Raskauspahoinvointi on kuulemma minun syyni!

neloselle ja muillekin tiedoksi, että joka raskaudessa siinä vaiheessa kun pahoinvointi on kaikkein pahimmillaan, ajatukset lasta kohtaan eivät kovin positiivisia ole olleet - johtuen pelkästään omasta todella huonosta voinnista! Mutta syy se ei pahoinvointiin ole, vaan seuraus pikemminkin, tapauksessani.



Kommentit raskauksissaan hyvin voineilta äideiltä siitä, kuinka "pahoinvointikin on vaan muistutus ihanasta asiasta" eivät oikein kohdallani pure... kun en ole sitä päässyt missään kohti unohtamaan! Eka raskaudessa oksensin ensimmäisen kerran testipäivänä, toisessa jo ennen kuin tiesin edes olevani raskaana, tällä kertaa pääsin jopa viikolle 7. Eka kerralla oksentelu loppui synnytykseen, tokalla 20.viikon tienoilla, saa nähdä kuinka nyt käy. Lapset olen halunnut (mies vähintään yhtä paljon), pahoinvointia en! Se vain tulee "kaupanpäällisenä". Elämäntilannekin on suht vakaa, jos niin voi ylipäätään elämästä sanoa.



Neuvolasta ehdotettiin pahoinvointilääkettä, mutta neuvolalääkäri ei korvaansa lotkauttanut. Joten kärsin sitten tälläkin kertaa "luomuna" kaiken.



Mutta tuohon miehen asenteeseen menee kyllä täydellisesti hermot. Kuinka se VOI olla NOIN idiootti??? Sentäs yli 10 vuotta taivalta takana. Alkuraskaudessa ehdotin kun kuulin tuon (taas), että tehdään sitten abortti, jos olet sitä mieltä, kun helkkari sentään, ei voinut päätä juuri tyynystä nostaa muutamaan viikkoon! Ja minä en todella ole ollut perheemme hienohelma vaan hän ennemminkin. Mutta kai sitä taas hammasta purren mennään... Kyllähän tässä vinksahtaa kohta pää kun toinen vaan hokee henkistä syytään ja minä oksennan pienimmästäkin ärsykkeestä, 2-vuotiaskin hokee jo vessan ovella että "äiti älä ossenna enää..." :(

Kannattaa tosiaan kysyä lääkkeitä, vaikka ei ne mulla kyllä mitään auttaneet. Ehkä oksensin vähän vähemmän, mutta se pahoinvointi oli niin hirveetä ettei jalat kantaneet. T. 6

Ja äitini oli sitä mieltä, että olen sairastunut bulimiaan ja että oksensin koska pelkäsin lihomista!

mä oksensin todella rajusti ekassa raskaudessa, olin sairaalassa tipassa koko kesän! Painoin 43kg. Ja mut laitettiin juttelemaan psykologille, joka tosin totesi, että toisilla se vaan menee näin. eli ei mun ajatuksissa mitään vikaa ollut.



KOlmannessa raskaudessa tajusin jo käyttää inkiväärikapseleita, en olisi varmaan hengissä selvinnyt muuten.

mut miehen sisko oli sitä mieltä, et jännitän vaan niin paljon esikoisen syntymää, kun vauvan kanssa voi olla niin vaikeaa. Mulla hoitokokemusta ihan hirveesti, kuten myös alan koulutus. Varmasti vaipanvaihtojännityksen vuoksi makasinkin tiputuksessa...



Älä turhaan kuuntele, väsymystä ja stressiä teillä on varmasti molemmilla!

Minä oksensin 7+ kertaa päivässä puolet viime raskaudesta. Elopaino tippui 6 kg, yli 5% ruumiinpainosta. Edes vesi ei pysynyt sisällä. Esim äitin kommentti oli vain että no hyvä kun laihdut vähän.

Ensimmäisessä mies konsultoi siskoaan, jolla oli kai ollut myös paha olo. Tuli sitten kertomaan, että siskon mukaan hänellä on ollut kymmenen kertaa pahempi olo kuin minä. Tuolloin makasin sängyllä kykenemättä liikkumaan ja oksensin jokaisen vesipisarankin jonka join. Lopulta menin päivystykseen, jossa todettiin minun pärjäävän hienosti, kun omin jaloin sinne kävelin. Varmaan totta.



Toisessa raskaudessa vietin jälleen helliä hetkiä pöntön kanssa, mutta tällä kertaa mies tajusi tuoda välipalaa sänkyyn aina kun voin syödä.



Jos ei ole omalle kohdalleen kokenut, niin vaikea sanoa, kuinka uupuneeksi jatkuva oksentelu tekee. Lisäksi saa muistoksi juurihoidettuja hampaita ja herkän oksennusrefleksin, joka laukeaa edelleenkin pienestä närästyksestä tai hampaiden pesusta. Suihin otosta puhumattakaan :)



Kaikki ei tykkää olla siis raskaana. Mutta asian ainoa plussa oli tietenkin se, että paino pysyy samana raskauden ajan, jopa laskee. Tosin synnytyksen jälkeen söinkin sitten itselleni kadotetut kilot, kun ruoka kerrankin maistui.



Tulipa vuodatusta, toivottavasti joku sai kaipaamansia kokemuksia.

Oma mieheni totesi, kun kakistelin joidenkin ruokien kanssa, että sen kun vaan syöt. Eli hän piti siis kuvotusta jotenkin mun omana päähänpinttymänä tm. josta pääsee eroon, jos vaan haluaa. Kyllä suututti. Kun miehen kaverit joskus mulle (miehen kuullen) sitten kertoivat omien vaimojensa pahoinvoinnista, miehenikin alkoi vähän ymmärtää, että oikeasti voi olla paha olo alkuraskaudesta....

Että mulle esikoisesta lääkäri totes että saattaa olla henkistä pahoinvointia kun ei kerran syytä keksitä miksi laatta lentää.. JOTEN; ehkä sää laattaat koska sulla takakiree ukko joka sanoilla/teoilla lisää pahoinvointiasi..

pahoinvoinnista jokaisen raskauden aikana. Olisin antanut melkein mitä vain, jos olisin voinut edes hiukan paremmin. Elämäntilanteeni oli sopiva, en ollut stressaantunut ja raskaus oli erittäin toivottu. Mieheni auttoi paljon kotitöissä, olen urheilullinen, hyväkuntoinen ja elän terveellisesti. Söin säännöllisesti pieniä, keveitä annoksia raskauden aikana, join jäävettä pieninä kulauksina, söin manteleita ja pahoinvointitippoja. Mutta mikään, kertakaikkiaan mikään ei auttanut!



Voimia sinulle, ap. Tiedän, kuinka kamalaa tuo on, mutta muista, ettei se millään tavoin ole sinun itseaiheuttamaasi!

joo toi on varmaan siinä mielessä totta että äidit jotka ei halua lasta varmaan kokee kaikenlaiset raskausoireet raskaampina. mutta eihän nyt kukaan normaalimies syytä vaimoaan että aiheuttaa itse oireensa..

jotka esim. eivät haluaisi lasta.

Itsekin kärsin todella pahasta ja pitkästä pahoinvoinnista ja jos mieheni olisi vihjaissutkaan jotain tuollaista, olisi multa palanut käämit ihan välittömästi. Tässä tilassa kaipaa todellakin tukea, eikä sille vaan voi mitään jos oksennus lentää vähimmästäkin toiminnasta. Eipä tuohon oikein mitään voi kommentoida, paitsi että miehesi on todellakin väärässä. Tietenkään tätä tilaa ei voi ymmärtää ellei ole itse kokenut, luulen että se on monille naisillekin vaikeaa, jos heidän omat raskautensa on olleet helpompia.

Meillä oli vaan se tilanne, että jouduin kaikesta huolimatta tekemään ne likaiset työt ja siitäkin syystä ravasin päivässä oksentamassa vähinään viisi kertaa. Eli en voinut edes "lika" töitä miehen niskoille heittää. Mies teki uolloin reissuhommia, joten ei ollut hänestä apua.

Puhuin pahoinvoinnista sitten ihan todenteolla äitiysneuvolassa. Sain ajan äitiyspolille, missä lääkäri määräsi mulle pahoinvointilääkettä joka oli ainoa asia joka tehosi. Kannattaa kysellä neuvolasta lääkkeitä, mikäli pahoinvointi on noin rankkaa.