Ikuinen uhri
Äitini on ikuinen uhri.
Ei koskaan tee mitään väärää, eikä ikinä ole vastuussa mistään. Maailma on aina häntä vastaan ja myötätuntoa velkaa. Syytön. Hyvä. Uhri. Näin hän näkee itsensä.
Todellisuudessa hän on itsekäs ja edesvastuuton ihminen. Alkoholisti ja lääkkeiden väärinkäyttäjä. Meidän lapsuudessa häntä kiinnosti vain viina ja uusi lähikapakasta poimittu seura. Vihaa työtään, taloaan, autoaan, lemmikkiänsä, ja milloin mitäkin, mutta ei koskaan tee millekkään näistä asioista yhtään mitään. Valittaa aina jostain, joku on aina vialla. Ei koskaan ota mistään vastuuta ja syyttää jokaisesta ongelmasta muita. Haukkunut kaverinsa, perheensä, sukunsa, työympäristönsä, etenkin isäni, naapurinsa, meidät, ihan kaikki.
Arvatkaa missä hän on? Yksin, köyhä ja vihainen. Kuvittelee edelleen olevansa hyvä, ja sulkee silmänsä kaikelle sille p*skalle mitä hän on omalla negatiivisuudellaan aiheuttanut. Ei kykene näkemään itsessään mitään vikaa koskaan, vaan maailma on häntä kohdellut kaltoin.
Isäni on verrattain rikas. Hänellä on loistava ystäväpiiri. Nauttii elämästään. On upean kumppanin kanssa hyvin toimivassa parisuhteessa. Hoitaa ongelmansa. Ei valita, eikä syyttele. Me lapsetkin mielellään vietämme aikaa hänen kanssaan.
Isäni ei ole uhri, eikä maailma ole hänelle mitään velkaa.
Tässä on arvokkain oppitunti minkä olen vanhemmiltani saanut.
Kommentit (4)
Vähän kuin minun vanhempani aikoinaan. Tosin äiti lopulta eläkkeellä lopetti ikuisen uhriutumisen ja alkoi elää omannäköistään elämää. Hyvä niin.
Oletko koskaan miettinyt, että miksi äitisi on sellainen kuin on? Tunnetko hänen historiaansa? Oletko ajatellut äitiäsi, kuten aikuinen ihminen, eikä kuin pikkulapsi, joka on edelleen takertunut vanhempaansa? Muista armo.
Vierailija kirjoitti:
Oletko koskaan miettinyt, että miksi äitisi on sellainen kuin on? Tunnetko hänen historiaansa? Oletko ajatellut äitiäsi, kuten aikuinen ihminen, eikä kuin pikkulapsi, joka on edelleen takertunut vanhempaansa? Muista armo.
Syvästi olen miettinyt. Puinut asiaa myös isoäitini kanssa.
Sellaset psykoosit siellä.