Miksi mä en muutu ahkeraksi ihmiseksi vaikka miten yritän päättää
ärsyttää saamattomuuteni. Koti ei ole koskaan niin tiptop siisti kuin haluaisin. En jaksa leipoa pullaa ehkä kokata mitään erikoisuuksia. Käsityötkin jäävät kesken. voiko ihminen muuttua vai olenko luonteeni uhri ja aina laiska?
Kommentit (17)
Jos haluaminen ja ja jaksaminen kulkevat eri polkuja, voi olla kyse vajaatoiminnasta, eikä luonteesta?
kunnossa ovat. Verensokeri kyllä on koholla. Sillä varmasti on vaikutusta jaksamiseen.
ap
Siksi varmaan.
Sokeriarvothan oikeastaan määräävät kokonaan ihmisen jaksamisen.
Onko sinulla diabetes todettu?
Sokeriarvothan oikeastaan määräävät kokonaan ihmisen jaksamisen.
aloittaa selvittämällä onko kyse henkisestä vai fyysisestä jaksamattomuudesta.
Mainitut sokeriarvot ovat yksi juttu, kun taas henkinen aloitekyvyttömyys ja masennus toinen juttu.
Itse muutuin ekan äitiyslomani myötä veltoksi: ensin lepäilin raskaana, kun ei saanut rasittaa itseään. Sitten vauvan kanssa, kun ei saanut mennä ulos (oli talvi ja paljon pakkasia) ja lopulta huomasin ettei kiinnostakaan mennä ulos. Tai tehdä mitään. Olin jonkin aikaa tuossa putkessa kunnes tajusin mistä on kyse: aloitin vaunulenkit yksi vuotiaan kanssa. Joka aamu 2km lenkki säällä kuin säällä ja illalla sama juttu. Muuta en aluksi itseltäni vaatinut (siivoamista, ruuanlaittoa tai mitään).
Kuukauden päästä päätin tehdä yhden aterian päivässä: aamupalan. Laitoin lenkin jälkeen oikein suuren ja runsaan aamupalan: välillä jopa pannaria tai piirakkaa jälkiruuaksi, ihania hedelmäsalaatteja jne. Ja söin katetusta pöydästä. Näin mentiin pari kuukautta.
Sitten aloin tekemään päivällisen aamupalan ja lisäksi. Ainoa vaatimus oli kauniisti katettu pöytä. Välillä tilattiin pizzaa ja välillä laitoin alusta asti kaiken, välillä oli einesruokaa kokonaan tai osittain.
Rytmin ja liikunnan mukana tuli myös oma jaksaminen: nykyään asiat kiinnostaa, olen keskittymiskykyisempi ja osaan realistisesti jaotella asioita: kaikkea ei ehdi mitä haluaisi. Siksi yhdelle viikolle on yksi juttu toiselle toinen. Siivoaminenkin innostaa paremmin, kun voi henkisesti ja fyysisesti hyvin.
oivallettu se, että muutosta ei voi pusertaa hetkessä. On tehtävä hitaasti töitä saavuttaakseen pala palalta jotain.
menetin mieheni alkoholismille, enkä usko, että voin koskaan enää rakastaa ketään toista. Suren vaan ja se kuluttaa.
Eli olen masentunut. Lääkärillä en ole käynyt, enkä tiedä, auttaisiko tähän mikään lääkitys tai terapia.
Ei ole voimia ottaa selville.
etkö edes ruokaa laittanut/siivonnut? Kyllä nyt ihmisen pitää ruokaa laittaa joka päivä, siivota ja pyykätä, vaikka kuinka laiska ihminen olisi kysessä.
Joka aamu 2km lenkki säällä kuin säällä ja illalla sama juttu. Muuta en aluksi itseltäni vaatinut (siivoamista, ruuanlaittoa tai mitään). Kuukauden päästä päätin tehdä yhden aterian päivässä: aamupalan. Laitoin lenkin jälkeen oikein suuren ja runsaan aamupalan: välillä jopa pannaria tai piirakkaa jälkiruuaksi, ihania hedelmäsalaatteja jne. Ja söin katetusta pöydästä. Näin mentiin pari kuukautta. Sitten aloin tekemään päivällisen aamupalan ja lisäksi. Ainoa vaatimus oli kauniisti katettu pöytä. Välillä tilattiin pizzaa ja välillä laitoin alusta asti kaiken, välillä oli einesruokaa kokonaan tai osittain. Rytmin ja liikunnan mukana tuli myös oma jaksaminen: nykyään asiat kiinnostaa, olen keskittymiskykyisempi ja osaan realistisesti jaotella asioita: kaikkea ei ehdi mitä haluaisi. Siksi yhdelle viikolle on yksi juttu toiselle toinen. Siivoaminenkin innostaa paremmin, kun voi henkisesti ja fyysisesti hyvin.
Ja terve olen kuin pukki. Olen toki väkisellä vääntänyt ja painanut töitä, mutta jos on vaihtoehto, en tee mitään.
täällä toinen laiska joka on vielä läskikin. :(
ja myös läski mutta en silti jätä ruokaa laittamatta/kotia siivoamatta.
T.10
Täällä myös yksi joka ei jaksa töiden jälkeen muutakuin täysin pakolliset asiat, laitan lapsille ruoan ja se siinä. Tiskata en jaksa joka päivä ja imurointi jää hyvin vähälle puhumattakaan muista askareista. Hyvä kun jaksaa kävellä kotiin töistä.
ja myös läski mutta en silti jätä ruokaa laittamatta/kotia siivoamatta. T.10
kyllä mäkin siivoon (ei uskois ku huushollii kattoo)ja ruokaa teen,mutta se into on johonkin hävinny.
t.se eka läski tästä ketjusta
Itse muutuin ekan äitiyslomani myötä veltoksi: ensin lepäilin raskaana, kun ei saanut rasittaa itseään. Sitten vauvan kanssa, kun ei saanut mennä ulos (oli talvi ja paljon pakkasia) ja lopulta huomasin ettei kiinnostakaan mennä ulos. Tai tehdä mitään. Olin jonkin aikaa tuossa putkessa kunnes tajusin mistä on kyse: aloitin vaunulenkit yksi vuotiaan kanssa. Joka aamu 2km lenkki säällä kuin säällä ja illalla sama juttu. Muuta en aluksi itseltäni vaatinut (siivoamista, ruuanlaittoa tai mitään).
Kuukauden päästä päätin tehdä yhden aterian päivässä: aamupalan. Laitoin lenkin jälkeen oikein suuren ja runsaan aamupalan: välillä jopa pannaria tai piirakkaa jälkiruuaksi, ihania hedelmäsalaatteja jne. Ja söin katetusta pöydästä. Näin mentiin pari kuukautta.
Sitten aloin tekemään päivällisen aamupalan ja lisäksi. Ainoa vaatimus oli kauniisti katettu pöytä. Välillä tilattiin pizzaa ja välillä laitoin alusta asti kaiken, välillä oli einesruokaa kokonaan tai osittain.
Rytmin ja liikunnan mukana tuli myös oma jaksaminen: nykyään asiat kiinnostaa, olen keskittymiskykyisempi ja osaan realistisesti jaotella asioita: kaikkea ei ehdi mitä haluaisi. Siksi yhdelle viikolle on yksi juttu toiselle toinen. Siivoaminenkin innostaa paremmin, kun voi henkisesti ja fyysisesti hyvin.
Kuulostaa ihanteelliselta. Kateellisena luin. Pakko tehdä lapsille ruokaa - aamulla, päivällä ja illalla, joka päivä. Pyykit on pakko pestä ja tiskata ja jotain siivota.
Ap:lle en osaa vastata. Mulla ainakin tämä saamattomuus on jatkunut jo vuosia...
Vierailija kirjoitti:
Ja terve olen kuin pukki. Olen toki väkisellä vääntänyt ja painanut töitä, mutta jos on vaihtoehto, en tee mitään.
Tämä, niin tämä!
Mulla on koti tiptop. Toki lapsen leluja voi olla lattialla niin ku kuuluu.. Ruokaa laitan ja joskus leivon. Leivoksia toki harvemmin teen, kun kakkostyyppi.
Jos haluaminen ja ja jaksaminen kulkevat eri polkuja, voi olla kyse vajaatoiminnasta, eikä luonteesta?