Taloudellinen harkinta ennen lapsien hankintaa
Miten paljon olette punninneet taloudellista tilannettanne ennen kuin olette hankkineet/päättäneet hankkia lapsia? Väkisinkin tässä tulee hyvätuloisena lapsettomana mieleen, että onko ennen lapsia mietitty mitä tapahtuu, jos toinen vanhemmista vaikka jää pitkäaikaistyöttömäksi tai jää yksinhuoltajaksi. Onko mahdollista omalla palkalla tulla toimeen, jos on vielä lapsiakin elätettävänä? Vai onko vain ajateltu, että kyllä valtio huolehtii ja tuet riittää tms?
Minusta tuntuu vähän absurdilta se, että muut joutuu maksamaan siitä, että joku köyhä on saanut lapsia ja ei riitä enää oma varallisuus. Faktahan on se, että ilman lapsia voi elää vähemmällä rahalla, voi vaihtaa helpommin paikkakuntaa töiden perässä ja on helpompi lähteä kouluttautumaan toiselle alalle. Turha sanoa tähän, että kyllä lapsia tarvitaan Suomeen. Tällä hetkellä ei enää riitä, että Suomeen syntyy enemmän lapsia, koska heistä tulee veronmaksajia vasta joskus +20v päästä mikä on aivan liian myöhäistä nykyisillä valtion menoilla.
Kommentit (10)
Suomeen syntyy liian vähän lapsia
Lasten syntyminen on myös eduskunnan ja hallituksen tahto!
Ap on maanpetturi
Me ollaan aina tultu omillamme toimeen. Ollaan pienituloiset vanhemmat ja yksi teini. Teinimme on fiksu eikä vaadi mahdottomia. Ainoa tuki on yhden lapsen lapsilisä.
En miettinyt ollenkaan. Puoliso oli töissä. Itselläni oli vain lukio käytynä. Sain kolme lasta peräkkäin. Sen jälkeen opiskelua ja työtä. Selvää oli kuitenkin, että jossain vaiheessa pitää ammatti hankkia ja sitten töihin. Lasten kanssa ollessa pieniä elimme niukasti, mutta mitään ei koskaan puuttunut.
Olen nyt 44v, ja lapset ovat kaikki jo täysikäisiä. Edelleen opiskelen ja teen töitä. Hyvin on mennyt. Huomisestahan ei tiedä koskaan. Vaikka talous olisi hyvä lasten syntymähetkellä niin se voi olla mitä vain silloin kun lapset on teinejä ja rahaa oikeasti kuluu paljon ruokaan, vaatteisiin ja harrastuksiin.
Ollaan oltu aina pienituloisia, aikoinaan toimeentulotuellakin, vaikka korkeakoulupohja molemmilla. Lapsia viisi, kaikki AMK tai yliopistotutkinnot. Kyllä elämä kantaa. Vain yksi isovanhempi, jolla suomalainen mediaanieläke.
Lapsen kasvattaminen aikuiseksi vie n. 100.000 e sen 20 v. aikana.
Kyllähän se huolettaa. Nykyisellä korko- ja hintatasolla kiinteätkin kuukausikulut on niin korkeat että käytännössä kahden ihmisen on oltava töissä. Vielä muutama vuosi sitten 500€ kuussa olisi kattanut omat kiinteät kuluni pl. ruoka mutta nykyisin tuon voi tuplata.
Itse tein taloudellista harkintaa. Miehelleni puhkesi sairaus, joka voi johtaa työkyvyttömyyseläkkeelle joutumiseen. Toki minullekin voi sattua vaikka mitä, mutta lasten hankinta ei tuntunut järkevältä kun lähtökohta oli tämä. Tosin pelkät raha-asiat eivät olleet syynä vaan se, että mieheni ei jaksa terveystilanteensa vuoksi jakaa vanhemmuutta tasan.
Me vanhemmat olemme yliopiston käyneitä ja käymme molemmat töissä. Lapsia on kolme. Elätämme itsemme ja lapsemme ihan itse.
Oletko ajatellut ap, että sinä voit sairastua, loukkaantua tai vammautua? Voit joutua työttömäksi ja joutua elämään yhteiskunnan tuilla. Mutta veikkaan, että ottaisit avun vastaan ilman omantunnontuskia. Se on jännää tämä kaksinaismoralismi.
Meillä perhesuunnittelussa lapsien lukumääräksi tuli kolme, koska katsoimme että useampaan lapseen meillä ei riitä taloudelliset, henkiset ja fyysisetkään resurssit.
Lapset ovat kaikki terveitä eli olemme hyvin onnekkaita. Työttömyyttä ei perheessä ole ollut kummallakaan vanhemmalla. Toki asiat olisivat voineet mennä toisinkin.
Oletan, että suurempi ongelma on tänne tulevat, jotka ei sopeudu työelämään eikä heidän lapsetkaan.
Perheiden tulot lisääntyvät lasten myötä, jos elää sossutuella.