Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miehen vuoden takainen letkautus aiheutti minulle jonkin sortin syömishäiriön

Vierailija
25.11.2010 |

Minun on helpompaa jutella henkilökohtaisista asioistani netissä anonyyminä, kuin esimerkiksi psykiatrin luona. Kerron teille tarinani:



Noin vuosi sitten esikoisemme synnyttyä minulla oli melko pitkään ns. baby blues päällä. Itkin vain koko ajan ilman mitään syytä, ahdisti niin paljon kaikki vastuu. Minulla todettiin myös hypotyreoosi raskauden aikana, ja arvot eivät korjaantuneet synnytyksen jälkeen. Tästäkin johtui huono fiilikseni. Mutta, asiaan. Mieheni joskus yhteissuihkussamme letkautti, että joko aloitan jumppaamisen. Kun kysyin, mitä hän tarkoittaa, hän vaikeni ja mumisi että ei mitään. Pyysi anteeksi, ei tarkoittanut mitä sanoi. Minä harrastin jumppaamista ennen kuin aloin odottamaan esikoistamme. En raivostunut miehen letkautuksesta, vaan sulkeuduin täysin. Syöminen alkoi vähentyä, halusin olla taas laiha.Hypotyreoosini oli vielä hoitamattomana, joten paino ei pudonnut mihinkään. Lopulta menin lääkäriin väsymyksen vuoksi, arvot mitattiin ja sain lääkityksen. Olo koheni, mutta syöminen jäi. Olen saavuttanut ihannepainoni, syön vain perheeni kanssa yhteisen päivällisen. Saatan napostella jotain pientä herättyäni, mutten yleensä. Olen jäänyt koukkuun siihen vatsakipuun, joka tulee kun on nälkä. Mieheni ei tiedä ongelmastani, hän on erittäin tyytyväinen ulkonäkööni. Vain yksi tyhmä letkautus vuosi sitten, ja olen jonkin sortin syömishäiriön pyörteissä. Silti, edelleen, minusta tuntuu etten ole mieheni silmissä hänelle tarpeeksi täydellinen..Paino on ehkä pudonnut, mutta raskausarpia löytyy ja nahka roikkuu. Mittani ovat 164cm ja 47kg. En tunne itseäni laihaksi ja minusta tuntuu, että mieheni katselee nuorempia naisia aina sivusilmällä heidän kulkiessa ohi. Voi kun mieheni vain tietäisi, mitä hän on aiheuttanut...

Kommentit (8)

Vierailija
1/8 |
25.11.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulle 164 cm ja normaalipaino on noin 60 kg, josta en jaksa enää haaveilla, että pääsisi johonkin parikymppisen 53 kg. Ihan tyytyväisiä ollaan.



Sinä alat olla kohta jo luuta ja nahkaa.. menetät vain naiselliset muotosi tuossa samalla. Hae ammattiapua.

Vierailija
2/8 |
25.11.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

että miehesi kysyi tuosta jumppaamisesta vain sen takia, että olit harrastanut sitä ennen esikoistasi?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/8 |
25.11.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Opettele arvostamaan itseäsi äläkä etsi toisten sanomisesta syytä huonoon oloosi. Ihmiset sanovat harkitsemattomasti kaikenlaista, mutta ei niitä kannata jäädä vatvomaan. Käy juttelemassa jonkun ammattilaisen kanssa, jotta pääset tuosta ongelmasta.

Vierailija
4/8 |
25.11.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

mitoilla voi näyttää kohta enää etes naiselta. Olet alipainoinen.

Miksi niin kova tarve miellyttää miestä? Hae apua!



Onko miehesi täydellinen? Veikkaampa ettei ole.

Vierailija
5/8 |
25.11.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

hän varmasti kysyikin, mutta minä masentuuneena luulin miehen tarkoittavan löllyvää mahaani :( Tiedän, ettei mieheni tarkoittanut mitään pahaa. Ei vaan miehenä osaa ajatella mitä sanoo ja milloin. Olen huomannut sen, että taidan tehdä tätä mieheni vuoksi...Haluaisin olla laiha, kuten olin ennen esikoista. Minusta tuntuu, ettei mieheni halua minua jos en ole laiha. Seksiäkin mies vonkaa nyt paljon enemmän kuin ennen..



ap

Vierailija
6/8 |
25.11.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

hän varmasti kysyikin, mutta minä masentuuneena luulin miehen tarkoittavan löllyvää mahaani :( Tiedän, ettei mieheni tarkoittanut mitään pahaa. Ei vaan miehenä osaa ajatella mitä sanoo ja milloin. Olen huomannut sen, että taidan tehdä tätä mieheni vuoksi...Haluaisin olla laiha, kuten olin ennen esikoista. Minusta tuntuu, ettei mieheni halua minua jos en ole laiha. Seksiäkin mies vonkaa nyt paljon enemmän kuin ennen..

ap

Mikä ihmeen miehiä aliarvioiva ihminen olet? Miksi miehet eivät muka osaisi ajatella, mitä sanovat!?

Kyse on enemmän omasta itsetunnostasi. Syytät nyt miestäsi ongelmistasi.

Itse olen ollut ennen raskautta 170/50 noin 15 vuoden ajan. Raskauden jälkeen palauduin samoihin mittoihin, mutta äitiyslomalla jatkoin syömistä ja herkuttelua, ja paino alkoi kivuta ylemmäs. Painon nousu sinänsä oli ok, koska olen aina ollut laiha.

Vähitellen kuitenkin ruokailuni palasi takaisin vanhaan ja paino alkoi laskea. Jatkoin myös täyspainoisesti liikuntaa, kun virtsankarkailu helpotti.

Mieheni, kuten moni muukin, saattoi kysellä tavoitteistani jatkaa harrastuksiani, enkä niistä hermostunut.

Sinun kannattaisi keskustella asiasta suoraan miehesi kanssa, ainakin ennen psykiatreja. On ihmeellistä, ettei avioliitossa olevat ihmiset voi puhua tällaisista asioista keskenään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/8 |
25.11.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

laihuus on paljon rumempaa kuin ylipaino joten en tajua, miksi kukaan haluaisi olla alipainoinen. Ei tissejä, ei persettä, kylki- selkä- ja lonkkaluut paistaa, yäk. Pidättekö te alipainoisista miehistä? Tuskin.

Vierailija
8/8 |
25.11.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse pidän hoikista ihmisistä, joilla on kuitenkin lihaksia.



Vaikka itse olen ollut aina laiha, niin lihaksia löytyy ja kunto on ollut erinomainen liikuntatausta takia. En ole joutunut koskaan rajoittamaan syömistäni, syön oikeastaan melko epäterveellisesti ja paino on pysynyt samoissa lukemissa yläasteelta saakka. Synnytyksen jälkeen ahmin herkkuja ihan älyttömästi (esim. kilo pipareita parissa päivässä + litrakaupalla limpparia). Tällöin painoni nousi. En tietoisesti laihduttanut painon nousun jälkeen, vaan nuo ylensyönnit vaan jäivät pois.



Kaikille laihuus ei ole mikään valinta ja joskus yläasteella olin jopa terveydenhoitajan määräämällä lihotuskuurilla. Painoa punnittiin, mutta en silloin voinut syödä määräänsä enempää, enkä halunnut liikuntaharrastuksiakaan lopettaa.



Minulla on rinnat, tosin pienet, mutta en haluaisi isoja, koska hyllyvät sitten tanssiessa ja liikkuessa. Takapuolikin löytyy, ja toimii ihan kunnolla (ulostaminen, istuminen jne? mikä on "perseen" funktio?). Kuukautiset on aina olleet säännölliset jne.



Itse en ymmärrä, miksi kukaan haluaisi olla ylipainoinen. Kuitenkin ymmärrän, että kaikille se ei aina ole oma valinta, mutta valtaosassa tapauksia kylläkin huonojen elintapojen seurausta.



9

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kahdeksan viisi