Veroja ei missään nimessä saa käyttää väärin. No, miten pelastustoimessa? Mihin verosi menevät!
Paloasema jossa 4 miehen vahvuus. Esimies ja kolme palomiestä. Tulee hälytys 1 km päähän. Vahingontorjunta pieni. Työvuorossa oleva yksikkö käy imeyttämässä valuneen öljyn maasta ja on kokoajan valmiina hälytettävissä vaativammalle tehtävälle. Jos ei uutta hälytystä tule, yksikkö palaa asemalle. Tehtävän kestä 20min. Mitä ihmeellistä siinä on?
Kun hälytys tulee asemalle, tulee aina myös niin kutsuttu vapaavuoro hälytys. Se tulee vapailla oleville palomiehille ja sopimuspalomiehille. Vapaalla olevat tulevat asemalle, kirjaavat nimensä listaan ja heille maksetaan hälytysraha, kilometrit ja tunnin tai kahden palkka. Usein kun henkilö tulee asemalle, yksikkö on jo ehtinyt takaisin asemalle. Kirjoita nimi listaan ja lähde kotiin. Palkkapäivänä kukkaro kiittää.
Mitä järkeä tässä on? Ei mitään. Johtajat maksavat ns. sopimuspalomiehille eli toisin sanoen harrastajille vain siksi, jotta heille tulisi hälytyksiä ja he pysyisivät harrastuksen parissa. Tämä maksaa yksistään yhdellä keskikokoisella hyvinvointialueella yli miljoona euroa.
Vapaavuoro hälytyksistä suurin osa on tehtäviä, joihin ei tarvitse osallistua vaan riittää että nimi kirjotetaan paperiin.
Tämä ei välttämättä ole näin kaikilla hyvinvointialueilla enkä usko niin olevankaan. Onko järkee vai ei? Hyvä kysymys.
Kommentit (2)
Tätä se on kun säästetään eikä palkata tarpeeksi henkilökuntaa. Sehän tuossa on ideana, ettei makuuteta "turhaan" henkilöstöä odottamassa siellä paloasemalla normaalilla palkalla, vaan hälytetään heidät käväisemään kahvilla ylitöinä. Kuten ap hyvässä avauksessaan kertoo, on idea aivan järkijättöinen pelastuslaitoksen kaltaisessa organisaatiossa.
Mahtaako poliisilla olla jotain saman suuntaista? Ainakin siellä teetetään tolkuttomasti ylitöinä juttuja, koska vahvuudet on aivan onnettomat. Taitaa kaikki vähänkin isommat yleisötilaisuudet esim. olla isoksi osaksi ylityötä.
Ihmekös tuo kun Suomi oli heikoiten menestynyt talous 32 maan listalla. Tämän päivän uutinen. Kuka tietää kokonaisuudesta?