Kokemuksia vieraannuttamisesta?
Tai, jospa kyseessä on todellakin nuorten oma tahto laittaa välit poikki?
Mitä tekisit? Antaisit olla ja eläisit omaa elämääsi lapsettomana eteenpäin?
Aiemmin lapset olleet aina elämän keskeinen sisältö, ykkösasia. Ja nyt heidät revitty elämästäni pois, naps vaan. Kuin veitsellä leikaten eivät vaan enää tule luokseni. Eivät vastaa puhelimeen.
Enkä todellakaan ymmärrä mitä olen tehnyt tämän ansaitakseni.
Miten jatkaa eteenpäin? Sattuu niin paljon joka päivä. Elämästäni vietiin kaikki tärkeä.
Välillä tuntuu, että helpointa itselle olisi vaan unohtaa. Antaa olla. Mutta miten lapsensa voi unohtaa? Ei mitenkään?
Viha exää kohtaa joka lapsille puhuu minusta täyttä potaskaa on jotain ennen kokematonta. Se ihminen ei ansaitse edes ihmisarvoa.
Kukaan ei pysty auttamaan tässä tilanteessa.
En koskaan ikinä olisi voinut kuvitella olevani tämmöisessä tilanteessa. Olen aina ollut tavallinen äiti joka on hoitanut lastensa asiat, kaikki, osallistunut harrastuksiin, koulujuttuihin, kaikkeen, lasten kanssa ollut hyvät, lämpimät, keskustelevat välit. En ole päihteiden käyttäjä, olin se joka oli kotona toisen vanhemman mennessä omissa menoissaan. Silti olen nyt se, jonka lapset haluavat pois elämästään.
Kunpa vaan voisi unohtaa kaiken.
Kommentit (11)
Kysy heiltä miksi.
Nosta syyte exää vastaan. Kuulusteluissa paljastuu jos hän on valehdellut lapsille. Todistusvastuu on väitteen esittäjällä
Eivät vastaa.
Joka paikassa sanovat haluavansa olla kummankin vanhemman luona. Silti eivät tänne tule eivätkä ole minuun yhteydessä.
En jaksa alkaa mihinkään oikeustaistoon. Kaikki mitä yritän aiheuttaa vain exän pahemman hyökkäyksen ja kun ei enää muuta voi hyökkää lasten kautta.
Eikä oikeus voi auttaa, koska kyse sen ikäisistä lapsista joiden oma mielipide vaikuttaa. Ei kukaan voi auttaa. Ei mikään taho. Ex tekee just miten haluaa. Ja saanut lapset käännettyä minua vastaan.
Sanoo heille minulla olevan vakavat mielenterveyden ongelmat, olen katkera, harhaluuloinen narsisti jne. Olen nähnyt näitä viestejä mitä laittanut lapsillemme minusta.
En saa lapsiin yhteyttä, en saa juteltua heidän kanssa, en saa kysyttyä heiltä mitään, eivät vastaa, enkä halua liikaa ahdistella, kaikki viestitkin näytetään isälle. Eivät käy täällä, eivät saa sitä toista puolta asioista, vain sen mitä isä heille syöttää ja pian siitä tulee se totuus mihin uskovat. Unohtavat todellisuuden.
Minusta tehdään syypäätä kaikkeen, ei täällä enää riidellä, lapsetkin näkevät että se olit sinä joka riiteli jne...
Nyt on uusi onnellinen perhe kun minut on saatu poistettua.
Ei ole kokemusta, kuulostaa kauhealle. Voimia kovasti sinulle!
Minut vieraannutettiin lapsistani heidän ollessa teinejä. Muutama vuosi oli aivan kamalaa, uskoivat isänsä valheet minusta. Kunnes tuli lopulta se aika, että ymmärsivät totuuden.
Koita jaksaa pitää yllä jonkunlaista yhteyttä lapsiin. Vaikka sattuu kun lyövät luurin korvaan tai eivät vastaa viesteihin. Silti heille välittyy se, että välität.
Tuo on aivan kamalaa aikaa. Hae itsellesi apua ja kaikki mahdollinen tuki.
Vieraannuttamisen trauma jättää pahemman jäljen kun lapsen kuolema. Koska koskaan et saa surutyötä aloitettua lapsen eläessä jossain.
Voimia! Tarvitset niitä.
Elämä on valintoja. Kannattaa katsoa peiliin apn ja miettiä miksi epäonnistunut vanhempana.
Trollaa täällä kun hakee tarinoita täyttääkseen tyhjyyden tunnettaan.
Ap on todella katsellut siihen peiliin paljon, ja katselee sinne päivittäin miettiessään mikä meni vikaan.
Vierailija kirjoitti:
Ap on todella katsellut siihen peiliin paljon, ja katselee sinne päivittäin miettiessään mikä meni vikaan.
Apn pitää tuntea suurta myötäiloa lastensa isän onnellisesta elämästä lasten kanssa.
Ilmeisesti kukaan muu ei ole joutunut tämmöistä kokemaan. Olkaa onnellisia siitä.
Mietin paljon, mitä olen tehnyt niin väärin lasteni kanssa, että ansaitsen tämän?
Miten ihmeessä tästä eteenpäin?