Lue keskustelun säännöt.
Oletko vanhemmiten tajunnut olleesi nuorena ihan hyvännäköinen?
02.10.2023 |
Nuorena olit toista mieltä, mutta nyt katsellessasi vanhoja kuvia koet kyseisen herätyksen.
Kommentit (21)
Vierailija kirjoitti:
Olen edelleen.
N42
No sehän on mukava kuulla! Olitko nuorena tyytyväinen ulkonäköösi, vai onko se tullut myöhemmin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle ulkonäkö ei ole koskaan merkannut oikein mitään kiitos vanhempieni kasvatuksen, mutta olen vanhemmiten tajunnut, että työmarkkinoilla tietyistä ulkoisista asioista on ollut etua (länsimaisittain toivotut klassiset kasvonpiirteet, hoikkuus, pituus jne), vaikken niitä tietoisesti olekaan "käyttänyt hyväksi" työnhaussa.
Olen. Mulla oli nuorena todella huono itsetunto ja luulen, että johtui siitä. Nyt jälkikäteen tajuan, että olisin saanut nuorempana kenet halusin ja tarjontaa oli paljon. En vain uskonut itseeni ja torjuin kaikki. Päädyin lopulta yhteen ilkeän ihmisen kanssa, joka käytti huonoa itsetuntoani hyväkseen. Onneksi pääsin hänestä eroon, mutta nyt jälkikäteen olen katkera, että haaskasin suurimman osan elämästäni kyseisen ihmisen kanssa.
Olen joo. Olin tosi nörtti nuori, ja ns kasvoin nahkoihini vasta parikymppisenä. Nyt olen edelleen 40-vuotiaana ihan hyvännäköinen. Ehkä näin oli hyvä, ehdin rakentaa itsetunnon muille ominaisuuksille ensin. Yhä tuntuu jännältä, kun joku kehuu ulkonäköä, että jaah, kiitos omasta ja geenieni puolesta? Tosin iän myötä olen alkanut hyväksyä kehut paremmin, kun tunnen osallistuneeni jo vähän itsekin ylläpitoon.
Mulla on tämä perinteinen, että katson nuoruuden kuviani ja ihmettelen, että ihan tosissani tuolloin pidin itseäni lihavana :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En. Puhkesin kukkaan vasta noin kaksvitosena. Nyt 40+ näytän edelleen hiton hyvältä vaikka itse sanonkin (enkä ole ainoa) 😄
Jälkeenpäin katsottuna näen, että olin todella kaunis. Mutta inhosin itseäni ja ulkonäköäni silloin, pidin itseäni lihavana ja ties mitä, vaikka olin hoikka. Nyt olen lihonut ja rupsahtanut, mutta jotenkin se ei tunnu mitenkään superpahalta, vaan pidän itsestäni enemmän nykyään. Kai sitä jotain järkeä ja seesteisyyttä on tullut vuosien aikana, samoin paljon parempi itsetunto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on tämä perinteinen, että katson nuoruuden kuviani ja ihmettelen, että ihan tosissani tuolloin pidin itseäni lihavana :D
Mulla sama ja suvunkin kesken mua pidettiin pyöreänä. Vasta vanhoista valokuvista tajusin aikuisena että olen ollut normaalipainoinen lapsi. Kuvissa näkyy myös luuta ja nahkaa oleva serkkuni johon minua varmaan verrattiin ja näytinhän minä isokokoiselta hänen vieressään.
Vierailija kirjoitti:
Jälkeenpäin katsottuna näen, että olin todella kaunis. Mutta inhosin itseäni ja ulkonäköäni silloin, pidin itseäni lihavana ja ties mitä, vaikka olin hoikka. Nyt olen lihonut ja rupsahtanut, mutta jotenkin se ei tunnu mitenkään superpahalta, vaan pidän itsestäni enemmän nykyään. Kai sitä jotain järkeä ja seesteisyyttä on tullut vuosien aikana, samoin paljon parempi itsetunto.
Just tämä, olispa joku aikuinen kehunut ja sanonut et olet nätti ja hyvä just sellaisena kuin olet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tänään viimeksi näin itseni kauppakeskuksen vessan peilistä ja totesin että dääm mitään näin hyvän näköistä ei peili ole nähnytkään hetkeen kuin minä. Joten olen mielestäni ihan kivan näköinen yhä.
Olin nuorempana oikeasti todella nätti ja näyttävä. Nyt edelleen aavistus jäljellä, mutta vuodet ja ilot ja kilot vieneet terän tästä mammasta.
En koskaan kauheasti miettinyt omaa tai muiden ulkonäköä. Itsetunto oli hyvällä tolalla ja ylipäätään ulkonäköön kiinnitettiin maltillisemmin huomiota. Ennen riitti kun oli ihan ok perusnätti ja osasi kantaa itsensä. Ei nuoret ole nytkään yhtään sen kauniimpia, mutta näyttävät ihan erinäköisiltä. Oon miettinyt, että jos joku Kardasianeista olisi lykännyt kuvansa kasarilla, niin en usko, että ihastus olisi ollut ensimmäinen reaktio.
Tosiasia on myös se, että ulkoäöstä on hyötyä kun etsii nuorena töitä. Kaikki työt sain joita kasvotusten pääsin hakemaan. Toki ne oli sellaisia nuoruus/opiskelijatöitä, mutta kuitenkin. Itseluottamus oli kohdillaan kun alkoi oikea työnhaku opintojen jälkeen.
Mutta oikeasti mun mielestä nuoret on ihan järjestäen ihan kivan näköisiä piirteistä tai muista huolimatta. Nuoruus on kaunista. Ja vanhanakin voi olla kaunis, mutta eri tavoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jälkeenpäin katsottuna näen, että olin todella kaunis. Mutta inhosin itseäni ja ulkonäköäni silloin, pidin itseäni lihavana ja ties mitä, vaikka olin hoikka. Nyt olen lihonut ja rupsahtanut, mutta jotenkin se ei tunnu mitenkään superpahalta, vaan pidän itsestäni enemmän nykyään. Kai sitä jotain järkeä ja seesteisyyttä on tullut vuosien aikana, samoin paljon parempi itsetunto.
Just tämä, olispa joku aikuinen kehunut ja sanonut et olet nätti ja hyvä just sellaisena kuin olet.
Jep. Muistan kun oma isäni kehui naapurintyttöä, että siinä on kyllä niin kaunis tyttö. Se tuntui pahalta. Minulle hän ei koskaan sanonut mitään positiivista ulkonäöstäni.
Jos en olisi rokannut tuhnuista hevarityyliä ja omannut tämän päivän itsevarmuuteni, olisin 15 vuotta sitten kaatanut baaritypyä liukuhihnalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei vaan tiesin sen silloin. Nyt keski-ikäisenä on kiva olla tavallinen.
Vierailija kirjoitti:
Olen joo. Olin tosi nörtti nuori, ja ns kasvoin nahkoihini vasta parikymppisenä. Nyt olen edelleen 40-vuotiaana ihan hyvännäköinen. Ehkä näin oli hyvä, ehdin rakentaa itsetunnon muille ominaisuuksille ensin. Yhä tuntuu jännältä, kun joku kehuu ulkonäköä, että jaah, kiitos omasta ja geenieni puolesta? Tosin iän myötä olen alkanut hyväksyä kehut paremmin, kun tunnen osallistuneeni jo vähän itsekin ylläpitoon.
Samoja fiiliksiä!
Olin nätti ja olen edelleen 40 vuotiaana, saan paljon kehuja ulkonäöstäni.
Mutta kasvoin lapsuuden metsissä juosten, enkä ajatellut ulkonäköäni. Oikeastaan muut tytöt kiusasivat minua siitä paljon ja olin ujo lapsi. Itsetuntoni ei ole koskaan perustunut ulkonäölle.
En. Aloin parikymppisenä saamaan hyvää palautetta ulkonäöstäni, mutta vasta 30 ikävuoden jälkeen itse huomasin, että olen ok näköinen. Nyt olen 44v ja aina paranee vain. Tiedän, että alamäki on edessä, mutta luulen sopeutuvani.
Mä olen aina tiennyt ja saanut kuulla olevani hyvännäköinen/kaunis. Tietysti on niitä päiviä että näyttää mölliltä, ja valokuvissa en onnistu ikinä. Nyt melkein kuuskymppisenä alkaa kyll olla aina vaan enemmän niitä möllinnäköispäiviä...
Tiedä sitten mistä toi hyvä itsetunto ulkonäön suhteen on tullut?
Kyllä. Harmittaa, etten tajunnut/arvostanut asiaa, vaan annoin itseni rupsahtaa.
Kyllä. Nyt lähes viisikymppisenä olen huomannut sellaisen ilmiön, että tarvitsen "sulatteluaikaa" kuville, joissa olen. Heti kuvan oton jälkeen olen ihan järkyttynyt miten hirveätlä näytän, mutta kun katson kuvaa vuoden-parin päästä niin olen jotenkin tottunut ja näytänkin jo ihan siedettävältä :D
20 vuoden päästä varmaan ajattelen, että olinpa viisikymppisenä kaunis :D
Olen edelleen.
N42