Ollaanko me MILLENIAALIT kasvettu ulos internetistä?
Tuos oli joku artikkeli aiheesta ja oon miettinyt samaa jo muutaman vuoden, ikää nyt 35v. Sukupolvi Zeta nettiaddiktioineen vaikuttaa jotenkin naiivilta ja sokeelta sille tosiasialle, ettei voi olla psyykeelle hyväksi roikkua 8h päivässä puhelimella. Ne taas näkee meidät 35veet ihan kalkkiksina vaikka me oltiin rakentamassa koko tätä sydeemiä, me oltiin niitä ekoja jotka loi tunnuksia, mesetti ja chättäili, luotiin irc-galleriasivuja ja MySpacea.
Oon "joutunu" opettelemaan niiden kieltä ja kulttuuria, että emojit meinaakin jotain muuta. Että on sopivaa ja normaalia sekoitella englantia ja suomea keskenään, kun sellanen olis aiheuttanut pelkkää myötähäpeää esimerkiksi mun nuoruudessa 2008.
Joo vois lähtee täältä hevon pyhimpään mutta kun nettiin pääsee niin helposti älyluurilla että en osaa enää tsekata onko kukaan soittanut ja pistää sen jälkeen puhelimen muualle. Ja vieläpä ettei ilman nettiä ja jopa SOMEA pärjää, on aivan pihalla jos ei vaikka instagramissa ole jonkunmoinen tili?
ollaanko me 35veet ihan noloja mummoja ja pappoja enää somessa ja deittiäpeissä?? On mun äidilläkin Facebook mutta ei tasan olisi jos en olis neuvonut sille ihan kaiken alusta alkaen.
Kommentit (8)
Usein esimerkiksi IL viittaa uutisessaan johonkin some-keskusteluun "raivo repesi somessa asiasta.." ja jos ei ole instagramia ei pääse edes katsomaan että mikä nyt oli ongelmana ja mistä sai alkunsa. Toki osan jutuista vois jättää huomiottakin.
Nojaa. Ehkä olisi tosiaan syytä katsella vähän laajemmin ympärilleen. Jos tiedät nuoremmistasi yhtä vähän kuin vanhemmistasi niin aika vähään se jää ja itsekeskeiseltä vaikuttaa.
Te milleniaalit ette todellakaan olleet ensimmäisiä jota loi tunnuksia mesetti ja chattaili jne. Sukupolvi x ehti tehdä tuota vuosikemmenen tai puolitoista kun milleniaalit vielä katseli pikkukakkosta.
jos et keksi muuta tekemistä kuin älyluuraamisen, sinä et ole kasvanut ulos internetistä. Ja jos et keksi luurillakaan järkevää tekemistä, et ehkä vaan ole kovin kehitysorientoitunut ihminen. Ei se iästä tai sukupolvesta kiinni ole.
Myönnän olleeni aktiivinen somessa vielä neljä vuotta sitten, mutta silmäni avautuivat sen typeeryydelle, ja lopetin sometilini. Asennemaailmani on jo samanlainen kuin monella 50-60 -vuotiaalla miehellä: maailma on pilalla. Ja etenkin nuoriso.
Sori siitä someaddioktiohommasta, z-sukupolvi. Oma jälkikasvuni kasvaa vanhassa kunnon kurissa, johon kuuluu ruutuajan rajoittaminen ja päivittäinen reipas ulkoilu.
T: Milleniaali N34
Vierailija kirjoitti:
Myönnän olleeni aktiivinen somessa vielä neljä vuotta sitten, mutta silmäni avautuivat sen typeeryydelle, ja lopetin sometilini. Asennemaailmani on jo samanlainen kuin monella 50-60 -vuotiaalla miehellä: maailma on pilalla. Ja etenkin nuoriso.
Sori siitä someaddioktiohommasta, z-sukupolvi. Oma jälkikasvuni kasvaa vanhassa kunnon kurissa, johon kuuluu ruutuajan rajoittaminen ja päivittäinen reipas ulkoilu.
T: Milleniaali N34
Niin no, nuoriso on aina ollut pilalla. Seuraavakin on, syy varmaan kuitenkin taas joku uusi.
Että 70-luvulla syntyneet olis ollut ahkeria "mesettäjiä". Huonompi englanti kuin meillä, lähinnä niiden netissä oleminen oli Kiss FM:n chätissä paskanjauhantaa. Tuskin edes tietoa juuri etsivät, kirjastosta korkeintaan.
Itse olen ihan rehellisesti pudonnut kärryiltä. Minulla on Facebook ja Linkedin enkä niihinkään päivitä mitään. Nuorempien kollegoiden instagramit, snapchatit, tiktokit sun muut on mennyt ihan ohi enkä ole löytänyt mielenkiintoa tehdä tunnuksia.
Oman netti/somehistorian aikana on ollut jo habbohotel, ii2, irc-galleria, mese, youtube, whatsapp, facebook (tässä tipuin kärryiltä), instagram, snapchat, tiktok. Montako kertaa sama sisältö pitää taas pakata uuteen pakettiin ja pyytää kaveriksi samat ihmiset jotka oli jo kontakteina kaikissa viime palveluissa.
No jos kirjoittaa Vauva-palstalle ei ole kyllä irti Internetistä. Mutta toki nuoremmilla on eri somet, joita en itse laske edes netiksi samalla tavalla kuin meidän "vanhusten" netti on/oli.
No en esimerkiksi minäkään ole yhtään somessa, vaikka olenkin 22v eli "Z-sukupolvea". Sen sijaan käytän kyllä - tarpeettomankin paljon - aikaa verkkouutisiin, keskustelupalstoihin ja nettip*rnoon.