Menevätkö nykyään vielä lukiolaiset vaihto-oppilaaksi jenkkeihin?
Onko siinä enää mitään järkeä kun voivat roikkua Suomeenkotiin ja kavereihin puhelinyhteydessä vaikka kellon ympäri?
Kommentit (14)
Nykyään Jenkkilän asiat on tutumpia kuin oman kylän.
Kukaan tuttujen lapsista tai omista ei ole halunnut Jenkkeihin.
Sensijaan Ranska, Hollanti, Saksa, Ruotsi, Italia ja Espanja on suosikkeja.
Vierailija wrote:
Kukaan tuttujen lapsista tai omista ei ole halunnut Jenkkeihin.
Sensijaan Ranska, Hollanti, Saksa, Ruotsi, Italia ja Espanja on suosikkeja.
Helpompihan niistä on lentää välillä kotiin käymään.
USA:ssa on aika paljon ongelmia nykyään, eikä sen kulttuuri (tai oikeastaan sen puute) juuri kiinnosta lukiolaisia. On tiedossa yleisesti, ettei vaihto-oppilas siellä - paitsi poikkeustapauksissa - mitään opi. Myös kallis terveellinen ruoka arveluttaa, roskaruoan yleisyys kauhistuttaa. Omat nuoreni olivat Ranskassa ja Saksassa mielummin.
Suurin ongelma USAhan vaihto-oppilaaksi lähtemisessä on se, että hyviä isäntäperheitä on tarjolla paljon vähemmän kuin vaihto-oppilaita. Niinpä järjestöt yrittävät sitten puoliväkisin suostutella vähemmän sopivia perheitä isäntäperheiksi. Kyllähän sen arvaa, mitä siitä tulee.
Oma lähti uuteen-seelantiin ja vanhempi oli aikoinaan Japanissa.
Ymmärsin heidän puheistaan että jenkit ei oo mitenkään haluttu vaihtarimaa. Oli varmaan joo joskus 90 luvulla .
Menenvät ja siiten vuodessa unohtavat täysin suomenkielen.
Miki se sani oli?
Ei ne mee, kaikki haluaa Japaniaan
Ylläolevaan sähköpostiosoitteeseen voi lähettää pyynnön saada kyselylomake, joita tämä saksalaisäiti kerää lakimiehille törkeistä vaihto-oppilasjärjestökokemuksista.
Törkeä rikollinen toiminta, rahastus, valehtelu ja lasten/nuorten kaltoinkohtelu ja vaarantaminen vaihto-oppilasjärjestöjen taholta jatkuu. Osallistu täyttämällä kysely lakimiehille. Kyselyn saat Sandralta.
Omassa ystävä- ja tuttavapiirissä lapset ovat menneet Hollantiin, Ruotsiin, Ranskaan, Saksaan ja Italiaan.
Todettu jo vuosikymmrniä sitten ettei jenkeistä saa mitään hyötyä.
Tietoa? Onko enää suosittua?