Olen niin iloinen ja ylpeä itsestäni. Olen alkanut puhumaan työpaikan palavereissa enemmän, päässyt sosiaalisesta jännityksestä vähän yli

Edelleen minua usein jännittää avata suu, mutta selviän kuitenkin tilanteesta, ja minulla on fiksua sanottavaa. En ole se puheliain enkä tule ikinä olemaan, eikä tarvitsekaan olla, koska luonteeni ei ole sellainen.

Lähtötilanne oli useita vuosia sitten se, että en puhunut ikinä mitään palavereissa. En vain pystynyt sosiaalisen jännityksen takia olemaan esillä mitenkään. Kehitystä alkoi tapahtua pikkuhiljaa pari vuotta sitten. Nyt pystyn olemaan paljon rennommin ja puhun jopa säännöllisesti palavereissa! Välillä tulee päiviä, että jännittää enemmän, silloin sallin itselleni osallistua vähemmän tai en osallistu välttämättä ollenkaan. Sitten on päiviä, kun on seesteisempi ja rohkeampi olo, ja käytän ne hyödyksi puhumalla enemmän. Kokonaiskuvassa en enää olekaan se seinäruusu, vaan osallistun keskusteluihin ja tuon omia ajatuksia esille. En lukeudu enää niihin hiljaisimpiin tai niihin, ketkä eivät osallistu palavereissa. Olen niin iloinen ja ylpeä itsestäni, että olen päässyt tähän pisteeseen.