Mihin ihmeeseen kansanedustajat tarvitsevat sopeutumiseläkettä"??"
Työkkäriin vaan jonoon jos ei töitä löydä kansanedustaja-uran jälkeen.
Olen lopen kyllästynyt kun edustajat istuvat eduskunnassa vain sen takia, että saavat sumplittua itselleen parhaat edut.
Kommentit (3)
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010120812832753_uu.shtml
Istuvat kansanedustajat eivät kajonneet eläkkeisiinsä
Eduskuntaryhmät ovat sopineet, että muutos koskee vasta niitä, jotka valitaan ensimmäistä kertaa eduskuntaan ensi vuonna tai sen jälkeen.
Näin ollen nykyisestä sopeutumiseläkkeestä pääsevät nauttimaan myös ne tällä hetkellä entiset kansanedustajat, joiden onnistuu palata eduskuntaan ensi kevään vaaleissa tai myöhemmin.
Arvostelua herättänyt nykyinen sopeutumiseläke korvataan sopeutumisrahalla. Sitä maksetaan eduskuntavuosien määrästä riippuen yhdestä kolmeen vuotta.
Raha pysyy samana
Vain silloin, kun korvausta saava ex-edustaja on täyttänyt 59 vuotta, sen maksamista voidaan jatkaa 65 ikävuoteen asti.
Kolmen vuoden enimmäisajan sopeutumisrahaa voi saada kansanedustaja, joka on istunut eduskunnassa vähintään 15 vuotta.
Nykyistä sopeutumiseläkettä maksetaan vähintään seitsemän vuotta kansanedustajana olleille ilman, että vuosien määrää olisi rajoitettu, olkoon ex-edustaja minkä ikäinen tahansa.
Uusi sopeutumisraha on tasoltaan samansuuruinen kuin nykyinen eläke. Edustajavuosista riippuen eläke vaihtelee nykyisellään noin 2 000 eurosta noin 4 000 euroon.
Ei taannehtivaa muutosta
Eduskuntaryhmien puheenjohtajien yhteinen lakialoite jätettiin eduskunnalle keskiviikkona ja muutos on tarkoitus hyväksyä hyvissä ajoin ennen vaalikauden loppua. Ensimmäinen keskustelu asiasta käydään eduskunnan istunnossa torstai-iltana.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli perusteli STT:lle muutoksen rajaamista tuleviin ensikertalaisiin kansanedustajiin sillä, ettei etuuksiin haluttu puuttua taannehtivasti.
Kallin mukaan asiassa haluttiin yksimielinen ehdotus. Jos nykyisten kansanedustajien etuuksiin olisi haluttu puuttua, sille ei Kallin mukaan olisi välttämättä löytynyt yksimielistä tukea.
Viime vuoden lopun tietojen mukaan sopeutumiseläkettä sai yhteensä 66 entistä kansanedustajaa, joukossa muun muassa eduskunnasta 38-vuotiaana luopunut ja nyt yli 20 vuotta eläkettä nauttinut ex-edustaja.
IL
sitä nyt sopeutumiseläkettä että pystyy sopeutumaan normi-ihmisen tulotasoon.
Kyllä täällä on joku kohta nälvimässä kateellisista köyhistä - yleensä vieläpä sama ihminen, joka huutaa pyhää raivoa siitä, että hänen veromarkkojaan käytetään kaiken maailman pummien elättämiseen.