Esikoulun aloittaminen vaikeaa

Lasten paras on selvästi ollut kotihoito, kun noin hyvin viihtyvät kotona. Meillä 4- ja 6-vuotiaat aloittivat eskarin/päivähoidon, ja vaikka jäävätkin reipaasti pk:iin, selvästi näkee ja sanovatkin, että olisivat mieluummin kotona.



AP:n tilanne on vaikea. Voisitteko keskustella asiasta lapsen kanssa, ja sopia vaikka, että katsotte vielä muutaman viikon ja sen jälkeen pidätte taukoa jos vielä siltä tuntuu. Voitte myös puhua siitä, miksi eskaria ja koulua on käytävä ja muistella asiaan liittyviä mukavia puolia.

Luulisin et typy voi olla eskarissa ihan mielellään kun sinne asti pääsee. Kunhan protestoi lähtövaiheessa eroahdistustaan vanhemmilleen.

:-(

Kannattaisi joskus ajatella lastenkin parasta - ei ainoastaan omaa mukavuudenhaluaan...

--- Olen siis kotiäiti ja lapset ollut koko ajan kotihoidossa ---.

kyllä se on kaikilla yhtä vaikeaa. Meidän lapsi aloitti viime vuonna ja kyllä siinä eka kuukausi oli aika takkuista kaikilla. Helmikuussa alkoi olla oikeasti jo rentoa.

tilanne vaikuttaa kyllä aika vaikealta.. sinuna varaisin keskusteluajan eskariopen kanssa niin et lapsikin tulisi mukaan ja sitten yhdessä mietittäis mikä siinä eskarissa jännittää. ja voishan lapsi käydä eskarissa ensin vaikka kolmena päivänä viikossa, jospa niin onnistuis.

ja tosiaan jollei mikään onnistu, niin ei muuta kuin lapsi pois eskarista ja ensi vuonna sitten uudestaan!

Jospa vaan protestoi kotona, kun saa sillä huomiota. Saattaa oikeesti viihtyä ihan hyvin siellä eskarissa.

eihän kouluakaan voi lopettaa jos ei viihdy siellä. Keskustele tytön kanssa, mikä eskarissa mättää, voisiko hoitajien/opettajien kanssa keskustella asiasta, miten kaveritilanne jne.

silloin esikoinen meni päivähoitoon. Hän on reipas ja sosiaalinen tyttö, viihtyi erinomaisesti puistossa, kerhoissa yms. mutta tarhaanlähtö otti koville aluksi. Ekat viikot oli täyttä huutoa ja väkisin viemistä joka aamu, vaikka itse tarhassa kivaa olikin ja hän sai sieltä paljon kavereita. Nyt tyttö on reipas ja iloinen eskari. Tuohon ei auta muu kuin aika ja sopeutuminen, pahennatte tilannetta jos otatte tytön vielä kotiin, miten hän sitten selviää kouluunmenosta? Nyt on aika harjoitella äidistä irtaantumista.

ja käydä läpi kivoja mukavia asioita ym. ym. Unohdin ekassa viestissä mainita, että olemme muuttaneet muutama kuukausi sitten uudelle paikkakunnalle, jossa ei ole vielä ystäviä löytynyt...eikä varsinkaan samaan eskariin menneitä. Joten uskon sen olevan suurin syy kun kaikki ihmiset ovat tuntemattomia. Ja kakkoselle iso KIITOS, kyllä, olen syyttänyt jo itseäni kun olen kotiäiti, mutta onneksi on viisaita ihmisiä ympärillä, jotka ovat osanneet sanoa minulle, ettei vika ole minussa ja teen arvokasta työtä.

ap

Kyllä, olen jutellut eskariopenkin kanssa monesti tästä asiasta, viimeksi tänäaamuna taas. Tyttö viihtyy suht. hyvin päivän, mutta aina kun jokin asia loppuu, jumppatunti, ulkoa tulo, oppitunti, ruokailu, mikä tahansa, saa tyttö ikäväkohtauksen. Se ei kestä kauaa ja unohtuu hyvin mutta aina kun on aikaa miettiä kotia, tulee ikävä.



Sitä mieltä minäkin olen, ettei lopettaa kannata, ensi vuonna saattaisi olla sama asia edessä.



ap

Eskari-iässä kaverisuhteet nousee arvoon arvaamattomaan.

Minulla oli vaikeuksia tutustua muihin lapsiin. Eskari oli päiväkodin yhteydessä ja suurin osa lapsiryhmästä tunsi toisensa jo päiväkotiajoista ja lopuillakin oli joku tuttu esim. naapurustosta. Minä olin ainoa, joka ei tuntenut ketään ennestään. Oli vaikea päästä muiden lasten mukaan, kun olin vielä vähän arkakin. Pihalla olin lähes aina yksin. Vasta joulun jälkeen helpotti, kun sain vihdoin pari kaveria.

Minäkin olen ollut aina kotona mutta eskaripaikka oli tuttu ennestään lapselle kerhotoiminnan puitteissa. Samoin oli tuttuja tätejä ja lapsia mutta myös uusia. Meillä kesti reilut reilut 2 kk, että itkettiin joka aamu ja suorastaan raivottiin. Sain kuulla olevani maailman kamalin äiti, kun pakotan eskariin. Toimintahetket ja ohjatut jutut menivät ok mutta vapaa leikki oli lapselle hankalaa.



Tilanne rauhoittui, kun lahjoimme poikaa. Eli kun päivä oli mennyt mukavasti ilman itkuja ja kiukuttelua sai tarran. Kun oli tietty määrä tarroja koossa, sai lahjan. En olisi uskonut, että toimii mutta se jotenkin laukaisi tilanteen. Vähän ajan päästä totesikin, että eskari on kivaa.



Nyt aloittanut koulun ja alku mennyt ihan mukavasti. Luulenpa, että jollei meillä olisi läpikäyty viime syksynä tätä, niin se olisi ollut nyt edessä.



Tsemppiä!

Mitenkään väheksymättä kotihoitoa (olin itsekin kotiäitinä, kunnes lapsi täytti 3 vuotta), mutta kyllä lapsi alkaa jossain vaiheessa kaivata ja tarvita myös muitakin aktiviteetteja kuin kodin tarjoamat.

Ei kannata luovuttaa, mutta kannattaa etsiä keinoja, joilla lapsen oloa vois helpottaa. Joillekin auttaa se, että on mukana äidin valokuva, jota voi katsella. Joitakin auttaa se, että aina on vastassa sama ihminen (sovi siitä eskarin kanssa).

Mitä merkitystä sillä on, että itkeekö ne eroitkut eskari-ikäisenä tai yksivuotiaana kun viedään hoitoon?



Lisäksi tuo muutto alla vaikuttaa varmasti! Eli on vähän perusturvallisuutta ravisteltu muuttamalla ja samaan aikaan eskarin aloitus. Aivan varmasti vaikuttaa. Mutta aika parantaa!

Jos tytöt on muodostaneet jo etukäteen kaveriporukat ja tämä tyttö ei niihin mahdu, se on tosi vaikeaa. Eskaritytöt on tosi julmiakin välillä, tiedän, koska työskentelin heidän kanssaan. Opettajille kannattaa puhua vielä, että vapaassakin leikissä aikuiset muodostavat ryhmän eikä siten voi kukaan jäädä ulkopuolelle.

Että lapsi on ollut kerhotoiminnassa 2xvko/3h ja päälle vielä harrastukset, ihan sen takia, että tuon ikäinen todellakin tarvitsee jo muitakin aktiviteettejä kuin kodin. Ei se tarkoita sitä, että jos lapsi on kotihoidossa eskariin saakka, ettei tehtäisi muuta kuin oltaisiin neljän seinän sisällä erakkona, kummallinen käsitys kotihoidosta monilla. En arvostele ihmisiä jotka vievät lapsensa hoitoon alle vuoden ikäisinä tms. minusta se on ihan perheen oma asia ja ok. Ihmisten on niin helppo arvostella muita, ei oteta huomioon sitä että jokainen ihminen/lapsi on persoona ja muutokset voi vaikuttaa kunkin lapsen kohdalla eritavoin vaikka lähtökohdat olisivat ulkoisesti samat. Myös harrastuksiin ja kerhoihin totuttelu on vienyt meillä jonkin aikaa mutta tämä on selvästi vaikeampaa. Kiitos kaikille vastaajille, helpottaa kuulla, että muidenkin lapsilla on tällaista eroahdistusta ollut ja aikanaan helpottanut.

meillä esikoinen oli kotihoidossa eskariin saakka, ja eskarin aloitus oli kyllä aika hankalaa. Nyt on 10v, mutta on selvästi paljon arempi kuin monet muut luokkalaiset. Toki on luonnekysymys myös, mutta ihan varmasti hänestä olisi vähän rohkeampi tullut jos olisi ollut päiväkodissa. Harmittaa :/. Kuopuksen juuri tuon takia laitoinkin päiväkotiin 3-vuotiaana, ja hän on aivan erilainen! Tosi rohkea ja sosiaalinen. Itse olen ollut aina kotihoidossa, ja itse olen myös tosi arka vielä nyt aikuisenakin, olisin lapsena halunnut päiväkotiin, mutta en päässyt. Olen siitä katkera vieläkin vanhemmilleni, uskon että olisin nyt paljon sosiaalisempi jos olisin sinne päässyt.

Asia ei muutu helpommaksi jos lopettaa eskarin, samat vaikeudet on edessä vuoden päästä.



Minun pikkuveljeni oli vaikea tapaus, kotihoidossa oli ja kouluun lähtö oli vaikeaa. Äidin ja isän iltatähti me muut sisarukset oltiin jo pois kotoa kun veljen koulutaival alkoi.



Ensimmäisen vuoden äiti saattoi ja haki veljeni koulusta. Syksy oli itkua ja eroahdistusta ja sitä oli vielä keväälläkin.



Tiedän että veljeni oli hemmoteltu ja kasvoi umpiossa. Koulumaailma iski kovaa päin näköä.