Taas alamäkeen

Mun paino oli ennenkin normaalipainon matalammalla puoliskolla, mutta silti selvästi normaalipainon puolella ja nykyään se on pari kiloa vähemmän. Mulla on ollut ala-asteelta asti (noin 5 vuotta) ongelmia syömisen kanssa ja syksyllä vähensin syömistä todella rajusti parin viikon ajan. Sen jälkeen olen yrittänyt parantaa suhdettani ruokaan, mutta jostain syystä painoni on silti laskenut pari kiloa, vaikka en ole yrittänyt laihtua. Tämä saa minut haluamaan vain jatkaa painon tiputtamista. Pari päivää sitten punnitsin itseni ja huomasin, että painoni on vain muutama sata grammaa alipainon rajasta, joka on ollut pitkään tavoitteeni laihduttaessa. En haluaisi antaa näännyttämiselle taas valtaa, mutta halu olla alipainoinen on hullu. Pelkkä ajatus tekee minulle lähes euforisen olon. Haluan päästä alipainon rajan alle ja pysyä siellä. Sen jälkeen matkaa ei olisi enää kauaa seuraavan kymmenluvun toiselle puolelle. Siinä kohtaa toisaalta olisin pudottanut jo reilusti yli kuusi kiloa, vaikka ymmärrän, että alkupainonikin oli hoikka ja selvästi normaalipainon matalimmalla neljänneksellä. Mä en halua taas sitä, että mä syön alle vuoden ikäisen lapsen kaloritarpeen verran päivässä tai sitä että jokainen askel tuntuu vuorten kiipeämiseltä, sitä että mä oon aina hengästynyt, ahdistunut, väsynyt, kylmissäni ja että koko mun elämä pyörii ksylitolipastillien kaloreiden laskemisen ympärillä, mutta mä en usko että pystyn enää valitsemaan toisin.