Lue keskustelun säännöt.
Pienten lasten äitinä, kysyn teiltä
02.12.2010 |
Vähän haluaisin mielipiteitä tai ajatuksia.Minulla siis kaksi pientä lasta.Molemmat alle 3-v. Olen heidän kanssaan usein kahden miehen ollessa työmatkalla. Vanhempi lapseni on nykyisin koko ajan perässäni, ei päästä mihinkään, ei nukahda koskaan yksin, vartioi minua yms. Välillä tuntuu etten varmaan jaksa olla oikein näiden pienten kanssa. Minusta tuntuu, että elämä on yhtä ei-sanaa heiltä ja ovat ihan koko ajan kiinni minussa.Lapset siis kotihoidettuja.
Teen heidän kanssa paljon ja selitän ja paijjaan. Olenko julma, kun eilen illalla sanoin vanhemmalle, että nyt sinä lepäät siinä äidin ja isän sängyssä, kun et kerran nukahda. Äiti menee suihkuun ja sinä nyt nukut= lapsi seisoi suihkuseinän takana ja odotti. Onko kellään tällaisia peppukärpäsiä ja tuntuuko muista koskaan raskaalta. Kiitos jos jaksat vastata
Kommentit (8)
joskus myös hermoja raastaa niin että tekisi mieli karjua ne hiljaisiksi (mitä en tee).
On ollu aika rankat viime vuodet ja siinä sitten lapset tuoneet omat kiemuransa.
Nuorempi on sen ikäinen, että roikkuu hihassa kiinni vielä pitkään. Isompi taas on jo itsenäisempi, mutta kaipaa sekin äidin huomiota. Ja sitten on niitä päiviä, jolloin isompi ei vaan ole hiljaa - ei sitä yhtä ainoaa minuuttia vaan jaarittelee ihan taukoamatta.
Sillon kun hermot menee, niin kyllä voin järjestää olosuhteet turvallisiksi ja painua ite lämpimään suihkuun rauhoittumaan. Lapsille nauha pyörimään, suihkun ovi auki, lattioilta kaikki ylimääräiset houkutukset pois, kaikki muut ovet kiinni ja joku kilisevä vauvalelu kulkureitille. Kuulen jos lähtevät seikkailemaan.
Ei ole usein tarvinnu näin tehdä, mutta ne pari kertaa tulleet tarpeeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos vastauksista. Tämä vanhempi siis seisoi siinä lasin takana koko ajan,kun kävin suihkussa. Ei suostunut olemaan siellä sängyssä yksin, vaan minun pitää maata vieressä ja silittää, että nukahtaa. Nykyisin ei vaan nukahda sitten millään enkä saa yhtään hengähtää edes illalla lasten nukkuessa.
Jotenkin itsestä tuntuu, että tiuskinko heille liikaa ja onko se väsymistä vai yritänkö liikaa. Esim. molemmat leikkivät illalla ruualla (kääntävät päätä pois, ei syödä yms.) ja sitten vain uhkaan ottaa iltapalan pois ja toinen ei sitten syönytkään. Tuntuu, että ihan koko ajan joudun uhkailemaan ja lahjomaan heitä esim. pukeminen ei onnistu ollenkaan, jos en sano että ei sitten ole pakko, puen tämän toisen ja me olemme valmiina tms.
Toivon, etten ole jotenkin väsynyt ja huono äiti huomaamatta. Siksi täällä kyselen. Koen lapset nimittäin aika vaativina tällä hetkellä. Eivät päästä hetkeksikään silmistään, uhmaavat koko ajan, joka asiasta väännetään ja ovat tosi omapäisiä. Ihan kokonaan omistavat minut:))ja vievät kyllä mehutkin välillä, vaikka rakastan heitä yli kaiken
Kiitos vastauksista. Tämä vanhempi siis seisoi siinä lasin takana koko ajan,kun kävin suihkussa. Ei suostunut olemaan siellä sängyssä yksin, vaan minun pitää maata vieressä ja silittää, että nukahtaa. Nykyisin ei vaan nukahda sitten millään enkä saa yhtään hengähtää edes illalla lasten nukkuessa.
Jotenkin itsestä tuntuu, että tiuskinko heille liikaa ja onko se väsymistä vai yritänkö liikaa. Esim. molemmat leikkivät illalla ruualla (kääntävät päätä pois, ei syödä yms.) ja sitten vain uhkaan ottaa iltapalan pois ja toinen ei sitten syönytkään. Tuntuu, että ihan koko ajan joudun uhkailemaan ja lahjomaan heitä esim. pukeminen ei onnistu ollenkaan, jos en sano että ei sitten ole pakko, puen tämän toisen ja me olemme valmiina tms.
Toivon, etten ole jotenkin väsynyt ja huono äiti huomaamatta. Siksi täällä kyselen. Koen lapset nimittäin aika vaativina tällä hetkellä. Eivät päästä hetkeksikään silmistään, uhmaavat koko ajan, joka asiasta väännetään ja ovat tosi omapäisiä. Ihan kokonaan omistavat minut:))ja vievät kyllä mehutkin välillä, vaikka rakastan heitä yli kaiken
itseäni välillä vähän kyllästyttää, että 9/10 syömiskerrastani kuopus tunkee syliini istumaan. Eikä suostu syömään omalla paikallaan.
Ihanaahan se on, että lapsi haluaa olla sylissäni (on kyllä muutenkin!) mutta nauttisin siitä, että saisin useammin syödä ihan rauhassa...
ei tuota tekoasi julmaksi voi sanoa. Tietysti on tärkeää, että käyttäydyt aina suunnilleen samalla tavalla, jos yhtäkkiä teet jotain, mitä et yleensä, se tuo turvattomuuden tunnetta. Tsemppiä, olet varmasti hyvä äiti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on vähän samanlaista. lapset 2v ja 3v. ja etenkin tämä vanhempi on "hankala" liekö se miten purkaa ns mustasukkaisuuttaan sitten. Sillä että on minun perässä koko ajan ja äiti kelpaa vaan, isi ei saa auttaa missään, aina vaan äiti äiti ja äiti.
se lapsi ei hätääntyneenä jäänyt sinne suihkuseinän taakse parkumaan, niin en näe tuossa mitään ongelmaa.
Itsellä lapset 1 ja 3 vuotiaat ja mies todella paljon töissä. Omaksi henkireiäksi on muodostunut perhekerhot, joissa voi jutella muiden aikuisten kanssa. Lapsetkin lähtevät kerhoon mielellään.
Meilläkin on ollut noita lahkeessa roikkumisen vaiheita, mutta aina ovat onneksi ohi menneet :)
Tsemppiä!
Löytyykö paikkakunnalta jotain lapsiparkkia tai vastaavaa? Voisi pari tuntia viikossa tehdä hyvää saada olla omine ajatuksinesi.