Joko olette pikkulinnuille neuloneet pieniä lämpöisiä villatakkeja?
Nuo pikkuraukathan jäätyvät tuolla ulkona ilman lämpöistä päällepantavaa. Itse olen tehnyt muutaman villatakin ja tarkoitus olisi tehdä niitä lisää.
Kommentit (22)
pipoja tein muutaman, hyvin kelpasi ja töyhtökin mahtui mukaan
No voisin tehdä mutta mistä tietää minkävärisen lintu haluaa
Minun tekemän halusi liian iso lintu eikä mahtunut päälle ja nyt se roikkuu tuolla puussa jumittuneena oksaan mihin se heitti sen.
Pikkulinnuilla on koko ajan untuvatakin ja makuupussin yhdistelmä sekä untuvatopattu pipo ja hanskat. Kyllä ne tarkenee jos ovat niin terveitä, että jaksavat pörhistää höyheniä normaalilla tavalla. Lisäksi aika monetkin linnut osaavat tehdä lumen sisälle kiepin, jos eivät muuten tarkene, ja nyt riittää lunta jonka sisällä on lämmintä. Ei ne vaan istu oksalla palelemassa vaan etsivät paikan, jossa tarkenevat.
Muistan kuinka lapsena kun viimeksi oli tällaisia talvia, ihmettelin pellolla lumessa olleita pieniä kuoppia, joista johti linnun jäljet vähän matkaa ja sitten oli siipien jäljet. Jotkut tavalliset pikkulinnut oli yöpyneet lumen sisällä.
Minun on todella käynyt sääliksi rastaita Tampereella, itkettää. Yksi oli jähmeänä maassa jollakin viikolla nukkumassa kerrostalon pihassa, lehahti puuhun, söi jäisiä marjoja. Ja yksi värisi matalalla puussa pari päivää sitten, olisin halunnut antaa lämmikettä ja lämmitetyn pipon. Suojan. Ei ollut. Sen yksi sulka värisi ihan kauheasti siipien lähellä, koko lintu tärisi. Pitää lähteä kohta hakemaa nenäliinoja. Yhtenä talvena oli naarassorsa yksin yhdellä jalalla nukkumassa purolla pakkasella. Käy muitakin lintuja ja eläimiä usein sääliksi, vaikka on lämpimiä ajatuksia.
Yhtä loogista on dementoituneiden mummojen kutomat villasukat Ukrainaan.
Sinitiaisille keltaista tai sinistä. Punatlkuille punaista tai mustaa. Nämä on ainakin tiedossa.
Tiheän metsän suojassa on paljon lämpimämpää kuin aukeilla paikoilla. Pikkukaverit osaavat hakeutua suojaan.
Vierailija kirjoitti:
Yhtä loogista on dementoituneiden mummojen kutomat villasukat Ukrainaan.
Äärioikeiston pojat tunnetusti lipoo Putinin percettä.
Ripustin oksat täyteen pieniä, erivärisiä villatakkeja.
Kiitos tästä hyvänmielen aloituksesta. Oisko sama tyyppi, joka oli kausityöntekijänä Fazerilla vihreiden kuulien puolittajana? :)
Minä koukuttelen täällä villahousuja. Tarvitsevathan nuo pikku raukat neuleasuunsa myös alaosan!
En oo neulonu mutta innostuin tekemään tekoälyllä kuvan aiheesta.
https://www.bing.com/images/create/talitiainen-puettuna-villaneuleeseen…
Vierailija kirjoitti:
En oo neulonu mutta innostuin tekemään tekoälyllä kuvan aiheesta.
https://www.bing.com/images/create/talitiainen-puettuna-villaneuleeseen…
Ihanan söpöä!😍
Arvasin, että paljon tulee pipoja ja villatakkeja, ja muka ovelana aloin tekemään säärystimiä. Voi että mikä homma niissä on! Muutama pari on tehtynä, ja sormet kramppaa.
Pikku pikku sukkia tein ja vein oksaan roikkumaan niin saa kukin valita mieleisensä. Oravalle kudoin myös pienet töppöset.
Laitoin laatikoista tekemiäni ansoja linnuille. Kannen alle kaksi puutikkua, toinen "istuma-alustana" ja toinen pitämään kantta ylhäällä. Kun lintu istuu paikalle, luukku sulkeutuu. Sitten vien linnun sisälle häkkiin jossa ruokin sitä talven yli turvassa.
Tämä onkin hyvä kohde käyttää jämälangat! Sukkiin ja säärystimiin riittää hyvinkin pienet lankojen loput.
Ja jos tekee kirjoneuletta, saa loputkin langanpätkät käytettyä.
Millä osastolla tämä aloitus tehty.
Ihana ajatus kyllä😇