Lue keskustelun säännöt.
Ikäkriisi viisikymppisenä
18.10.2023 |
Täytän 3kk päästä 50v. Iski täysin lohduton paniikki ja ikäkriisi muutamassa viikossa. Mietin elettyä elämää osin katkeranakin. Molemmat vanhemmistani ovat elossa -aloin pelätä heidänkin kuolemaa, omastani puhumattakaan. Elämä tuntuu olevan jollain tavalla ohi, ja olen ruma, outo, vanha ja epätrendikäs. Panostan kyllä pukeutumiseen, joten ei kaikki voi olla siitä kiinni. Valvon ahdistuneena öisin. (Toivon, ettei kukaan ehdota minulle lääkitystä tai terapiaa. Kemiallinen mielialan kohotus ei auta taustalla olevaan kuolemanpelkoon. Joskus nuorena kävin psykiatrilla. "Diipa, daapa kirvesvartta -mitäs sulle kuuluu?" ei auta oikeissa ongelmissa pätkääkään. Olen jotenkin 27/7 täysin lohduton, ja itken paljon.
Kommentit (15)
Vähän samoissa tunnelmissa vaikka olen 10 vuotta nuorempi. Erityisesti tuo vanhempien ikääntyminen ahdistaa, kai sen jotenkin tajuaa että sama on edessä itselläkin. Äitini varsinkin alkaa olla huonossa kunnossa ja asuu kaukana.
En ole saavuttanut elämässä samoja asioita mitä kuvittelen ikäisteni saavuttaneen. Olen tehnyt paljon vääriä valintoja parikymppisenä ja yrittänyt niitä sitten korjailla myöhemmin. Sairastuin pahasti kolmekymppisenä ja elämä kapeni todella paljon.
Yritän löytää ja tehdä niitä asioita joista nautin, oli ne sitten kuinka pieniä ja merkityksettömiä hyvänsä. Kliseisesti jokainen päivä on uusi mahdollisuus kehittää itseään ja tosiaan tuo ylemmän kirjoittajan mainitsema mindfulness on minullakin auttanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No voi ei. Minusta on ihanaa olla viisikymppinen. Vanhempani ovat jo kuolleet. Lapset muuttaneet pois kotoa. Miehen kanssa asustellaan kahdestaan ja tehdään kaikkea kivaa, mitä ei pikkulasten aikana voinut. Elämä on ihanaa, vapaata, kaiken lisäksi olen vielä työtönkin, mutta sekään ei ahdista. Aivan kuin olisi saanut vapauden, oman elämän, takaisin lasten jälkeen. Onko sinulla miestä? Käykää mökkeilemässä, kalassa, tai ehkä tykkäätte enemmän teattereista, konserteista? Mutta tosiaan; parasta on ehkä kuitenkin kun voi tehdä jotain ihan yksin. Joku ihan oma juttu. Minua taas ei kiinnosta yhtään nuo sinun ulkonäköjuttusi, keskityn enemmin itseni ulkopuolelle. Lähde vaikka vaellusreitille, heppa-safarille, aloita kylmävesiuinti. Tiedätkö, elämä on aivan ihanaa!! Yöt ovat kyllä vaikeita, vaihdevuosioireiden takia, mutta toisaalta olen ollut teini-iästä asti uniongelmainen, joten ei mitään uutta, huoh. Nyt leuka pystyyn, sinun pitää innostua jostain kivasta, joka tuntuu omalta jutultasi.
Sanoit, että valvot ahdistuneena öisin. Ikää 50 vuotta. Vaihdevuosioireiksihan nuo sopivat.
Minulla on ikää 58 vuotta. Muistan, että oli kolmenkympin kriisi jonkin aikaa ennen 30-v päivää. Sen jälkeen ei ole ollutkaan sitten mitään kriisejä.
Itsellekin oli vaikeaa, vaikka olen uskova. Jumala auttaa, Häntä voi rukoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täytän keväällä 50 vuotta ja en kriiseile ollenkaan. Vanhempani ovat virkeitä 80 vuotiaita ja olen heidän kanssaan nyt niin paljon kuin pystyn, kun yhteistä aikaa vielä on. Lapsistamme kaksi on muuttanut omilleen, nuorinkin on jo pian aikuinen ja meillä on hyvät lämpimät välit. Mieheni kanssa olen ollut kauan ja meidän suhteemme on onnellinen.
Työni on mukavaa ja terveys hyvä, joten keksimme koko ajan kaikkea mukavaa tekemistä tai sitten vain olemme. Nytkin mies laittoi takkaan tulen ja istuskelemme sen ääressä. Positiivinen elämänasenne on tärkeää ja se, että on huolehtinut asioiden olevan kunnossa, mutta ettei ala miettimään sellaisia, jota ei ole vielä tapahtunut. Suren niitä asioita sitten, en nyt. Päivä kerrallaan.
Olisit tyytyväinen, kun sinulla kerran on vuorokaudessa kolme tuntia enemmän aikaa itkeä kuin normaaleilla ihmisillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Semmoista se on ku tajua elämättömän elämänsä ja sen ettei ole lapsia, ei miestä ei ketään. Onko nyt ihanaa olla VELA?????
Vierailija wrote:
Semmoista se on ku tajua elämättömän elämänsä ja sen ettei ole lapsia, ei miestä ei ketään. Onko nyt ihanaa olla VELA?????
Todellakin tämä. Itse olet elämästäsi tyhjän tehnyt. Nyt on myöhäistä itkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Semmoista se on ku tajua elämättömän elämänsä ja sen ettei ole lapsia, ei miestä ei ketään. Onko nyt ihanaa olla VELA?????
Näin vanhusten hoitokodissa työskenneenä voin todeta, ettei monenkaan lapsen äitiys pelasta vanhuuden yksinäisyydeltä. Olet hoitanut lapsesi ja niiden lapset. Kun olet vanha, etkä enää toimintakykyinen, ei kukaan sinua enää muista. Hoitohenkilökunnalla ei ole välttämättä edes tietoa, että ko. vanhuksella on lapsia. Mutta kun tämä kuolee, hyökkäävät kuin hyeenat paikalle tappelemaan sen vanhuksen hoitokodissa olevan pienen huoneen tavaroista ja huonekaluista, jotka olivat tämän vanhuksen omia.
Se vapaaehtoisesti lapseton puolestaan on ehtinyt harrastaa, viettää henkisesti rikasta elämää ja solmia elinikäisiä ystävyyssuhteita sillä välin, kun sen monen lapsen äiti on hoitanut lapsensa ja ehkä myös vastentahtoisesti myös lapsenlastensa. Vaikka olisi sillekin tietylle viikonlopulle ollut muita suunnitelmia, tai työpäivän jälkeen olisi halunnut ihan vain rentoutua.
Sillä lapsettomalla ne elämän aikana luodut ihmissuhteet kantavat vanhuuteen saakkka. Sitä ehkä montakin lasta synnyttänyttä on puolestaan pidetty automaattihoitajana, jolle lapset on lykätty, kun on haluttu parisuhteessa "omaa aikaa". Kun lapset ovat kasvaneet, eivätkä enää tarvitse hoitajaa, tämä oma vanhempi unohdetaan. No, ehkä joskus, äitienpäivänä ja jouluna saatetaan muistaa onnittelukortilla tai kukkalähetyksellä
Meidän äiti joutui dementian vuoksi viimeisiksi vuosiksi dementoituneille suunnattuun hoitokotiin. Lapsia oli kolme ja pidettiin kyllä yhteyttä. Kun hän kuoli, ja olimme tyhjäämässä hänen huonettaan hoitokodissa, yksi hoitajista totesi meille omaisille: "Älkää nyt sitten unohtako meitä." Hyvä hoitohan siellä oli, mutta ei tullut kyllä äidin kuoleman jälkeen joulukortteja henkilökunalle läheteltyä tai tarjoiluja hoitajien kahvipöytään vietyä.
Vierailija wrote:
Semmoista se on ku tajua elämättömän elämänsä ja sen ettei ole lapsia, ei miestä ei ketään. Onko nyt ihanaa olla VELA?????
Kiitos kysymästä, kyllä on. Mies ja elämä löytyvät ja ikää on 55. Osaan myös käyttää välimerkkejä siten kuin täysijärkiset niitä käyttävät, enkä esimerkiksi jumitu sormi koukussa kysymysmerkkinäppäimen päälle. Mitä aloitukseen tulee, minäkin vähän veikkaan, että ap:llä voi olla vaihdevuosioireita. Korkea ikä, tai edes tämä keski-ikä, on etuoikeus jota ei kaikille koskaan suoda. Eletään sitä päivä kerrallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Itsellekin oli vaikeaa, vaikka olen uskova. Jumala auttaa, Häntä voi rukoilla.
Jumala voi toimia myös lääkäreiden ja heidän määräämiensä lääkkeiden välityksellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Viisikymppinen on jo vanha.
No eikä ole, vaan keski-ikäinen. Kuusikymppinenkin on vielä enemmän keski-ikäinen kuin vanha. Vanhuus alkaa joskus 70-75-vuotiaana.
Kaikkea hyvää sinulle ja tsemppiä jatkoon. En osaa sanoa muuta vinkkiä kuin kiitollisuusharjoitusten tekeminen ja mindfulness-harjoitukset. Niillä voi päästä alkuun ajatuksen muokkaamisessa. Voimia <3