Voiko jalkapöydän luut naksahtaa johonkin ihme pinteesenn?
Ei satu levossa mutta kävellessä kyllä, ihan kuin luut olisi naksahtaneet jotenkin väärään järjestykseen tms. Turvotusta ei ole.
Kommentit (7)
Entä mikä aiheuttaa sellaista, että jalkapöytää painaessa tuntuu kovaa kipua? Ei oireile koskaan muuten eikä vaikuta liikkumiseenkaan.
Tiedän tunteen, mutten mikä sen aiheuttaa. Esim. autosta noustessani minun täytyy ikäänkuin järjestää luut uudelleen, että askeltaminen onnistuu :D.
Mulla oli sama muutama vuosi sitten ehkä kuukauden ajan. Piti lähteä aina rauhallisesti ja varovasti liikkeelle, sillä jos ampaisi vaikka juoksuun paikaltaan sattui pistävästi. Rauhallisesti lähtien tuntui, että jalkapöytä jotenkin asettui kohdalleen, ja sen jälkeen pystyi hyppimään ja juoksemaan. Ei aavistustakaan mistä johtui, mutta meni ohi itsestään
Minulla tulee tuota aina kävellessä ja joskus jo heti kävelemään lähtiessä. Vaivaa on kestänyt jo vuosia, mutta en ole tullut kysyneeksi mistään, mikä sen aiheuttaa.
Aina ensimmäinen mistä lähdetään liikkeelle näissä asioissa on alkaa miettiä, kuinkas paljon sitä painoa onkaan kertynyt, mitä jalat joutuu kannattelemaan?
Ja miten sitä saataisiin alaspäin. Sitten kun BMI normaali voidaan ruveta katsomaan vieläkö oire esiintyy ja miettimään hoitokeinoja jos ei korjaantunut elämäntaparemontilla.
Ap nostaa.