Oletko saanut vanhemmiltasi pesämunan?

ensimmäistä asunnon ostoa varten sain äidiltäni nykyistä 2000euroa vastaavan markkasumman lainaksi, (ilman korkoa) omavastuuosuutta varten lainan vakuudeksi ja maksoin joka markan takaisin. Ja yksinhuoltajana olen maksellut asuntolainaa nyt jo 20 vuotta. Vielä on toinen mokoma jäljellä. Ihan kiva perusasunto on.

Sain taloudellista apua, kun opiskelin. En mitään säännöllistä, mutta ruokakassin ja satasen silloin tällöin kotona käydessä.



Asunnot, autot jne olen sittemmin kustantanut ihan itse.



Jos tulisi taloudellinen kriisi, niin tiedän, että apua saisin. En varmaankaan suoraan rahaa, mutta esim. majapaikka löytyisi.

En saanut mitään. Kun kotoa lähdin 16v. opiskeleen toiselle paikkakunnalle, minulla oli pussilinen vaatteita mukana.

Kaiken olen ihan itse joutunut hankkimaan ilman minkään sortin avustuksia. Mikä lienee ainakin osaksi väärin, koska isäni sai minusta lapsilisät sekä elatusavun vielä silloin kun olin 16v. mutta en niitä rahoja koskaan nähnyt.

tai, jotain vanhoja astioita, pyyhkeitä, lakanoita sain mukaani kun muutin pois (ja vuosi oli '96). Opiskelijana sain joskus rahaa ja aina kassillisen ruokaa kun kävin kotona.



Olisin varmasti saanut, jos olisi ollut mistä antaa.

mitään könttäsummaa, mutta kun muutin kotoa 1992 sain television, stereomankan, mikroaaltouunin, keittiön kalusteet, sohvan, sohvapöydän, sängyn ja tietokoneen ja taisi olla työpöytäkin. Eli kyllä vanhempani käytännössä kalustivat ensimmäisen asuntoni, en ostanut sinne itse ainuttakaan kodinkonetta tai huonekalua. Haluaisin pystyä sitten joskus tekemään saman omille lapsilleni. Mielestäni vanhempien tulee tukea lasten itsenäistymistä myös taloudellisesti. Onhan sitä nuorella nyt muitakin menoja tuossa iässä kuin huonekalujen hankinta.

itse toivon, että omille lapsilleni saan lahjoitettua rahaa, kun he muuttavat omilleen. Keräys on jo käynnissä ;) Ja veroseuraamukset on huomioitu.

Nuorena opiskelijana sain ruokaa ja rahaa. Myöhemmin auton ja asunnon. Asunnon lunastin jossain vaiheessa itselleni ja autokin on vaihdettu jo useampaan otteeseen ja on nyttemmin oma.

ja veljelle yritystoiminta mahdollisimman edullisin järjestelyin.

olivat ostaneet asunnon minun nimiin jo aikaisessa vaiheessa. Oli sitten vuokralla vuosia ja kun pääsin opiskelemaan, niin mulla oli jo asunto. Tämä oli iso asia.

Ilmeisesti toivoivat, että jään Helsinkiin heidän ilokseen myös opiskelemaan :)

Kun lapsi täyttää 18 pesämunaa on koossa reilu 20 tuhatta. Noihin asuntojen hintoihin verrattuna se on silti kauhean pieni summa:C

En saanut mitään suoraa rahallista tukea opiskeluaikana, kerran kolmessa kuussa kävin viikonloppuna kotona ja sain syödä ilmaista ruokaa ja joskus leipää ja juustoa mukaani. Vanhempani ovat sitä mieltä, että koska mieheni on pienituloinen (duunari köyhästä perheestä), niin saan itseäni syyttää siitä, että on niukkaa. Itsekin valitsin väärän alan, koska sosiaalialalta ei huimia palkkoja irtoa.



Vanhempani saivat itse omilta sukulaisiltaan ison perinnön kolmikymppisinä ja ovat sillä sitten kartuttaneet omaisuuttaan. Asunto on iso ja velaton ja rahaa jää jatkuvasti matkusteluun, shoppailuun, kylpylöihin, teatterrin, ravintoloihin, Stockan herkkuun ja suosikki-lapsenlapsen (veljeni esikoinen) lahjoihin. Veljeni perhe saa taloudellista tukea molempien vanhemmilta, myös omiltani, koska veljeni valitsi kumppaninsa minua paremmin. Eli jo valmiiksi varakkaalle perheelle annetaan rahaa kahdesta tuutista ja me pienituloiset pärjäämme omillamme. Vanhempani antoivat yhdessä veljen vaimon vanhempien kanssa perheelle myös pesämunan asunnonhankintaan. Meillä on mieheni kanssa määräaikaiset työsopimukset olleet koko uran ajan, joten lainaa ei vaan irtoa, vaikka molemmat ovat aina olleet töissä.



Vähän masentaa, mutta toki jokaisella aikuisella ihmisellä on oikeus päättää raha-asioistaan ja velvollisuus elättää itsensä.

ja kun valmistuin, sain asunnon ja auton.

En saanut mitään suoraa rahallista tukea opiskeluaikana, kerran kolmessa kuussa kävin viikonloppuna kotona ja sain syödä ilmaista ruokaa ja joskus leipää ja juustoa mukaani. Vanhempani ovat sitä mieltä, että koska mieheni on pienituloinen (duunari köyhästä perheestä), niin saan itseäni syyttää siitä, että on niukkaa. Itsekin valitsin väärän alan, koska sosiaalialalta ei huimia palkkoja irtoa.

Vanhempani saivat itse omilta sukulaisiltaan ison perinnön kolmikymppisinä ja ovat sillä sitten kartuttaneet omaisuuttaan. Asunto on iso ja velaton ja rahaa jää jatkuvasti matkusteluun, shoppailuun, kylpylöihin, teatterrin, ravintoloihin, Stockan herkkuun ja suosikki-lapsenlapsen (veljeni esikoinen) lahjoihin. Veljeni perhe saa taloudellista tukea molempien vanhemmilta, myös omiltani, koska veljeni valitsi kumppaninsa minua paremmin. Eli jo valmiiksi varakkaalle perheelle annetaan rahaa kahdesta tuutista ja me pienituloiset pärjäämme omillamme. Vanhempani antoivat yhdessä veljen vaimon vanhempien kanssa perheelle myös pesämunan asunnonhankintaan. Meillä on mieheni kanssa määräaikaiset työsopimukset olleet koko uran ajan, joten lainaa ei vaan irtoa, vaikka molemmat ovat aina olleet töissä.

Vähän masentaa, mutta toki jokaisella aikuisella ihmisellä on oikeus päättää raha-asioistaan ja velvollisuus elättää itsensä.

Aloititko seurustelun tämän duunarimiehesi kanssa jo tosi nuorena? Ehkä vanhempasi toivoivat että löytäisit jonkun toisen ja sitten he voisivat avustaa taloudellisesti? Ehkä pelkkä duunaritausta ei ole se ratkaiseva, vaan jostain syystä eivät pidä miehestäsi ihmisenä? En tarkoita että syrjintä olisi siltikään ok.

about 3 M€.

Ihan jees!

asun vanhempien omistamassa asunnossa käytännössä ilmaiseksi, tämä vasta avioeron jälkeen.



Vanhemmat muuttivat entiseen sijoitusasuntoonsa, pienempään ja minä lasten kanssa heidän isompaan asuntoonsa. Teini-ikäinen tyttäreni sanoi kesällä että kyllä hänellä on kultaiset isovanhemmat kun kotinsakin meille antoivat.



Ikuisessa kiitollisuuden velassa tulen olemaan, sairaanhoitajan palkalla ja pienillä elareilla lapsilla ja minulla ei olisi koskaan varaa tälläiseen kotiin.

ja kodinhoitajan (kävi siivoamassa ja laittamassa ruokaa kahdesti viikossa). Vanhemmat maksoi valmennuskurssit ja pystyin keskittymään pääsykokeisiin 1,5 vuotta. Päästyäni opiskelemaan kauppakorkeaan sain 3000€ kuussa käyttörahaa. Sain myös oman auton. Lisäksi vanhemmat kustansi matkat ulkomaille ja isommat hankinnat kuten sisustus- ja vaatehankinnat. Sunnuntaisin vanhemmat kutsui päivälliselle. Sijoitusrahaston vanhemmat perustivat minulle jo ennen kuin synnyin ja sen tuotoilla voin myöhemmin elää ilman että minun tarvitsee käydä palkkatöissä.

Lapseni sen sijaan saavat pääomaa sijoitettuna n.30 000e molemmat, ja astioita ja huonekaluja.

Helsingin keskustasta. Lisäksi he ovat saaneet paljon muutakin perintöä vuosien varrella, mutta ovat tuhlanneet rahat elämiseen. Minulle ei siis ole odotettavissa mitään suurempia perintöjä.

Kun 17-vuotiaana muutin pois kotoa, menin töihin ja itse olen hankkinut rahat ajokorttiin, autoon, taloon jne. Omille lapsilleni säästän tileille rahaa, jotta pääsevät vähän helpommalla sitten joskus.

[i\]Aloititko seurustelun tämän duunarimiehesi kanssa jo tosi nuorena? Ehkä vanhempasi toivoivat että löytäisit jonkun toisen ja sitten he voisivat avustaa taloudellisesti? Ehkä pelkkä duunaritausta ei ole se ratkaiseva, vaan jostain syystä eivät pidä miehestäsi ihmisenä? En tarkoita että syrjintä olisi siltikään ok.

[/quote]

Joo, miehessä on se vika, ettei ole hyvätuloinen ja korkeakoulutettu kuten itse olen ja ns. hyvästä perheestä (oma perheenihän on sitten ilmeisesti "hyvä" ;)). Vanhempani siis katsovat minun "naineen alaspäin", josta he minua "rankaisevat" sillä, että suosivat veljeäni. Aloitin mieheni kanssa seurustelun 24-vuotiaana, joten ei mikään ihan teinisuhde ollut kyseessä. Jotkut ihmiset vain ovat ikäviä jopa lapsilleen. Se on sitä minun opettamistani nääs.