Onko joku ollut läsnä, saattelemassa kuolevaa?

Ei siinä ole mitään pelättävää.

Minua kauhistuttaa ajatus että jättäisit lapsesi yksin tuohon tilanteeseen vain oman kauhistukseksesi vuoksi.

Olen ollut useankin kuoleman hetkellä paikalla. Ei aina mitenkään nion erityisen kaunis tapahtuma.

Olen valvonut äitini kuolinvuoteella. Ei se ollut kauheaa...vain elämän viimeiset hetket.

Kyllä olen. Äitini viimeiset hetket.  sairaalassa palliatiivisella.

Olin vieressä pitämässä kädestä kun äitini saattohoito-osastolla ja veti henkeä viimeisen kerran ja kuoli.

Luulin ennen tuota myös, että minua kauhistuttaisi, mutta tilanteessa ei kyllä ollut mitään pelottavaa - pohjattoman surullista ja haikeaa vain. Ruumiin katseleminen kuoleman jälkeen ei herättänyt mitään tunteita. Siitä näki heti että ei minun äitini enää tuossa sängyssä makaa. Oli kuin "tyhjä kuori" sen jälkeen kun "sielu" oli jättänyt "kotinsa" (käytän lainausmerkkejä, kun en varsinaisesti usko sieluihin tai hengen vaellukseen, mutta en keksi parempiakaan sanoja tähän hätään). 

Jos joskus joudut vastaavanlaiseen tilanteeseen AP, niin en usko että tulet silloin pelkäämään. Ei tuossa ole mitään pelottavaa, mutta monia muita luonnollisia tunteita varmastikin tulee koettua pelon sijasta. 

Olen. Kamalaa. Kuolevan silmät, vaikerrus, avonainen suu. Iho.

Elämässä eteen tulevat tilanteet opettavat, sitäkinhän elämä juuri on. Selviydyt kyllä, jos sellainen eteesi tulee. Kieltämättä useamman kuoleman kohtaaminen ja jonkinlainen asioihin perehtyminen auttaa. Sinun ei ole pakko olla yksin kuolevan kanssa, jos haluat mukaan muita omaisia, tukihenkilön, pastorin tai jonkun muun.

Ei se ollut niin kauheaa. Ei tietysti kivaakaan, mutta tarpeellista.

Anopin saattohoidossa olin. Ei ollut kauheaa mutta eihän se kivaakaan ollut. Kyllä siinä vähän pelotti ja toivoi että olisi äkkiä ohi.

Kyllä varmasti on raskasta jos oman vanhemman tai sisaren tai lasteni saattohoidossa olosin mutta kai sitä kaikesta selviää kun eihän sitä oikein muutakaan voi.

Olen ollut,ei pelottavaa mitenkään,mutta tietenkin hyvin ainutlaatuista. Käsi alkoi viiletä,kun pidin kädestä kiinni. Sitten hengitys alkoi harventua ja lopuksi tuli pitkä huokaus. Sanotaan,että henki lähtee. Niin se jotenkin tapahtui.

Mieheni.  Oli nukutettuna ja ei enää herännyt. Oli kytkettynä hengitys- munuais ym koneisiin, en edes tiedä kaikkia. Hoitaja vaan kytki pois koneita ja monitorista seurasin kun lukemat ym aleni, lopuksi piippasi vaan.

Olen mm Isämme kuolinvuoteella ja saattohoito kodissa olin töissä yli 5 vuotta

Vierailija kirjoitti:

Mieheni.  Oli nukutettuna ja ei enää herännyt. Oli kytkettynä hengitys- munuais ym koneisiin, en edes tiedä kaikkia. Hoitaja vaan kytki pois koneita ja monitorista seurasin kun lukemat ym aleni, lopuksi piippasi vaan.

Outoa. Yleensä ne piipittävät koneet kytketään pois päältä ENSIN ja elintoimintoja simuloivat vasta sen jälkeen. Niin että mitään piipityksiä ja hälytyksiä ei kuulu.

Joo. Mitta en kyllä ymmärrä, mitä kauhistuttavaa siinä on. Lähinnä minua pelotti se, että EN olisikaan ollut siellä jollain tärkeällä hetkellä. Tosin luulen, että minulle ei olisi edes kerrottu (ja siis ehkä ei kerrotukaan), jos jotain olisi tapahtunut sillä aikaa kun olin nukkumassa. Lapsi vaikka havahtunut viimeisen kerran tms.

Kissaani olen. Äärettömän surullistahan se on, mutta en voisi kuvitella olevani missään muuallakaan oli se sitten eläin tai ihminen. Sille kuolevalle on yleensä tärkeää, että lähellä on tuttu ja turvallinen henkilö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni.  Oli nukutettuna ja ei enää herännyt. Oli kytkettynä hengitys- munuais ym koneisiin, en edes tiedä kaikkia. Hoitaja vaan kytki pois koneita ja monitorista seurasin kun lukemat ym aleni, lopuksi piippasi vaan.

Outoa. Yleensä ne piipittävät koneet kytketään pois päältä ENSIN ja elintoimintoja simuloivat vasta sen jälkeen. Niin että mitään piipityksiä ja hälytyksiä ei kuulu.

 No en voi muistaa kaikkee niin tarksti siinä tilanteessa. Hoitaja sanoi lopuksi että hän on nyt poistunut keskuudestamme.

Olen itse nähnyt läheiseni kuolevan saattohoidossa, hän ikään kuin nukahti rauhallisesti eikä enää hengittänyt.

Kaikki ystävät ja työkaverit jotka ovat olleet läheistensä kuolinvuoteella, joiden kanssa olen keskustellut kuoleman hetkestä, ovat kertoneet, että se on ollut rauhallinen ja jotenkin pyhä hetki, ei millään tavalla ahdistava.

En tiedä,onko vain sotaelokuvien dramatiikkaa vai voiko johonkin sairauteen kuulua sellainen, että ihminen jotenkin kouristelisi kuollessaan, koska kukaan tuntemani ihminen ei ole koskaan nähnyt sellaista.

Äitini. Oli sanomatta selvää, että siinä vierellä ollaan.

Vierailija kirjoitti:

Kissaani olen. Äärettömän surullistahan se on, mutta en voisi kuvitella olevani missään muuallakaan oli se sitten eläin tai ihminen. Sille kuolevalle on yleensä tärkeää, että lähellä on tuttu ja turvallinen henkilö.

Kukaan kuoleva ei ole tullut kertomaan, kuinka tärkeää jonkun läheisen läsnäolo oli siinä hetkessä. Tietysti ennen kuolemaa on voinut esittää toiveen läheisen läsnäolosta ja läheisten oloa voi helpottaa se läsnäolo.

Kuoleman hetkellä olemme yksin, aivan kuten syntymässäkin. Näin se on myös tarkoitettu olevan.