Missä harrastitte seksiä ekoilla treffeillä?
Jos siis on seksiä nimenomaan ekoilla treffeillä. Päästätkö vieraan ihmisen kotiisi, tai päästikö hän sinut? Vai jossain muualla? Ei lasketa nyt kännisiä yhden illan juttuja, vaan ihan selvinpäin etukäteen suunniteltuja treffejä.
Kommentit (15)
Ekoilla treffeillä ensimmäisen tyttiksen kanssa harrastettiin seksiä meillä kotona mun huoneessa. Oltiin kyllä rakasteltu jo koulussa. Siihen aikaan en kehdannut tuoda tyttöä kotiin uteliaiden vanhempien ja pikkusisarusten takia. Lopulta sit rohkaistuin ja "esittelin" hänet kotiväelle ennen kuin sulkeuduttiin huoneeseeni rakastelemaan. Toisen tyttöystävän eli nykyisen vaimon kanssa ei harrastettu ekoilla treffeillä vielä seksiä.
Oli yks mies. En tiedä oltiinko me treffeillä edes, kai sitten. Hän kutsui mut iltapalalle jättämällä lapun työpöydälleni. Aivan mieletön kemia oli ollut meidän välillä. Hän ei edes ollut meillä töissä, vierailevana tähtenä vaan. Oltiin paikallisessa raflassa mä nättinä ja hän komeena. Sanatonta ja sanallista flirttiä pari tuntia ja tanssia kiinni toisissamme. Suudelmat siinä tanssilattialla sai mut haluamaan seksiä heti. Käveltiin kohti mun kämppää pysähdellen suutelemaan ja rakasteltiin ekaa kertaa sinä yönä kerrostalon seinää vasten. Oli keskiyö ja hiljaista. Hankauma mun sievän ruskeen mokkatakin selässä on muistona tosta kiihkosta.
Teiniaikojen poikaystävän kanssa käytiin leffassa ja hipelöitiin toisiamme koko elokuvan ajan popparipussit näkösuojana. Istuttiin ylärivillä ja lähimmät tyypit olivat meistä pari riviä alempana. Se toiminta johti siihen, että mentiin paikan invalidivessaan panemaan. Se lattia ei nyt ollut niin puhdas puhumattakaan pehmeä mulle alimmaisena, mutta ei se siinä kiimassa haitannut mitään. Voi nuoruus... :D
Jommankumman kotona.
Ja seksiä on kyllä melkein aina ensimmäisellä treffeillä. En oikein jaksa mitään kahvilla käyntejä, jos ei ole ollut jo seksiä.
Mies teki tarpeensa minuun hotellissa.
Kaksi kertaa saman illan aikana. Koulun portaikossa välitasanteen alla pojan alla maaten samaan aikaan kun salissa oli musiikkitapahtuma. Koulun takapihalla metsän reunassa paloportaikon tukirakenteita vasten minä nojaamassa niihin.
Sama juttu. Koulun bändifestarin aikana olimme yhdynnässä ensin juhlasalin tyttöjen pukuhuoneessa ja sitten viimeistelimme seksinautinnon uudella yhdynnällä kellarin varastossa, jonka ovi aukesi ruuvimeisselillä, jonka poika oli piilottanut oven lähelle edellisen seksikertamme jälkeen. Siellä oli retkipatja, joka oli minulle selälläni alla pehmeämpi alusta kuin pukuhuoneen puupenkki. Tuolloin orgasmini olivat niin voimakkaita, että menetin hetkeksi ajan- ja paikantajuni kokonaan. Jatkoimme treffejä katsomalla musiikkiesityksiä ja suutelemalla samalla. Sitten kävimme läheisessä kauppakeskuksessa kaakaoilla, jotka poika tarjosi. Hän veti minulle tuolin ja istuuduin ennen häntä, auttoi takkini pois, etc. Eihän tuommoista iltaa ja kuumana minuun käyvää nuorta miestä unohda koskaan. Olin teinimielessäni niin hottis ja sain prinsessakohtelua.
olin illanvietossa ja sielä oli yksi alaikäinen 17v tyttis joka lähti käveleen kaupunkiinpäin samaa matkaa, olin itse vähän alle 30v, kemiaahan oli siinä jo istuessa ollut pikkuisen ja kiima kulminoitui kävelymatkalla kaupunkiin erään lääkäriaseman katoksessa jossa lopulta hain kliimaksia takaapäin jyskyttäen likkaa joka nojasi polkupyörätelineen pyöriin ja jotka ryskytti aika kovaa kaikki 20 pyörää,sain kuitenkin tiukkaa pimppaan lastit ja oli keveätä tunnelmaa hetken, kävelimme jonkun matkaa ja yhdyin häneen vielä kuusen alla pp tien vieressä
Kangaspakkojen päällä kässänluokan varastossa 4H-kerhon jälkeen. Harhautettiin vanhaa talkkaria ennen kameroiden asentamista ja siellä sitten vaan raotettiin vetskareita farkuista ja pippeli mun sisään. Treffit ne oli sikäli, että jatkettiin juttua S-marketin eteisessä puikkojätskillä ja kuljettiin käsikättä kirjastoon ja siellä vammaisvessassa jatkettiin seksiä.
Asunto autossa Nastolassa lähellä taasrastia.
Vierailija kirjoitti:
Asunto autossa Nastolassa lähellä taasrastia.
Miten sait asuntosi mahtumaan autoon? Taisi olla pieni kämppä ja iso auto?
Nykyisin vuokra mökki,sinne oli ihanaa viedä jatkoille ensimmäinen vieras mies.
Jäin koukkuun..eka kerralla.
jaa, katsotaans..mitä vielä muistaa?
1. mimminluona
2. mimmin himassa
3. mun autossa
4. mun luona
5. mun himassa
6. mun luona
7. mun luona.
8. mimmin himassa
9. mimmin kylppärissä
10. mun himassa
11. mun luona
12. mimmin äidin luona
13. mimmin asuntovaunussa
14. mun himassa
15. mimmin himassa
16. mun asuntovaunussa
17. mun luona
18. mun luona
19. mimmin luona
20. mimmin himassa
21. mimmin tyttöystävän himassa
22. mimmin luona.
23. mimmin luona
24. mun luona
25. mun luona
26. mimmin himassa
27. mun himassa
28. mun luona
29. mimmin himassa
nämä muutamat joo..viälä muistin.