Muuttuvatko ihmiset vanhetessaan enemmän parempaan vai huonompaan?
Mikä on mielipiteenne? Itse olen sitä mieltä, että huonoilla piirteillä on tapana vain alkaa korostumaan vanhetessa. Vaikkapa pihiys alkaa mennä äärimmäisyyksiin. Ja monet ”voimaantuessaan” muuttuvat epäystävällisiksi tai liiankin suorapuheisiksi.
Kommentit (5)
Se vähän riippuu miten asiat ottaa. Jos näkee itsenäistymisen ja sen että uskaltaa olla oma itsensä huonona asiana niin huonompaan suuntaan Jos taas näkee sen hyvänä niin hyvään.
Se on ihan ihmisestä kiinne, jotkut ihmiset ei kehity koskaan henkisesti ja katkeroituu/ jää samalle tasolle missä ne on aina ollu.
Ihannetilanteessa ihmisen tietosuus kasvaa kokoajan kun ikää tulee, mikä taas johtaa aina vaan parempaan käytökseen ja ihminen alkaa myös olemaan tietoinen omista sanoistaan, siitä mikä merkitys niillä oikeasti on.
Riippuu ihmisestä. Jotkut muuttuvat kärttyisiksi ja vaativat, että heitä kunnioitettaisiin vain siksi, kun ovat eläneet vanhoiksi. Sitten taas on niitä, joiden luonteesta vuodet ovat turhat särmät hioneet.
Toivon, että kuuluisin aikoinaan jälkimmäiseen porukkaan. Ainakaan en ole samanlainen töksäyttelijä kuin nuorempana. Raha-asioissakin olin nuorempana pihimpi, kun oma talous oli vielä epävarmalla pohjalla.
Riippuu tosiaan ihmisestä mutta en juurikaan tunne mukavia, leppoisia vanhuksia. Äitini on muuttunut suorastaan ilkeäksi ja isä joka on aina ollut törppö möläyttelijä, on entistäkin pahempi.
Miehet paranevat vanhetessaan, mutta naisille käy päinvastoin. Nainen on mukavimmillaan noin 20-vuotiaana.