Hylätty 12 v jouluna
Minulla on 12-vuotias esimurkku, joka on luonani 50 % ajasta. Nyt jouluna hän tuli luokseni aattoiltana ja toki olisin toivonut, että viettäisimme perheenä yhdessä aikaa edes joulupäivänä. Noh, kaverit ovat hänelle jo tosi tärkeitä, joten annoin luvan mennä pariksi tunniksi ulos tapaamaan kaveria. Tunnen kaverin ja hänen äitinsä. Tein selväksi, että moni haluaa olla jouluna oman perheen parissa (nostan myös oman käteni!), joten sovittiin että kenenkään kotiin ei tuppauduta. Sovittiin aika jolloin tulee kotiin joulupäivän päivälliselle.
Sovittuna aikana soi ovikello. Mukana tulee minulle entuudestaan tuntematon poika (ei siis se, jonka äidin tunnen). Voiko N. oottaa meillä? No mitä voin sanoa suoraan tuon pojan edessä? Samaan aikaan ajattelin että poikaa varmaan myös kaivataan kotiin, joten sanoin, että jos N on siihen asti kunnes alamme jouluaterialle. Jonkin ajan päästä poika teki lähtöä. Onneksi tajusin kysyä missä vanhemmat ovat.
Vastaus oli epämääräinen ja tosi surullinen. Pojat isä oli kuulemma ajamassa 5 tunnin päästä kotiin. Pojan äiti oli töissä. Sillä on joku työpuhelu. Kuulemma avaimet oli jääneet kotiin. Joulupäivänä klo 17 molemmat vanhemmat olivat siis jossain muualla. Ei isovanhempia. Vanhemmat eronneet ja kuvioissa uudet.
Syötiin sitten jouluateria yhdessä. Yritin selvitellä miten vanhempiin saa yhteyden. Ei selvinnyt, poika väisteli kysymystä.
Mitä ihmettä tässä pitää tehdä? Meillä on aamulla lähtö reissuun. Vaikka poika jäisi yöksi, niin mitä sen jälkeen?