Palkan suuruus ei ole arvostuksen mittari

Periaatteessa palkan, kuten muutkin hinnat, määrää työn kysynnän ja tarjonnan välinen tasapaino.

Käytännössä työmarkkinat ovat kuitenkin molempien osapuolien taholta niin kartellisoituneet, että paremminkin kannattaa kiinnittää huomiota kahteen päätekijään: Neuvotteluvoimaan ja palkanmaksukykyyn.

Mitä järjestäytyneempi työntekijäpuoli on ja mitä suuremmat tappiot se voi aiheuttaa työnantajalleen (tai koko yhteiskunnalle) lakkoilemalla, sitä paremmat palkat se voi neuvotella.

Palkanmaksukyky vastaavasti muodostaa luonnollisen ylärajan palkalle, koska tietyn pisteen jälkeen koko toiminta muuttuu kannattamattomaksi työnantajan kannalta. Palkanmaksukyky on hyvä esimerkiksi pääomavaltaisilla teollisuudenaloilla, joissa isot koneet tekevät suurimman osan työstä ja työntekijöiden määrä on pieni suhteessa tuotannon ja liikevaihdon määrään.

Pahimpia väliinputoajia ovat ne, joiden valtavan suurta neuvotteluvoimaa on vartavasten (ilmeisistä syistä) rajoitettu - kuten hoitajat. Jos hoitajat voisivat ahtaajien tapaan jäädä täydelliseen lakkoon ja ilmoittaa tulevansa töihin sitten, kun palkka on 10000€/kk, niin lopputulos olisi selvä.

Lakon pituudesta riippuen kuolleita ja vammautuneita olisi vino pino. Useat yksityiset hoiva-alan yritykset menisivät alkuvaiheessa konkkaan, julkiset toimijat joutuisivat kaivamaan rahat jostain - ja hoitajien palkat olisivat 10000€/kk.

Sanoisin, että tämän tempauksen jälkeen hoitajien arvistus olisi matalimmallaan ja palkat korkeimmillaan.