Lue keskustelun säännöt.
Yksinäisyydestä ja masennuksesta
11.11.2023 |
Olen yksinäinen ja aina ollutkin sitä. Miten tätä elämää jaksaa? Toki yksinäisyys antaa voimaa: tiedän, että pärjään itse. Useimmiten se kuitenkin tekee surulliseksi.
Muita yksinäisiä samassa tilanteessa? Mitä teette arkena ja miten kestää tätä? Jossain vaiheessa ajattelin, että parempi kai jos minua ei olisi, mutta se ajatus on pikkuhiljaa kadonnut. Joskus on päiviä, että itken ja mietin, miksi juuri minä.
Kommentit (6)
En ole samassa tilanteessa: minulla on mies ja joka toinen viikko edellisen suhteen lapset. Välillä vaan tuntuu, ettei jaksaisi. Ketään tai mitään.
Opiskelen monimuotona kotoa käsin, joten lapsettomina viikkoina voin puhua ensi kertaa vasta kun mies tulee töistä kotiin. Elämä on kovin suppeaa.
Syksyt ovat pahimpia, ainakin 15 vuotta syksyt ovat tuntuneet hirveiltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin pitkään yksinäinen kunnes reilut 1.5 vuotta sitten löysin naisystäväni. En osaa muuta sanoa kuin, että yritä olla ystävällinen itseäsi kohtaan ja ole armollinen itseäsi kohtaan. Kaikkea hyvää elämääsi.
Niin, jotkut ihmiset syntyvät jo lähtökohtaisesti heille luonnostaan vieraaseen ja heitä hylkivään maailmaan, ja useimmiten elämänkokemukset vahvistavat tätä synnynnäistä tunnetta, heidän tullessaan torjutuiksi muiden ihmisten taholta, koska heidän luontaiset ominaisuutensa eivät soi samalla sävelellä enemmistön kanssa.
Pitäisi kai olla onnellinen, että on edes työpaikka, josta saa toisinaan jonkinlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta ja mielihyvää, vaikka nämäkin ohimenevät hetket tuntuvat sisällä epäaidoilta, eikä niistä saa kuin pientä sytykepalaa elämänhaluun.
Muuten arki menee pitkälti tutkiskellessa juuri näitä asioita ja yrittämällä ymmärtää paitsi omaa myös koko ihmiskunnan tilan syitä ja seurauksia. Lohtua ei pahemmin ole valitettavasti tarjolla, mutta tietynlaisen ison palapelin kasaaminen mielessä tuo jonkin sortin irvokkaan tyydytyksen, kun luulee käsittävänsä oman tilanteen suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan.
"Hanki harrastus", "repäise irti", "ajattele positiivisesti" - kivoja neuvoja kaikki, mutta hellyttävän toimimattomia, kun lähes koko elämän ajan kasautunut sisäinen häpeä ja krooninen syvä stressi polttavat loppuun ne vähätkin energiavarat.
Lääkityksen myötä olen enää yksin, en enää yksinäinen.
Kysymyksien kysyminen on hyvä, muista tehdä sitä äläkä tuhlaa omaa energiaa mihinkään turhaan vihaan tai katkeroitumiseen niin sä saat kyllä vastaukset