Ruokaa odotellessa...

Ensimmäiseksi täytyy sanoa, etten ole koskaan ennen pelännyt kuolemaa, mutta nyt on vähitellen hiipinyt sellainen ikävä ajatus, että tulen syntymään uudelleen. Ei sillä, että uskon sieluihin, enkä pidä todennäköisenä, että synnyn seuraavaksi ihmisenä.

Jotenkin outoa, että sitä on itse jossain kohtaa syntymän jälkeen tullut vain tietoiseksi, että minä olen minä. Pystyn ohjaamaan tällaista kehoa paikasta toiseen ilman, että koskaan on tarvinnut keneltäkään mitään lupaa pyytää. Olen tiedostanu tämän hyvin pitkään, enkä ole pitänyt asiaa mitenkään ihmeellisenä. Nyt vaan tuntuu erilaiselta. Toisaalta yhtä mahdolliselta tuntuu, että tämä on se ainut elämä, mutta en ole täysin vakuuttunut. 

Ikävää on se, että synnyttyään tähän maailmaan on se aikamoista kärsimystä. Tavallaan hyvää tuuria, että syntynyt tähän aikakauteen tällaiseksi olennoksi, tällaiseksi yksilöksi, jonka ei sillä tavalla tarvitse kärsiä perustarpeiden osalta.

Tämä elämä ei pelota, enkä toivo sen loppuvan, mutta sen aika tulee silti, ja silloin minulta ei kysytä miksi olennoksi tietoistun seuraavaksi.

Tämä paikka nimeltä universumi on mieletön paikka ja saa minut epäilemään onko tämä vankila.

Ahh! Vaiko paratiisi sittenkin! Ruoka tulikin jo ovelle!