Elämäni oli aikas ankeeta ennen kuin sain oma perheen
Lapsuus perheessä, jossa mielenterveys- ja alkoholiongelmia. Olin näkymätön lapsi. Nuoruudessa 10v kului kontrolloivassa alistavassa parisuhteessa narsistin kanssa. Siitä kun vihdoin pääsin eroon, oli ihan ok aikaa useampi vuosi yksikseen, mielialalääkkeiden tuella. Ystäviä ja läheisiä ei ole kauheasti koskaan ollut, mutta oli ihan hyviä hetkiä yksin matkustellessa jne. Ja olin vihdoin turvassa pois siitä puolison kontrollista ja parisuhteen pahoinvoinnista, vaikka ex vuosien ajan yritti saada minuun kontaktia. Onneksi pysyin lujana. Tapasin onnekseni puolison, jonka kanssa vielä nelikymppisenä onnistuin saamaan oman perheen. Vasta tässä iässä, ensimmäistä kertaa, koen elämän olevan mielekästä ja, että on jokin tarkoitus. Kahden pienen lapsen kanssa ei ole ajankäytöllisesti ja taloudellisesti enää mahdollista matkustella tai muuta sellaista mitä ennen, mutta en kaipaa niitä aikoja ja juttuja. Talous on kuitenkin vakaa ja työelämässä hankittu hyvä tilanne jo ennen lastensaantia. Nyt on ekaa kertaa elämässä hyvä fiilis ja rauha mielessä ja sydämessä. Myös puolisoni on viallisesta lapsuudenperheestä ja meillä molemmilla on kova yhteinen tahto olla hyvinvoiva perhe nyt tämän omamme kanssa. Puolisolla on mukava sisarus, joka on ensimmäistä kertaa elämässäni myös minulle turvaverkko.
Tämä ei ole mikään vetoomus, että kaikkien pitäisi ruveta lapsia hankkimaan tai muuten menettävät jotain, vaan tällainen toteamus yhden nelikymppisen ihmisen elämästä.
Kommentit (15)
Hieno juttu, kaikkea hyvää jatkossakin. Te pärjäätte hyvin ja osaatte arvostaa sitä, mitä olette saaneet.
Ilman perhettä elämässä ei ole kauheesti sisältöä. Toivottavasti onnistuu minultakin.
Ihana lukea kokemuksesi. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi. Toivon itsekin lasta ja perhettä näin yli 30 vuotiaana.
Kyllä perhe on tärkeä. Koin myös elämäni hyvin tyhjäksi jolloin tapasin miehen jolla oli kaksi kissaa. Kissat ovat jo iäkkäitä ja kymmenen vuotta ollaan oltu yhdessä. Hankimme näiden jälkeen kaksi pentua, jotka ovatkin sitten meidän yhteisiä alusta asti😊
Vierailija kirjoitti:
Ilman perhettä elämässä ei ole kauheesti sisältöä. Toivottavasti onnistuu minultakin.
Eihän ap elämän sisällöttömyydestä kirjoittanut, vaan ankeasta lapsuudestaan ja aiemmasta huonosta parisuhteestaan, joiden jälkeen hän on osaa arvostaa omaa perhettä ja parisuhdetta.
Kuulostaa ihanalta! Hienoa että osaatte arvostaa tilannetta. Olette todellakin ansainneet onnen.
Ihana kun kirjoitit. Kaikkea hyvää ap!
Vierailija kirjoitti:
Ilman perhettä elämässä ei ole kauheesti sisältöä. Toivottavasti onnistuu minultakin.
yllä nimim. takertuva äiti (joo äiti, kukaan mies ei sano noin)
Kyllä silloin on talossa oikeasti elämää, kuin lapset ovat vielä kotona.
Minun elämäni olisi aika ankeata, jos "saisin" oman perheen eli kukin tavallaan.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä silloin on talossa oikeasti elämää, kuin lapset ovat vielä kotona.
Jep. Jotkut mieltää oikean elämäksi rauhallisuuden ja seesteisyysen kodissaan. Elämää on monenlaista
Vierailija kirjoitti:
Ilman perhettä elämässä ei ole kauheesti sisältöä. Toivottavasti onnistuu minultakin.
???
Ennen koronaa humppasin menemään joka päivä harrastuksissa, oli keramiikkaa, tanssia, joogaa, kuntosalia, taidetta, konsertteja jne. Korona-aikana aikuisopinnot imaisivat, muutin ja harrastukset jäivät vähemmälle. Tahtipuikkoa heiluttaa koira. Kokonaisuutena elämäni on ollut sisällöntäyteinen, olen asunut useammalla paikkakunnalla jne. Ei ole puuttunut sisältöä koskaan. Koiran kanssa olemme käyneet vaellukset, koulutusleirit ym.
Aika totta. Tai no riippuu, millaista elämää viettää ja haluaa viettää. Minulla on yksi lapsi, ja hän tekee kodin. On melkein jo ikävä iltapäivästä lapsen seuraa.
Toivoisin, että tapaisin vielä miehen, niin voisimme yhdessä muodostaa isomman ja tiiviimmän perheen. Se on suurin toiveeni.
kiva!