Molluskat?rupeen olee ihan väsynyt noihin pojan molluskoihin ;(
Tiedän että se on viirus ja tyypillistä juuri atooppiselle lapselle.Pojan iho kutisee
ja tottakai iho menee rikki.Molluskat eivät ole kovin isoja mutta nyt ovat rupeneet leviämään isommalle alueelle jalkoihin.Olen rasvanut paljon niinkuin neuvottiin.
Onko vinkkejä molluskoiden hoitoon?
Kommentit (15)
Toiset nyppäsee molluskan pois, mutta se on lapselle hyvin tuskallista ja arpikin siitä voi jäädä.
t. toinen molluskoita ihmettelevä.
molluskoiden nyppimistä joko itse tai neuvolassa. Meillä tytöllä oli muutamia ja th sanoi, että kyllä ne siitä sitten lähtevät rasvauksella ja luontaistuotekaupasta ostetulla osterivinokkaallaa. Ei mihinkään lähtenyt vaan päinvastoin 5 kehittyi valtavaksi paiseeksi, joihin sitten tarvittiin antibiootti. Siinä vaiheessa kiikutin tytön neuvolaan ja sanoi että nyt ne nypitään pois. Sen jälkeen ei ole vaivaa ollut ja tästä aikaa jo 5v.!
Mut sitä pitää käyttää ainakin 1kk.
Saa luontaistuotekaupasta.
jonka voi aukaista ja sekoittaa vaikka ruokaan. Meilläkin lähti näillä.
Kolmella lapsella on toiminut ,kunhan muistaa antaa sitä säännöllisesti.
oiskohan ollu jotain herajuomaa tms. Eli sitä voi käyttää ulkoisesti/sisäisesti.
Haisee JÄRKYN PAHALLE mutta aamuin illoin sillä voideltuna ne LÄHTI :)
meillä terkka ei ees alkanut niitä nyppii vaan ehdotti just aikaa joka parantaa. jostain luin tosta molkosanista ja kun molluskat ryöhähtää eli alkaa tulla kauheesti niitä, se on merkki et ne on ajamassa itseään ulos.
Itse laitoin öljyä pumpulitikulla suoraan molluskoihin, mutta atoopikon kohdalla lienee parempi vaihtoehto sekoittaa 10-15 tippaa öljyä perusvoiteeseen ja voidella sillä molluskakohdat. Saa luontaistuotekaupoista ja isojen markettien/tavaratalojen luontaistuotehyllystä.
sillä meillä tätä on nyt kestänyt jo kaksi vuotta!! Eivät ole levinneet juurikaan, mutta ikävällä alueella ovat, ei voi ajatellakaan nyppimistä (lääkärikin todennut sen), tyttö ei syö osterivinokasta millään konstilla tai ilveellä, rasvaus tai muut litkut ei auta... isosiskolta hävisi sentään puolentoista vuoden jälkeen, mutta nämä ovat SITKEITÄ! Onneksi ovat vähentyneet sentään, mutta vielä ei näy merkkejä että häviäisivät.
Molkosan on lasipurkissa, muistaakseni siellä missä kaupas on vitamiineja, hivenaineita ym tuotteita.
Ei kun ostoksille vaan =)
ensin kärsitään tästä atooppisesta ihottumasta ja nyt nämä
täytyy sanoa tällä äidillä on päässyt ärräpäitä viime aikoina.
eli huomenna hyllyjä koluamaan ja luontaistuote kauppaan
näet purkin ja tietoa hyvästä aineesta
t; aiemminkin tuotteesta kertonut
Juu googlasin tietoa tosta molkosanista!!
eli siis tuputtelen iholle tota litkua??
mä voisin kyllä juoda sitä itse että saisin aineenvaihdunnan toimiman;)
meillä molluskat on aikas kookkalita, nyt reilu puolen vuoden jälkeen hävinneet suurin osa. niistä muutes jää ikävät kuopat.