Vanhempien kasvatuslaiskuus

Voi että olen vihainen, tai oikeastaan pettynyt. Ystäväni lapset olivat avanneet lahjat tänään. Kauheasti kiitellen soitti ystäväni. Nieleskelin järkytystä. Kuulemma mies oli ollut pukkina kun maksulliset eivät halunneet tulla tänään. Kysyin varovasti että miksi jo tänään, jouluaatto on huomenna. Ystäväni sanoi kyllästyneensä riiteleviin, kerjääviin ja malttamattomiin lapsiinsa, mitä siitä vaikka antaa lahjat päivää aiemmin.

Tämä oli nyt jotenkin viimeinen pisara eikä todellakaan ensimmäinen kerta kun lapset saavat tahtonsa läpi. Suututin ystäväni, sanoin suoraan että olette kyllä aika laiskoja enkä ymmärrä millä periaatteilla te kasvatatte lapsianne. Osa joulun taikaa pienille on juuri odotus, jännityksen tunne, ehkä pieni pelkokin. On vanhempien tehtävä opettaa lapsille odottamista, malttia ja asettaa rajat. No, vartin puhelu päättyi siihen, että ystäväni löi luurin korvaan.

Mietin vieläkin, teinkö oikein. Yhä varmemmin olen mielestäni tehnyt oikein. Ymmärrän kyllä että kukin perhe elää tavallaan ja puuttumiseen on iso kynnys. En kuitenkaan hyväksy heidän kasvatustapaansa. Lapset ikään kuin vain tulivat ja ovat saaneet pomon aseman, mitään ei kielletä, tekosyillä ja valheilla yritetään saada arki kulkemaan lasten kanssa.

Kasvatus on ollut telkkarin varassa, vanhemmat surffaavat netissä, pelaavat ja katselevat telkkaria, maksettu talkkari leikkaa nurmikon, hoitaa kukat ja pensaat ja tekee rempat, imuroi, pesee ja käy usein kaupassakin. Jotenkin surkea mieli lasten puolesta, ovatko he kehittyneet tunteiden, sosiaalisen kanssakäymisen ja tekemisen maailmaan. Voisiko perheestä tehdä lastensuojeluilmoituksen kasvatuksen laiminlyönnistä?