Keittiopsykologit, antakaas arvionne.

jos, niin hän on katellinen vauvan asemasta. Jos ei, niin sitten en osaa sanoa.

Pojalla koulun aloitus edessa ensi vuonna, mutta tuskin siita alkaa stressata paria vuotta etukateen... On siis jatkunut jo vuoden verta tama kasvamisen kapinointi. Erittain herkka tapaus muutenkin kaikin puolin. Taytyy vain toivoa, etta on ohimeneva vaihe.

Voisitteko kehua jollakin muulla lailla, hän voi luulla jotain tosi omituista mitä on olla iso poika. Kysäisepä.

ehkä lapsi kokee paineita. Jotkut lapset ovat temperamentiltaan sellaisia että uusi ja haastava (=vaikea) on aina pelottavaa. Huono "kehujensietokyky" kertoo usein huonosta itsetunnosta. Lapsi saattaa pelätä että vain hänen osaamistaan ja tekemistään arvostetaan, ja alkaa pelätä uuden oppimista, oikeasti peläten epäonnistumista. Yleensähän vanhemmat kehuvat lasta kaikesta uudesta ja hienosta, ja niin kuuluukin tehdä, mutta lapsi jolla on heikko itsetunto, ei kykene ottamaan positiivistakaan palautetta vastaan.



Lasta voisi helpottaa se, ettei osaamista ja kasvamista korostettaisi mitenkään erityisesti, vaan kehuttaisiin enemmän esim. lapsen luonteenpiirteitä tms. Muutenkin voisi yrittää itsetuntoa jotenkin kohottaa. Miten lapsi suhtautuu epäonnistumiseen, miten häviää pelissä, osaako itse iloita onnistumisestaan?

ehkä lapsi kokee paineita. Jotkut lapset ovat temperamentiltaan sellaisia että uusi ja haastava (=vaikea) on aina pelottavaa. Huono "kehujensietokyky" kertoo usein huonosta itsetunnosta. Lapsi saattaa pelätä että vain hänen osaamistaan ja tekemistään arvostetaan, ja alkaa pelätä uuden oppimista, oikeasti peläten epäonnistumista. Yleensähän vanhemmat kehuvat lasta kaikesta uudesta ja hienosta, ja niin kuuluukin tehdä, mutta lapsi jolla on heikko itsetunto, ei kykene ottamaan positiivistakaan palautetta vastaan.

Lasta voisi helpottaa se, ettei osaamista ja kasvamista korostettaisi mitenkään erityisesti, vaan kehuttaisiin enemmän esim. lapsen luonteenpiirteitä tms. Muutenkin voisi yrittää itsetuntoa jotenkin kohottaa. Miten lapsi suhtautuu epäonnistumiseen, miten häviää pelissä, osaako itse iloita onnistumisestaan?

Lapsi on todella herkka, ja osittain ujokin. Tulee paremmin toimeen aikuisten kanssa kuin lasten, on syva mietiskelija. Itsekin olen ajatellut, etta jonkinlaista painetta kokee, ja nyt viime aikoina olen laittanut merkille eraanlaista lukkoon menemista.

Tuo huonon itsetunnon esille tuominen laittoi ajattelemaan! Olen nimenomaan pyrkinyt siihen, etta kehun lasta, joskus ehka liikaakin, ettei han tuntisi itseaan huonoksi. Tulen itse perheesta, jossa ei "turhaan" kehuttu, ja siksi ehka en luota omiin kykyihini tarpeeksi. Halusin, etta lapsistani tulee itseensa uskovia. Mutta juuri tuo on ihmetyttanyt, ettei lapsi oikein osaa ottaa kehuja vastaan.

Lasta ei juurikaan kiinnosta pelit tms. Viihtyy itsekseen paremmin kuin seurassa, piirtelee ja rakentelee. Joskus kun kehu on "mennyt perille", on todella iloinen itsekin ja tekee kehutun asian uudelleen ja uudelleen aina kyllastymiseen asti.

Ja jos kokee epaonnistuneensa, heittaa hanskat tiskiin ja lopettaa yrittamisen.



Talloin olen katsonut parhaaksi antaa asian olla jonkun aikaa, ja sitten paremmalla ajalla ja mielella uudelleen kokeilla onnistumista. Painostaa en siis halua.

Jotenkin ymmärsin hetken merkityksen jo silloin. eletty ei enää palaa. Koin kovin surullisena sen, että esim leikkimisestä piti sitten aikuistuttua luopua. (No enhän tietenkään olisi 18v halunnut leikkiä, mutta tuolloin taas ajoittain surin lukion loppua jne)



Olen myös aika perfektionisti. Mielellään osaisin täydellisesti kaiken ennen kuin uskaltaisin kokeilla.

Jotenkin ymmärsin hetken merkityksen jo silloin. eletty ei enää palaa. Koin kovin surullisena sen, että esim leikkimisestä piti sitten aikuistuttua luopua. (No enhän tietenkään olisi 18v halunnut leikkiä, mutta tuolloin taas ajoittain surin lukion loppua jne)

Olen myös aika perfektionisti. Mielellään osaisin täydellisesti kaiken ennen kuin uskaltaisin kokeilla.

Ehkapa lapseni on samanlainen kanssasi.

Olen huomannut hanessa perfektionistin piirteita (koska olen myos itse sellainen aina raivostumiseen saakka), ja asioiden taytyy olla just, eika melkein.

Kuitenkin ihmettelen tuota, etta vaikka ei halua kasvaa isoksi, tulee han toimeen aikuisten kanssa paremmin kuin lasten.