Leikkimielinen ketju: ennusta joulusi!
Meillä varmaan menee ihan iloisissa tunnelmissa, käymme anopilla, kukaan ei halua katsoa joulurauhan julistusta, mutta se kuuluu taustalla. Syön joulupöydästä jotain pientä, koska olen kyllästynyt jouluruokaan. Anoppi puhuu paljon. Sitten lahjat, lapsi on kiitollinen myös niistä tylsemmistä lahjoista (tai näin toivon ja uskon, koska on niin kiltti). Illalla sauna. Haudoilla ei käydä eikä muutenkaan ryntäillä paikasta toiseen, anoppi asuu lähellä.
Aaton jälkeen laiskottelua kotona!
Entä teillä?
Kommentit (20)
Ryypiskelen pyhät omissa oloissani. Ulkoilen ja kokkailen.
Joku nurkka jää siivoamatta ja lihapullat löytyy jostain oudosta paikasta loppiaisena, kauhea hässäkkä joulurauhanjulistuksen aikaan, mutta se katsotaan. Jossain välissä käydään haudalla, ehkä jo aatonaattona. Kissa riehuu koska lahjapapereita on joka puolella, lapset ovat lahjaähkyssä ja aikuiset ruoka, 5 ruokakuntaa kun tuo osansa joulupöytään, tosin vain 10 hengelle.
Osa lähtee ajoissa nukkumaan, osa yöksi töihin.
Normi viikonloppu, ei ole joulu merkinnyt mitään ylimääräistä viimeiseen 30 vuoteen.
Kissat herättävät noin kello viisi aamulla. Sanon niille jotakin ja yritän vielä nukkua, mutta nousen sitten alistuneena kello kuusi. Yritän olla herättämättä miestä, mutta yhtä lailla hänkin on herännyt kissojen ja minun "metelöintiin". Popsimme uunipuuron ja luumukiisseliä sen kanssa. Heräillään päivään uutisia lukien ja minä ehkä roikun AV:lla. Suru valtaa pian mieleni, ahdistun, miettiessäni äitiä sairaalassa ja teen lähtöä hänen luoksensa. Se tunne on vaan nyt elettävä, päätän, ja koetan samalla päästää ajatuksiini jotakin mukavaakin.
Kuuntelen joulurauhan julistuksen jossakin, mutta ilman muuta kuuntelen. Sitä en jätä jouluna väliin,. Mies on laittanut kalapöydän valmiiksi ja poksautamme viileän kuoharin kalojen kavereiksi, Syömme hitaasti ja jutellen kaikenlaista. Siinä miehen kanssa on aina hyvä niin. Ruuan jälkeen huvitan itseäni solmimalla kissalle punaisen silkkirusetin ja toiselle kissalle kultaisen. Ne eivät tykkää ja mies nappaa taas rusetit pois. Joka joulu sama kuvio kissojen kanssa.
Joulu jatkuu, miten jatkuu. Tänä vuonna se on äidin vuoksi vähän ankea, vaikka en pidä tapanani voivotella kaikkea ääneen.
Töissä yövuoron tuplapalkka, yölisät, ilmaiset jouluruoat, sohva ja netflix. Niinkuin aika monena jouluna aiemminkin.
Vierailija kirjoitti:
Normi viikonloppu, ei ole joulu merkinnyt mitään ylimääräistä viimeiseen 30 vuoteen.
Toivon että saat iloisen yllätyksen jouluna, ja toivotan jouluksi hyvää mieltä <3
Kalsarikännään ja kuuntelen radiota.
Onko tämä joku autistivajakkien uusin paskaketju?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Normi viikonloppu, ei ole joulu merkinnyt mitään ylimääräistä viimeiseen 30 vuoteen.
Toivon että saat iloisen yllätyksen jouluna, ja toivotan jouluksi hyvää mieltä <3
Turpa kii 👵🏻huora!
Vierailija kirjoitti:
Kalsarikännään ja kuuntelen radiota.
TOIVOTAN SULLE PAREMPAA JOULUA JA ILOISIA YLLÄTYKSIÄ <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Normi viikonloppu, ei ole joulu merkinnyt mitään ylimääräistä viimeiseen 30 vuoteen.
Toivon että saat iloisen yllätyksen jouluna, ja toivotan jouluksi hyvää mieltä <3
Turpa kii 👵🏻huora!
Tiedätkö, että pahoitit mieleni ? Enkä ole myynyt itseäni. Joten ajattele tarkemmin.
Joku lapsista ilmoittaa voivansa pahoin tai on muuten vain kipeä aattoaamuna klo viisi. Suunnitelmat heittää häränpyllyä ja vietämmekin joulun kotona.
Tästä on niiiin paljon kokemusta.
Olen huono ennnustetttava Yhdenkään ennustajan , tarkot tulkitsijana, selvännäkijän näkijän ennustukset Eivät ole koskaan toteutuneet joten en minäkään itselleni osaa ennustaa tulevaa.
Mutta Joulu ei eroa muista päivistä niin samanlaista taitaa olla.
Nyt pilasin tunnelman Anteeksi.
Hyvää joulua🤶,🎄.
Vierailija kirjoitti:
Joku lapsista ilmoittaa voivansa pahoin tai on muuten vain kipeä aattoaamuna klo viisi. Suunnitelmat heittää häränpyllyä ja vietämmekin joulun kotona.
Tästä on niiiin paljon kokemusta.
Jospa nyt menisikin kaikki hyvin, toivon sitä teille !
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Normi viikonloppu, ei ole joulu merkinnyt mitään ylimääräistä viimeiseen 30 vuoteen.
Toivon että saat iloisen yllätyksen jouluna, ja toivotan jouluksi hyvää mieltä <3
Turpa kii 👵🏻huora!
Tiedätkö, että pahoitit mieleni ? Enkä ole myynyt itseäni. Joten ajattele tarkemmin.
Yhyy YYYYHYYYYYY😩😫
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku lapsista ilmoittaa voivansa pahoin tai on muuten vain kipeä aattoaamuna klo viisi. Suunnitelmat heittää häränpyllyä ja vietämmekin joulun kotona.
Tästä on niiiin paljon kokemusta.
Jospa nyt menisikin kaikki hyvin, toivon sitä teille !
Pidä nyt 👵🏻SAATANAN 👧VISVAVITTU SE LÄPES KIINNI!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Normi viikonloppu, ei ole joulu merkinnyt mitään ylimääräistä viimeiseen 30 vuoteen.
Toivon että saat iloisen yllätyksen jouluna, ja toivotan jouluksi hyvää mieltä <3
Kiitos, tämä on minusta parasta, vapaata ja rauhaa, ei mitään hössötystä, en vaihtaisi tätä olotilaa mihinkään yllätyksiin.
t : Sinkku vela
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku lapsista ilmoittaa voivansa pahoin tai on muuten vain kipeä aattoaamuna klo viisi. Suunnitelmat heittää häränpyllyä ja vietämmekin joulun kotona.
Tästä on niiiin paljon kokemusta.
Jospa nyt menisikin kaikki hyvin, toivon sitä teille !
Pidä nyt 👵🏻SAATANAN 👧VISVAVITTU SE LÄPES KIINNI!
MIKSI KERRO MIKSI OLET ILKEE ???
Yksin kotona versio 2500.
Nukun. Luen. Puhun puhelimessa. Käyn kävelyllä.
Kalapöydässä mies ja lapset narisee, kun on ns. raakaa kalaa. Lapset odottaa muutenkin vain pukkia ja ruoka ei maistu. Pukki tuo taas hirveän määrän kaikkea. Mulle varmaan on Kohinoorin tai vastaavan pussukka. Sitten lapset menee siinä kympin pintaan petiin ja mies jää tissuttamaan viskiä ja musiikkia kuuntelemaan. Itse menen lukemaan kirjaa, jonka pukki on tuonut.