En pysty ryhmäytymään

kuten iso osa suomalaisista.



Se ilmenee haluna olla yksin, väsymisenä ihmisseurassa, itseohjautuvuutena (ei tarvi toisia tueksi ja avuksi, yhteistyö vaikeaa)

en usko olevani oikeasti introvertti koska haluaisin kyllä osata olla ryhmässä ja sosiaalisia kontakteja. Olen yksin koska en osaa muutakaan. Lapsuudentraumoja kyllä on mutta en tiedä miten ne tähän liittyy.

nosto

nosto

Kannattaisi ehkä harkita jonkinlaista terapiaa. Onko kenties lapsuudentraumoja? Onko teitä petetty? Entäs vanhempanne, ovatko samanlaisia? Luulen,että kannatte sisällänne käsittelemättömiä asioita.. Helpottiko.. ;)

Joo vähän helpotti kyllä :-) Oikeasti mulla on kyllä traumoja ja olen käynyt terapiassakin, mutta kun ei ne terapeutitkaan pysty niitä asioita varsinaisesti ratkaisemaan. En jaksa motivoitua yrittämään olla sosiaalisempi. Tuota mietin että voikohan ihmiset jakaa ihan puhtaasti introvertteihin ja ekstrovertteihin? Minä ainakin olisin ihan mielelläni ihmisten seurassa jos ei koko ajan tarvitsis tuntea että pitäis olla jotain muuta kuin on... Ja sitten ihmettelen että miksi juuri multa odotetaan sitä sosiaalista aktiivisuutta, eihän toisetkaan ole aktiivisia mua kohtaan, aloita juttelua tms.

suurin osa ihmisista ei mieti niita noin paljon, vaan menee vaan mukaan silla fiiliksella kuin nyt silla hetkella sattuu olemaan. Joskus on hiljaisempi, toisinaan taas puheliaampi paiva. Joskus tekee aloitteita, toisinaan taas ei. Ylipaansa muut ihmiset tuskin miettivat teita ollenkaan sosiaalissa tilanteissa (koska monet vastaajista tuntuvat ajattelevan, etta muut miettivat heita). Eli varmaan aika harva esim. aktiivisesti "odottaa" juuri sinulta sosiaalista aktiivisuutta. Et ehka vain jaa heille mieleen ollenkaan, jos et puhu heille.

no, mä en pysty menemään toisten mukaan, koska ajattelen että takuulla tulee paskaa niskaan muilta ihmisiltä ja taas saa ymmärtää että pitäisi olla jotain ihan muuta kuin on...

Mulle on sinänsä sama mitä ihmiset minusta ajattelee, mutta kun en voi luottaa siihen että ne KÄYTTÄYTYISIVÄT ja kohtelisivat mua asiallisesti.

no, mä en pysty menemään toisten mukaan, koska ajattelen että takuulla tulee paskaa niskaan muilta ihmisiltä ja taas saa ymmärtää että pitäisi olla jotain ihan muuta kuin on... Mulle on sinänsä sama mitä ihmiset minusta ajattelee, mutta kun en voi luottaa siihen että ne KÄYTTÄYTYISIVÄT ja kohtelisivat mua asiallisesti.

ja huonokaytoksisten ihmisten seurassa (koska tuo, mita kuvailet, ei ole normaalia kaytosta aikuiselta) tai sitten sa naet ihmisten kaytoksessa jotain sellaista, mita siina ei oikeasti ole. Tapahtuuko sulle tuota kaikkien ihmisten kanssa vai liikutko vain yhdessa porukassa (missa tuota sinulle tapahtuu)?

Minusta taas tuntuu, että jos sanon jotain, niin kaikki vaan tuijottavat hämmästyneenä, ja että muutenkin katsovat minua kuin olisin jostain vieraalta planeetalta. Toivon tosiaan, että vain kuvittelen, mutta kai se voi olla niinkin että olen jotenkin todella omituinen. Ainakin mua on omituiseksi sanottu monta kertaa enkä tajua miksi. Jos ihmiset puhuvat vaikka säästä niin en yhtäkkiä ala puhua turnipseista tai muuta kummallista ja näytänkin ihan tavalliselta.

enkä osaa jutellakaan small talk-tyyppisesti. Pystyn kyllä näyttelemään sosiaalista, jos on pakko mutta se vie kamalasti henkisiä voimavaroja. Olen ihan poikki jos joudun tekemään usein niin.

ihmettelen kun jonkun kurssin alussa ihmiset ovat yhtä "vaivautuneita" kuin minä, mutta kurssin lopussa monet ovatkin ystävystyneet ja käyvät yhdessä kaljalla tai jotain ja mulle kaikki on yhtä vieraita kuin ennenkin. Ei mulle tule kenenkään kanssa koskaan oloa että tässä oltaisiin nyt jotenkin bondattu. Nuorempana kyllä tuli mutta ei pahemmin parinkympin jälkeen.

mulle käy kaikkien kanssa noin, olen nimittäin vainoharhainen narsisti.



Oikeastaan kerran olen joutunut jotenkin syrjityksi. Käsitän ihan hyvin että se johtuu tämän yhden ihmisen omista ongelmista, kateudesta ynnä muista vastaavista asioista. Vaikeaa on kuitenkin se, että ihmiset menevät niin sokeasti mukaan sellaiseen, eivätkä käsitä miten se manipuloi heidän mielipiteitään...



En voi luottaa ihmisiin millään tasolla, koska tiedän että kuka tahansa menee mukaan sellaiseen ja tukee mieluummin sitä kiusaajaa.

joku haluaisi haukkua meidät sosiaalisesti vammaiset?

Kannattaisi ehkä harkita jonkinlaista terapiaa. Onko kenties lapsuudentraumoja? Onko teitä petetty? Entäs vanhempanne, ovatko samanlaisia?

Luulen,että kannatte sisällänne käsittelemättömiä asioita..



Helpottiko.. ;)

Kannattaisi ehkä harkita jonkinlaista terapiaa. Onko kenties lapsuudentraumoja? Onko teitä petetty? Entäs vanhempanne, ovatko samanlaisia?

Luulen,että kannatte sisällänne käsittelemättömiä asioita.. Helpottiko.. ;)

Joo vähän helpotti kyllä :-)

Oikeasti mulla on kyllä traumoja ja olen käynyt terapiassakin, mutta kun ei ne terapeutitkaan pysty niitä asioita varsinaisesti ratkaisemaan. En jaksa motivoitua yrittämään olla sosiaalisempi.

Tuota mietin että voikohan ihmiset jakaa ihan puhtaasti introvertteihin ja ekstrovertteihin? Minä ainakin olisin ihan mielelläni ihmisten seurassa jos ei koko ajan tarvitsis tuntea että pitäis olla jotain muuta kuin on... Ja sitten ihmettelen että miksi juuri multa odotetaan sitä sosiaalista aktiivisuutta, eihän toisetkaan ole aktiivisia mua kohtaan, aloita juttelua tms.