Millainen kunto teillä 60v ylöspäin on?

Vanhainkoteja ei jatkossa enää ole vaan tilalle tulevat nk. yhteisöllinen palveluasuminen tai ympärivuorokautinen palveluasuminen, suurin osa jää kotipalveluiden varaan. 

Tottakai mietin kuntoani ja vanhuuttani ja miten paljon vanhuuteen pitää sijoittaa pärjätäkseen pitkälle omassa kodissaan. Olen läheltä seurannut liikunnallisen ja aktiivisen äitini sairastumista ja heikkenemistä, joihin eivät hänen terveet elintapansa ole auttaneet kovin pitkälle . Kun Parkinson iskee siitä ei ole paluuta, vaikka olisi kuinka jumpannut lihaksistoaan. Mutta se, että hän on nyt laitoshoidossa ei ole kamalaa. Kun ihminen ei kykene enää itse mihinkään on laitos ollut äidilleni mielenrauhan ja turvallisuuden paikka. Pidimme häntä ehkä liiankin pitkään kaupungin kotiavun ja yksityisen hoitoavun varassa, joten hänen jäädessään avustajien käyntien väleillä yksin hän hätääntyi jos jotakin sattuisi. Niinpä äitiä nostettu lattialta, autettu kakkavellin seasta jne. Että haluanko itse pärjätä kodissani ei innosta, jos olen kovin sairas.



Nyt olen ihan hyvässä kunnossa, nautin liikunnasta, touhuan kesäkauden mökillä ja jumppaan joka aamu jäsenet notkeammiksi. Mietin myös missä haluan asua, sillä nyt olisi aika hankkia se loppu iän kämppä. KOetan muistaa sen, että elämänmuutokset tässä iässä ovat vain hyvä asia. En kuitenkaan pelkää. Vanhuus on asia, jossa vain toivoo  että ympäristö, tavalliset ihmiset tajuaisivat elämän hidastuvan ja kaiken sujuvan sen mukaisesti. 

Jumpata pitää paljon. Joitakin liikkeitä joka ilta, joitakin harvemmin.

Sen oikein tuntee, miten nikamat ja nivelet yrittää lähteä liikkeelle, jos niitä ei pidä kurissa hyvillä lihaksilla.

Ei pelota, vaikka eihän kunto enää kovin kaksinen ole. Tuntuu siltä, että olen huonompikuntoinen kuin naapurin 30 vuotta vanhempi 90-vuotias. Hän on pysynyt terveenä toisin kuin minä, joka olen onnistunut välttämään kuoleman useammin kuin kerran.

Täytin juuri 60v.  Muutin jo lähemmäksi vaivaistaloa ettei tule siirrtokustannuksia.

Vanheneminen on joka tapauksessa vittumaista. Siitä huolimatta naurattaa joskus tämä elämä. Sitten on päiviä ja hetkiä jolloin ei mikään naurata.

Urheilukellon mielestä kunto on kuin 38-vuotiaalla. Luulen kyllä että se kertoo enemmän nykyihmisten keskimäärin surkeasta kunnosta kuin minusta.

Kun rakennettiin oma talo 20 vuotta sitten, tehtiin jo esteetön. Ei ole rappuja, on isot vessat ja oviaukot, ei kynnyksiä. Ajateltiin olla tässä kuolemaan asti, nyt ollaan 70-vuotiaita. Toinen on tosi hyväkuntoinen, hiihtää ja liikkuu, toinen on hauras ja liikkuminen hankalaa tasapainon vuoksi. Mutta kotiapu kotiin, sillä ollaan ajateltu pärjätä.

68 mittarissa, yli 10km kävelylenkki menee vaivatta, vielä.

Toivoa pitää että myös jatkossakin.

Eihän se kunto nyt häävi ole. 40 vuotta raskasta ruumiillista työtä on rikkonut jalat ja selän, mutta ei auta, on pakko painaa pitkää päivää. Tosin olen minä ketjupolttanut ja ryypännytkin ahkerasti sen saman ajan, mutta se ei ole vielä kunnossa näkynyt juuri muuten kuin lihomisena ja yskimisenä. 

Ensinnäkin vanhainkoteja ei ole enää olemassakaan. Kun vanhenet saat tulla jatkossa omillasi toimeen ellei sukulaiset tai lapset huolehdi. Jos olet köyhä niin kuolet aika äkkiä pois. Tulevaisuudessa ei yli 60-vuotiaiden eikä eläkeläisten sairauksia hoideta koska he ovat yhteiskunnan kannalta pelkkä kuluerä.

Toisekseen tämä palsta taitaa olla väärä paikka kysellä asioita mummoikäisiltä. Tämä on vauvapalsta eli täällä pyörii enimmäkseen nuoria äitejä ja jokunen jonne provosoimassa.

Mulla on ollut pari kipusairautta jo parikymmentä vuotta mutta heti kun täytin 60v meni polvet. En tiedä miksi tai miten mutta ensin toinen polvi oli vuoden aivan jäätävän kipeä ja sitten toinen. Nyt tilanne suht hyvä mutta liikkumattomuus näin talvella tekee äkkiä hallaa. En voi olla ulkona mutta käyn kyllä vesijuoksemassa ja - jumpassa. Kesällä toivon pääseväni kävelemään itseni kuntoon!

Ihan hirveää tuntea olevansa kehnommassa kunnossa kuin 93v tätini!

Kyllä joku kohta kolottaa päivittäin mutta ei koko ajan. Yritän jumpata, mutta lattialle meno ja nousu on vaikeaa toisin kun ennen, ja kroppa on jäykkä. Kävellä ja uida kyllä jaksan ja joka päivä ainakin tunnin teen jompaa kumpaa, mutta iäkkäämpiäkin ohittajia on niin uidessa kuin kävelylenkilläkin. Pääosin päivä menee istuskellessa. Ikää on 62v.

Lihaskunto OK, selkä rikki, polvet rikki, lonkat rikki,, vasen olkapää kenkkuilee.

Kaikki em. kyllä sössii treenaamista, kun pitää mennä murenevan tukirangan ehdoilla.

N48

Sulla on 10 vuotta aikaa elää ja mennä "nuorena". Heität hukkaan tuon hyvän elämisen ajan, jos nyt alat pohtimaan asioita, jotka ovat ajankohtaisia kenties vuonna 2034. Oikeastaan meillä ei ole muuta kuin tämä hetki. Ei mitään sit-ku.. vaan nyt.

Nainen 65, eläkkeellääe just jäänyt, ei sairauksia, kolesterolilääkitys, jonkun verran ylipainoa.

Vähän lonkkavaivaa, mutta selviän 10 km taivalluksesta. Liikkua pitää joka päivä, muuten kangistuu koko kroppa.

Sosiaalisesti aktiivinen.

Puoliso saman ikäinen.  Ei sairauksia eikä lääkityksiä. Liikkuu paljon ja yhteiskunnallisia harrastuksia.

Mielestäni tämäkin on hyvä elämän vaiheessa, työuran ja mahdollisen raihnaisuuden/ kuoleman välissä. Pärjää omillaan ,eikä tarvi huolehtia kuin itsestään

Ei pelottanut pari vuotta sitten vielä.

Nyt pelottaa, nivelrikko peukaloissa ja polvissa, viime syksynä kesken työsesongin piti käydä punkteerauttamassa oikea polvi.

T: mies 52v