Elämäsi pahin vastoinkäymisen?

Sileää on ollut ja kaapissa kultalusikoita. 😂 

Mieheni kuoli yllättäen 30-vuotiaana ja jäin yksin pienten lasteni kanssa. Toinen vasta vauva. Siitä on nyt 25 vuotta. 

Hmm. Ehkä olen jotenkin asenteeltani sellainen, että en ihan hirveästi ota vastoinkäymisistä itseeni vaan yritän ajatella siltä kannalta, että mitä voin tehdä ensi kerralla paremmin, jotta saavutan tavoitteet. Olen myös aika perfektionisti sen suhteen, että jos jotain oikeasti haluan, niin olen valmis tekemään hitokseen hommia sen eteen. 

Mikähän se olisi.. toki esimerkiksi eläinten sairastumiset ja joissain tilanteissa huonot hoitovasteet on ollut kovia paikkoja sulattaa, mutta ne ovat toisaalta asioita, joihin en itse ole pystynyt vaikuttamaan. 

Minullakin tuo, että mies kuoli, kun olin raskaana ja yhtäkkiä olinkin hyvin nuori puolison menettänyt odottava äiti. Ja sitten surutyötä tekevä pienen vauvan äiti.

Onneksi oli paljon ihmisiä, jotka tahtoivat olla läsnä ja apuna. Mutta sellaisen kammon tuo jätti, etten koskaan halunnut enempää lapsia, koska jollain alitajunnan tasolla pelkäsin tuota. Lapseni on nyt 24-vuotias.

syntymä, se on kaiken juurisyy

Syöpädiagnoosi. Mutta siinä oli onnea onnettomuudessa että havaittiin ajoissa.

Rakennekynsi katkesi.

Kai se on avioero. Mies vaihtoi lennosta toiseen pitkän liiton jälkeen. Itse oli sitoutunut suhteeseen.

Kliseistä, mutta aika parantaa.

Konkurssi. Kaikki meni mitä olin elämässäni rakentanut, kotia myöten. Oli rankkaa päästä jaloilleen, mutta onneksi mulla oli lapsi joka oli syy nousta siitä. 

Feministien hyökkäys.  Kateelliset hajos onnellisen elämäni katseluun facebookissa ja censelointihan siitä alkoi.

Työpaikka vaihtoon palkankorotuksen kera.

Vierailija kirjoitti:

Konkurssi. Kaikki meni mitä olin elämässäni rakentanut, kotia myöten. Oli rankkaa päästä jaloilleen, mutta onneksi mulla oli lapsi joka oli syy nousta siitä. 

minä tunnen erään, joka sanoi konkurssin pelastaneen hänet. Kaikki meni, mutta eipä tarvinnut kuolla hektisyydessä sydäriin. Ilman konkurssia ei osannut hidastaa.

Törkeästä huolimattomuudesta (sain jopa korvauksia hoitovirheen takia) johtuva krooninen vaikea hermokipu. Menetin aika lailla kaiken ja olen ollut vuosia työkkäri-kuntoutus-kelarumbassa kun ei näin nuorta tulla ikinä eläkkeellekään päästämään. Kuukauden päästä menenkin taas "tilannetta päivittämään" työkkärin tädille kaikista toimitetuista lausunnoista huolimatta. 

Vierailija kirjoitti:

Hmm. Ehkä olen jotenkin asenteeltani sellainen, että en ihan hirveästi ota vastoinkäymisistä itseeni vaan yritän ajatella siltä kannalta, että mitä voin tehdä ensi kerralla paremmin, jotta saavutan tavoitteet. Olen myös aika perfektionisti sen suhteen, että jos jotain oikeasti haluan, niin olen valmis tekemään hitokseen hommia sen eteen. 

Mikähän se olisi.. toki esimerkiksi eläinten sairastumiset ja joissain tilanteissa huonot hoitovasteet on ollut kovia paikkoja sulattaa, mutta ne ovat toisaalta asioita, joihin en itse ole pystynyt vaikuttamaan. 

No itsellä tuli esimerkiksi pysyvä vammautuminen hoitovirheen takia. Ei paljon auta, että miettii mitä olisi voinut tehdä toisella tavalla kun ei edes itse tehnyt mitään väärin. Ja jos vahinko on jo tapahtunut, ei sitä terveyttä saa takaisin enää millään, eli toista mahdollisuutta ei tule. Joskus tragedia on vaan tragedia eikä siinä ole mitään hienoa. Olen ehkä muuttunut ihmisenä osin parempaankin, mutta suoraan sanottuna mieluummin olisin vähän erilainen, mutta ilman sitä pysyvää vauriota. Mielestäni on ihan kypsää, ettei joka asiasta ole pakko vängällä vääntää positiivista, jos on selvää, että miinukset ylittää plussat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm. Ehkä olen jotenkin asenteeltani sellainen, että en ihan hirveästi ota vastoinkäymisistä itseeni vaan yritän ajatella siltä kannalta, että mitä voin tehdä ensi kerralla paremmin, jotta saavutan tavoitteet. Olen myös aika perfektionisti sen suhteen, että jos jotain oikeasti haluan, niin olen valmis tekemään hitokseen hommia sen eteen. 

Mikähän se olisi.. toki esimerkiksi eläinten sairastumiset ja joissain tilanteissa huonot hoitovasteet on ollut kovia paikkoja sulattaa, mutta ne ovat toisaalta asioita, joihin en itse ole pystynyt vaikuttamaan. 

No itsellä tuli esimerkiksi pysyvä vammautuminen hoitovirheen takia. Ei paljon auta, että miettii mitä olisi voinut tehdä toisella tavalla kun ei edes itse tehnyt mitään väärin. Ja jos vahinko on jo tapahtunut, ei sitä terveyttä saa takaisin enää millään, eli toista mahdollisuutta ei tule. Joskus tragedia on vaan

Toki tuollaisessa tapauksessa, jossa terveys menee pysyvästi ja varsinkin vahingon seurauksena/ilman omaa syytä, on aivan eri lähtökohta ja silloin kyllä varmasti joutuu miettimään asioita uusiksi. Uskoisin, että tuollainen aiheuttaa kenelle hyvänsä katkeruutta ja ihan "sallitusti". Terveys on muutenkin loppujen lopuksi niin hauras asia, että hyvin pieni asia voi muuttaa kaiken. 

Elämän sabotointi ja perusoikeuksien rikkominen viranomaistaholta.

Kyllä siinä on viranomaiset menneet omansa mukavuusalueella ulkopuolelle ja rytinällä.  Buhahaa  vaan.  Tai ehkä tuo on sitä mukavuusaluetta heille.  

Koko elämä ollut vastoinkäymisiä täynnä, ja vasta kolmekymppinen olen. Perheen menetys, terveysonglmia, mielenterveysongelmia, köyhyyttä. Niistä olen selviytynyt ja päässyt rakentamaan parempaa elämää hyvän terapeutin avulla, mutta myös jooga ja jatkuva usko huomiseen on ollut tärkeää. Vaatii hyviä valintoja joka päivä, ettei anna vastoinkäymisten nujertaa täysin, mutta kuitenkin suree ne asiat läpi eikä anna niiden patoutua. Sitäkin kokeilin nuorempana, eihän siitä muuta tullut kuin katkeruutta ja vihaisuutta, joka sitten purki ihan vääriin juttuihin. 

No esim.kahden lapsen sairastuminen vakavasti, omat sairaudet, ex-miehen paljastuminen pedofiiliksi, avioero. Onhan noita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Konkurssi. Kaikki meni mitä olin elämässäni rakentanut, kotia myöten. Oli rankkaa päästä jaloilleen, mutta onneksi mulla oli lapsi joka oli syy nousta siitä. 

minä tunnen erään, joka sanoi konkurssin pelastaneen hänet. Kaikki meni, mutta eipä tarvinnut kuolla hektisyydessä sydäriin. Ilman konkurssia ei osannut hidastaa.

Joo, kyllä minullakin tämä oli se toinen puoli. Ajoin itseni ihan loppuun yrittäjänä, elämässä ei ollut mitään muuta kuin työ. Onneksi uskalsin hakeutua konkurssiin, vaikka se oli iso menetys niin samalla uuden alku. 

Läheisten menetykset, myös eläinten, eläin ei ole yhtään vähemmän tärkeä perheenjäsen kuin ihminenkään. 

Koulukiusatuksi tuleminen koko kouluajan. 

Kaksi raskasta masennuskautta. Nyt krooninen fyysinen sairaus, mutta se ei tunnu juuri miltään.