Kolmikymppinen mies asuu vanhempien luona taas

Viime keväänä tapasin kivan miehen, 30+ ikää, suht samanikäisiä ollaan. Molemmat lapsettomia, vakitöissä jne. Mies asui silloin tässä samassa kaupungissa kuin minä. Vietettiin tiiviisti aikaa yhdessä, viikonloput aina yhdessä, välillä nähtiin viikolla iltasella töiden jälkeen jne.

 

Sitten miehellä kävi töiden suhteen huono tuuri, tuli lomautus. Alkuun oli, että eiköhän sinne pian takaisin pääse, mutta kun alkoi näyttää kesällä, että lomautus saattaa vain kestää ja kestää, haki urakalla töitä. Ja sai sitten uuden työpaikan paikkakunnalta, mistä on kotoisin. Hänen vanhemmat asuu siellä. Oikein nimenomaan sinne haki, just sen takia, kun on siellä vanhemmat ja muuta sukua. 

Noh, muutti sinne sitten. Alkuun oli puhe, että asuu hetken vanhemmillaan, katsoo siellä sitten asuntoa itselleen. Työn aloitus tuli äkkiä, joten katsoi parhaaksi tehdä näin. Vaan niinpä on nyt loppukesästä saakka asunut vanhempiensa nurkissa. 

Yrittää käydä täällä minun luona kun saa vapaata, mutta kun tää uusi työ on vuorotyö, jossa tehdään myös viikonloppuja, niin on tosi harvassa kerrat kun tulee. Minähän oon vkl vapaalla ja viikot töissä. 

Mua ei todellakaan huvita mennä sinne, sen vanhempien nurkkiin majailemaan. Oon sen varassa, että milloin mies pääsee tänne ja saadaan vapaat sovitettua yhteen. 

Oon nyt kysellyt, että milloin hankkii oman asunnon. Voisi olla silloin ihan eri asia mennä minunkin sinne, vaikka mies olisi työvuorossa,  kun saisi siellä sen asunnolla aikaa viettää eikä missään anoppi-kokelaan silmien alla. Mutta ei kuulema oo kiirus sen asunnon kanssa. Kun on ihan ok asua vanhemmillaan. Ja nää vanhemmat tuntuu olevan oikeesti ihan onnellisia siitä, että niiden aikuinen poika asuu taas kotona. 

Vähän on ruvennut tämä kuvio mietityttämään. Alkuun mies kyllä puhui asunnon hankkimisesta, puhuttiin jopa, että josko minäkin muuttaisin sinne. Nyt nämä puheet on käytännössä jääneet! Pelottaa, että se lopullisesti jää äitinsä helmoihin. Helppoa elämäähän tuo on, kaikesta huolehditaan ja penniäkään ei eläminen maksa. 

En itse kestäis viikkoakaan omilla vanhemmillani, mutta ehkä noilla sitten on niin hyvät välit. Kai liiankin hyvät. 

Mitä tuon kanssa tekis?