Ikuinen uhri

Äitini on ikuinen uhri.

Ei koskaan tee mitään väärää, eikä ikinä ole vastuussa mistään. Maailma on aina häntä vastaan ja myötätuntoa velkaa. Syytön. Hyvä. Uhri. Näin hän näkee itsensä.

Todellisuudessa hän on itsekäs ja edesvastuuton ihminen. Alkoholisti ja lääkkeiden väärinkäyttäjä. Meidän lapsuudessa häntä kiinnosti vain viina ja uusi lähikapakasta poimittu seura. Vihaa työtään, taloaan, autoaan, lemmikkiänsä, ja milloin mitäkin, mutta ei koskaan tee millekkään näistä asioista yhtään mitään. Valittaa aina jostain, joku on aina vialla. Ei koskaan ota mistään vastuuta ja syyttää jokaisesta ongelmasta muita. Haukkunut kaverinsa, perheensä, sukunsa, työympäristönsä, etenkin isäni, naapurinsa, meidät, ihan kaikki.

Arvatkaa missä hän on? Yksin, köyhä ja vihainen. Kuvittelee edelleen olevansa hyvä, ja sulkee silmänsä kaikelle sille p*skalle mitä hän on omalla negatiivisuudellaan aiheuttanut. Ei kykene näkemään itsessään mitään vikaa koskaan, vaan maailma on häntä kohdellut kaltoin.

Isäni on verrattain rikas. Hänellä on loistava ystäväpiiri. Nauttii elämästään. On upean kumppanin kanssa hyvin toimivassa parisuhteessa. Hoitaa ongelmansa. Ei valita, eikä syyttele. Me lapsetkin mielellään vietämme aikaa hänen kanssaan.

Isäni ei ole uhri, eikä maailma ole hänelle mitään velkaa.

Tässä on arvokkain oppitunti minkä olen vanhemmiltani saanut.