Onko lauantaina kamala?
Herättiin kahdeksalta, keskimmäinen tuli herättämään ja meni huoneeseensa leikkimään. Kuherreltiin vähän miehen kanssa, ja noustiin kun vanhinkin kuului heränneen ja alkoi riidellä keskimmäisen kanssa. Kello oli puoli yhdeksän, herätin nuorimmaisenkin koska oli repinyt vaipat yöllä päältään. Ettei tulisi pissavahinkoja.
Ysin aikaan laitoin aamupalaa, sitten katseltiin telkkaria hetki ja lähdettiin lenkille. Oli niin kylmä että käännyttiin pian takaisin, koira jäi mulkoilemaan kun vietiin lapset mummolle ja lähdettiin ostoksille.
Kun joululahjaostokset oli tehty, haettiin lapset ja mentiin kotiin, katsottiin muumi-elokuva ja lämmitin mummon lounaaksi tekemän ruoan rippeet. Sitten lapset piirsivät ja rakentelivat legoilla, mä surffailin netissä ja mies luki autolehtiä.
Nyt puoli kasilta iltapala, ja lapset vuorotellen nukkumaan. Sit vähän telkkaria ja itse unille.
Jaksaisitko Sinä tälläistä elämää, aina?
Kommentit (7)
jaksan arkea (välillä todellakin melko tylsää) kun pistän ukon ainakin kerran kuussa vahtimaan lasta ja lähden itse bilettämään! :) ja tavote olis ainakin 3 kertaa viikossa saada 1h omiin harrastuksiin,esim käyn lenkillä. aina ne ei miehen töiden vuoksi onnistu,mutta kuitenkin..kummasti paremmin jaksaa sitä kotona oloakin sitten ja arvostaa sitäkin myös enemmän kun on muuta elämää.
Talvi on mulle aina sellaista kaukokaipuun aikaa, en tykkää pakkasesta. Kun kevät lähenee, elämänilo ja onnikin taas löytyy. sitä odotellessa.. :)
ap
Säälin syvästi tollasten velliperseiden lapsia, jotka laiskuuttaan eivät vie lapsia pulkkamäkeen, hiihtämään ja luiastelemaan ja nauttimaan kaikista ihanista talvijutuista.
Säälin syvästi tollasten velliperseiden lapsia, jotka laiskuuttaan eivät vie lapsia pulkkamäkeen, hiihtämään ja luiastelemaan ja nauttimaan kaikista ihanista talvijutuista.
Kyllä me käydään hiihtämässä, luistelemassa, pulkkamäessä, isomman kanssa kaksin laskettelemassakin. Mutta ei joka päivä. Silloin kun huvittaa, ja silloin kun kaikki on olleet terveitä. Nyt keskimmäinen on nuhainen, kröhäinen ja yskäinen, joten ihan hyvällä omallatunnolla ulkoillaan normaalia vähemmän.
ap
Herätys 5.00, ripeä aamukahvi, lehdenluku ja työmaalle. Takaisin sisälle noin klo 8.00, soittamista sinne ja tänne, korjausmiehen odottamista, aamupalaa lapsille, tiskíkoneentyhjenystä ja muuta sellaista, sitten taas 10.00 pihalle ja työmaalle. Odottamattomia ongelmia, joten piti soittaa lapsille, että pärjätkää, laittakaa ruokaa, aloittakaa leipominen. Takaisin kotiin vasta 15.00, rättiväsyneenä. Suihkuun, kotihommia, ruuanlaittoa. Tietokoneellaistumista. Mies soittaa, ettei pääse ajoissa kotiin. Työkamppeet päälle ja takaisin töihin, puhelimella lasten vahtimista. Lisää ongelmia. Soitto lapsille, että laittavat saunan päälle ja itselleen iltapalaa. Kotiin klo 20.00. Saunaan ja kohta nukkumaan. Ylikierroksilla käymistä.
Huomenna sama uudestaan.
Jaksaisitko tätä elämää, aina?
Auttakaa mua saamaan jotain irti tästä harmaasta, tasapainoisesta elämästä, tai sanokaa miten saan äksöniä arkeen kotona viihtyvän, rauhallista arkea arvostavan miehen ja kolmen eri-ikäisen (2-9 v) lapsen kanssa...
ap
Itse en keksi mitään valittamista, sillä en työviikon päätteksi halua muuta kuin tuollaista rentoa eloa.
Olette nukkuneet hyvin, heränneet hyväntuulisina, völlänneet päivän (siinä missä monilla perheillä viikonloppukin on aikataulutettua esim. harrastustan vuoksi), eikä illassakaan mitään vikaa.
Kiva päivä teillä!