiden vanhemmat on, mutta.. en koe tarvitsevani muuta.. Mulla on paljon ystäviä jo valmiiksi. Et tee siis ainakaan mun silmin mitään väärin :)

Jatkan tähän vielä että etsit vain eri asiaa kuin ne muut. Haluaisit ilmeisesti uusia kavereita ja tutustua paremmin. Itse taas juttelen esimerkiksi juurikin sen aikaa kun pitää vaikka odottaa lasta treeneistä/pukuhuoneesta tms. En jotenkin ajattele että se olisi sen kummempi kuin yksi juttelukerta, ei siitä ole mun silmissä tarkoituskaan tulla mitään muuta. Olen myös taitava ihmisten kanssa ja monet sanovat kuinka helppo kanssani on jutella. Tämä on hienoa tottakai, mutta siltikin, sama tilanne, juttelu on sen hetken tilanteeseen sopiva, ei jotain mistä pitäisi seurata jatkoa. Tosin, yhden parhaan ystäväni löysin juurikin lasten harrastusten odotteluhöpöttelyistä, mutta se oli täysi vahinko, ei mitenkään haettu lopputulos :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiinnitin huomiota tuohon, että kuvailet itseäsi humoristiseksi. Yksi asia, mikä on saanut ainakin minut ottamaan etäisyyttä ensitapaamisen jälkeen, on liiallinen läpänheitto ja kaiken vääntäminen jotenkin hassunhauskaksi. Sellainen epätoivoisen viihdyttäjän aura on aika luotaantyöntävä, vaikka tarkoitus olisi vain keventää tunnelmaa. Osa on ollut myös turhan töksäytteleviä vitsailunsa kanssa ja varsinkin miehet ovat yrittäneet suoranaista roastausta, huonolla menestyksellä tosin. Huumorintaju ja tilannetaju eivät läheskään aina kulje käsi kädessä. Toisaalta jotkut eivät ole luonnostaan humoristeja eivätkä arvosta edes omasta arjesta sanailua tai muuta harmitonta, vaan kokevat sen turhana suunsoittona. Heidän kanssaan pärjää parhaiten suoraviivaisella asialinjalla, jos tekemisissä on joskus oltava.

Tässä voi olla se ongelma. Eli olen kova naurrskelemaan esim ihan it

Lainaus ei edelleenkään tule kokonaisena mutta pisteet sinulle siitä, että sinulla on hyvä itsetuntemus. Sarkasmin kanssa kannattaa todellakin olla varovainen, se helposti tulkitaan veetuiluksi ja jopa kiusaamiseksi. Yleensä ei kannata sarkastisia kommentteja kohdistaa keneenkään henkilönä vaan kommentoida esimerkiksi jotain ajankohtaisia tapahtumia, jos sitä haluaa käyttää. Myös itseironia käsitetään usein väärin. Ihmiset vetävät siitä monesti johtopäätöksiä, että joko olet poikkeuksellisen huonoitsetuntoinen tai sinulla on omituinen ja epärealistinen käsitys itsestäsi. Minä olen kantapään kautta oppinut sen, että jos haluan oikeasti tulla kuulluksi, niin itseironia ei ole paras tehokeino siihen. Mieluummin silkalla asialinjalla sitten ja jätän vitsailut toiseen kertaan. Samoin kaikki opetus- ja kasvatuskeskustelut ym. palaverit ovat huumorin käytön suhteen varsinaisia miinakenttiä ja niissäkin on parempi pysytellä pitkälti neutraalina ja ns. vakavasti otettavan oloisena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiinnitin huomiota tuohon, että kuvailet itseäsi humoristiseksi. Yksi asia, mikä on saanut ainakin minut ottamaan etäisyyttä ensitapaamisen jälkeen, on liiallinen läpänheitto ja kaiken vääntäminen jotenkin hassunhauskaksi. Sellainen epätoivoisen viihdyttäjän aura on aika luotaantyöntävä, vaikka tarkoitus olisi vain keventää tunnelmaa. Osa on ollut myös turhan töksäytteleviä vitsailunsa kanssa ja varsinkin miehet ovat yrittäneet suoranaista roastausta, huonolla menestyksellä tosin. Huumorintaju ja tilannetaju eivät läheskään aina kulje käsi kädessä. Toisaalta jotkut eivät ole luonnostaan humoristeja eivätkä arvosta edes omasta arjesta sanailua tai muuta harmitonta, vaan kokevat sen turhana suunsoittona. Heidän kanssaan pärjää parhaiten suoraviivaisella asialinjalla, jos tekemisissä on joskus oltava.

Tässä voi olla se ongelma. Eli olen kova naurrskelemaan esim ihan it

Kannattaisiko seuraavan kerran jossain isommassa sosiaalisessa tilanteessa seurata hiljaa sivusta ja opetella, miten ns. suositut eli sosiaaliset ihmiset toimivat. Mistä asioista puhuvat, mistä eivät, tuntemattomien kanssa, mistä asioista puolituttujen kanssa, ja millaisin sävyin ja painotuksin. Ei tietenkään pidä luopua omasta persoonallisuudesta, mutta jos ja näköjään kun pidät ongelmana sitä, että samat ihmiset eivät halua jutella toista kertaa kanssasi, silloin tarvitaan sekä muilta oppimista että rehellistä itsereflektiota. Ihannetapauksissa nämä sosiaaliset konventiot opitaan ensin jollain tavalla teini-ikäisinä kaveriporukoissa ja sitten niitä korjataan ja muutetaan opiskeluaikana, jonka loppuvaiheessa (yleensä jo ainakin osittain työelämässä) ne ns. hiotaan huippuunsa. Ja niillä mennään sitten loppuikä. Ellei ole syytä muuttaa omia maneereitaan. Tämä siis ihannetapauksessa. Suurimmalla osalla ihmisistä ei mene noin auvoisasti, ja asiaa joutuu pohtimaan joka välissä. Joillakin on myös jonkinlainen sanaton ja eleetön "aura" ympärillään: heille alkavat kaikki ihmiset jutella, bussipysäkillä, jonottaessa, missä tahansa. Tunnen tällaisia ihmisiä, ja he eivät itsekään ymmärrä, mistä se johtuu. Sen verran monta kertaa olen tuotakin todistanut, että mielestäni käsitys siitä, että suomalaiset eivät harrastaisi small talkia, ei kertakaikkiaan pidä paikkaansa. Toki muilla voi olla päinvastaisia havaintoja. Tietenkään nuo kohtaamiset ja juttelut eivät koskaan tai ainakaan yleensä sisällä minkäänlaista ajatusta jatkosta, siis että "otettaisiin joskus uudelleen". Vaikka tutuilleni onkin pelkän kaupunginsisäisen bussimatkan jälkeen sanottu useamman kerran, että "olisipa kiva jutella sinun kanssasi uudelleenkin". Ehkä kysymys onkin siitä, että tällaiset tuttavani eivät itse tuo uusille ihmisille kovinkaan kärkkäästi esiin omia mielipiteitään tai näkemyksiään (paitsi ehkä säästä tai bussivuoroista), vaan ovat pikemminkin hyviä kuuntelijoita. Onkohan AP hyvä kuuntelija? Jos ei, se voi selittää, ettei seuraavalla kerralla toista osapuolta huvita jutella edes sitä paria sanaa. Eikös siitä ollut Hesarissakin aika vasta juttua, että suosituimmilla ihmisillä on yksi salaisuus: he kuuntelevat, mitä toinen sanoo, ja kyselevät lisäkysymyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiinnitin huomiota tuohon, että kuvailet itseäsi humoristiseksi. Yksi asia, mikä on saanut ainakin minut ottamaan etäisyyttä ensitapaamisen jälkeen, on liiallinen läpänheitto ja kaiken vääntäminen jotenkin hassunhauskaksi. Sellainen epätoivoisen viihdyttäjän aura on aika luotaantyöntävä, vaikka tarkoitus olisi vain keventää tunnelmaa. Osa on ollut myös turhan töksäytteleviä vitsailunsa kanssa ja varsinkin miehet ovat yrittäneet suoranaista roastausta, huonolla menestyksellä tosin. Huumorintaju ja tilannetaju eivät läheskään aina kulje käsi kädessä. Toisaalta jotkut eivät ole luonnostaan humoristeja eivätkä arvosta edes omasta arjesta sanailua tai muuta harmitonta, vaan kokevat sen turhana suunsoittona. Heidän kanssaan pärjää parhaiten suoraviivaisella asialinjalla, jos tekemisissä on joskus oltava.

Tässä voi olla se ongelma. Eli olen kova naurrskelemaan esim ihan it

Voi ei. Minusta olisi ihana tavata sinunlaisiasi. Olen myös itse tosi kova naureskelija ja vitsinvääntäjä, mutta myös syvällinen ja osaan vakavoituakin kiehtovien aiheiden äärelle. 

En ole tuo, jolle kirjoitit vaan luen ketjua sivusta.

Vierailija kirjoitti:

Kiinnitin huomiota tuohon, että kuvailet itseäsi humoristiseksi. Yksi asia, mikä on saanut ainakin minut ottamaan etäisyyttä ensitapaamisen jälkeen, on liiallinen läpänheitto ja kaiken vääntäminen jotenkin hassunhauskaksi. Sellainen epätoivoisen viihdyttäjän aura on aika luotaantyöntävä, vaikka tarkoitus olisi vain keventää tunnelmaa. Osa on ollut myös turhan töksäytteleviä vitsailunsa kanssa ja varsinkin miehet ovat yrittäneet suoranaista roastausta, huonolla menestyksellä tosin. Huumorintaju ja tilannetaju eivät läheskään aina kulje käsi kädessä. Toisaalta jotkut eivät ole luonnostaan humoristeja eivätkä arvosta edes omasta arjesta sanailua tai muuta harmitonta, vaan kokevat sen turhana suunsoittona. Heidän kanssaan pärjää parhaiten suoraviivaisella asialinjalla, jos tekemisissä on joskus oltava.

Epätoivoisen viihdyttäjän aura?

Kuulostat ylimieliseltä, ja nähtävästi kategorisoit ihmisiä aika julmasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiinnitin huomiota tuohon, että kuvailet itseäsi humoristiseksi. Yksi asia, mikä on saanut ainakin minut ottamaan etäisyyttä ensitapaamisen jälkeen, on liiallinen läpänheitto ja kaiken vääntäminen jotenkin hassunhauskaksi. Sellainen epätoivoisen viihdyttäjän aura on aika luotaantyöntävä, vaikka tarkoitus olisi vain keventää tunnelmaa. Osa on ollut myös turhan töksäytteleviä vitsailunsa kanssa ja varsinkin miehet ovat yrittäneet suoranaista roastausta, huonolla menestyksellä tosin. Huumorintaju ja tilannetaju eivät läheskään aina kulje käsi kädessä. Toisaalta jotkut eivät ole luonnostaan humoristeja eivätkä arvosta edes omasta arjesta sanailua tai muuta harmitonta, vaan kokevat sen turhana suunsoittona. Heidän kanssaan pärjää parhaiten suoraviivaisella asialinjalla, jos tekemisissä on joskus oltava.

Tässä voi olla se ongelma. Eli olen kova naurrskelemaan esim ihan it

Saattaisit sopia mulle kaveriksi. Ainakin kaikki mitä kerrot kuulostaa ihan minulta. 

Toisaalta tuo, mitä joku puhui, että tulee hyvin juttuun kaikkien kanssa, vaikkei olisi sen kummempaa intressiä jatkossa, pätee minuun myös. Ja minäkin kuormitun helposti sosiaalisista suhteista, usein niistäkin ihmisistä joista oikeasti pidän. En tiedä mikä niissä mättää. Haluaisin sellaisia kavereita, miten kuvailit itseäsi, mutta jotenkin haluaisin, että se olisi kevyttä ja helppoa, että jaksaisin. Tämän takia en ole kovin aktiivisesti etsinyt kavereita, kun en jaksa ylläpitää niitä suhteita, vaikka niitä kaipaankin. Olen alkanut miettiä, olenko jotenkin neuroepätyypillinen. Ehkä mulle tuo huumori on tekijä, joka just auttaa jaksamaan. Ja toisaalta jos ei tarvi hymyillä ja keskittyä koko ajan, niin kuin jossain asiakaspalvelussa. Haluan olla rauhassa oma itseni. 

Siitä olen ainakin varma, että ei kannata muuttaa itseään muiden mieliksi. Se ei ole aitoa eikä siitä seuraa hyviä ystävyyssuhteita. Ole oma itsesi, muuten ne oikeat kaverit ei tunnista sinua ja joudut aina väärään seuraan. Mitä iloa on olla suosittu, jos joutuu aina teeskentelemään?