Lue keskustelun säännöt.
Oletko vihannut elämääsi jossain elämäsi vaiheessa? Inhoan itseäni ja elämääni niin että pää ei pysy kasassa.
23.09.2023 |
Otsikossa kysymys.
Omasta elämästä en jaksa kirjoittaa muuta kuin että päin helvettiä on mennyt jo useamman vuoden.
Syy on minä itse tietenkin.
Kommentit (19)
Aina kun olen joutunut olemaan tekemisissä ihmisten kanssa joiden kanssa en haluaisi olla tekemisissä. Sukulaiset, viranomaiset ja ex. Ensi vuonna pääsen eläkkeelle. Kahden vuoden päästä teini on täysi-ikäinen.
Sen jälkeen pidän yhteyttä vain lapseeni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ruuhkavuosissa. Olin niin vihainen koko ajan, että aloin kuvitella että se on luonteessani. Aloin miettiä, olenko kenties huijannut itseäni ja oikeasti olen joku psykopaatti tai narsisti, kun aloin vihata sekä itseäni, elämääni että muita ihmisiä. Kunnes vanhemmista jätti aika ja lapsi kasvoi teini-ikään. Kuormitus alkoi kevetä, ja tajuan olleeni kuin vihainen kahlekoira, jota lapset käyvät törkkimässä kepillä.
Luultavasti minusta tulee hyvinkin leppoisa vanhus. Ja itseeni ihan riittävän tyytyväinen pääosan aikaa.
Teininä. Silloin teki monesti mieli luovuttaa mutta en halunnut jättää läheisilleni sitä taakkaa jonka se saisi aikaansa joten jatkoin kärsimistä ja elämäni vihaamista.
Elämäni ei ole vieläkään ruusuilla tanssimista ja joskus vihaan sitä yhä.
Semmosta elämä välillä on. Pitää tehdä inventaario ja muuttaa mitä pystyy. Kirkastuu kun ei ole liian ankara itselleen.
Olet varmaan hyvä tyyppi, kun pohdit näitä asioita. Eteenpäin vaan.
Olen! Sekä teininä (16-21v) ja aikuistumisen kynnyksellä (27-32v)..
Teininä olin masentunut, huomionkipeä, syömishäiriöinen.. Vihasin itseäni ja halusin hyväksyntää miehiltä. Käytin huumeita ja rutkasti alkoholia. Suunnittelin itsemurhaa.
Aikuistumisen kynnyksellä koin jonkinlaisen "eksistentiaalisen kriisin." Joka ajoi taas syvään masennukseen, paniikkihäiriöön, pelkotiloihin.. Söin myös suruuni ja lihoin. Eristäydyin kotiini koska häpesin itseäni. Elämä tuntui tyhjältä.
Nykyään menee hyvin. Olen unelmieni koulussa ja kehokin taas kunnossa. Eli toivoa on. Ne pimeätkin ajanjaksot pitää vaan kahlata läpi. Niistä jopa oppii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä, tällä hetkellä.
Eronnut ja elämä hajalla. Talous on mennyt kuralle, lapset sekä minä kärsitään. Lapsia säälin kun tippuvat hyvästä elintasosta kurjuuteen.
Korkealta tiputtiin. Nyt hyvä kun antaa lämmin ateria lapsille( halvin ruoka) kerran päivässä.
Asutaan halvalla muunmaalaisten naapurissa.
Joilla näyttäisi olevan enemmän ruokaa, kaikkea kuin meillä.
Oma vika, en ollut varautunut eroon.
En jaksanut taistella miestä vastaan. Keinottelu itselleen suurimman osan. Sinne meni minun perintörahoilla ostettu talo ja muut.
Ei riitä palkka enää näin yksin lasten kanssa. Elatusapua maksaa minimi määrän. En jaksa siitäkään taistella. Käyttää rahansa mieluummin uuteen naiseen kun lapsiinsa? Minun toivoo ilmeisesti kuolevan suruun, uupumukseen ja hätään. Niin yksin kaiken tämän kanssa.
Elämä loppu.
Vierailija kirjoitti:
Olen! Sekä teininä (16-21v) ja aikuistumisen kynnyksellä (27-32v)..
Teininä olin masentunut, huomionkipeä, syömishäiriöinen.. Vihasin itseäni ja halusin hyväksyntää miehiltä. Käytin huumeita ja rutkasti alkoholia. Suunnittelin itsemurhaa.
Aikuistumisen kynnyksellä koin jonkinlaisen "eksistentiaalisen kriisin." Joka ajoi taas syvään masennukseen, paniikkihäiriöön, pelkotiloihin.. Söin myös suruuni ja lihoin. Eristäydyin kotiini koska häpesin itseäni. Elämä tuntui tyhjältä.
Nykyään menee hyvin. Olen unelmieni koulussa ja kehokin taas kunnossa. Eli toivoa on. Ne pimeätkin ajanjaksot pitää vaan kahlata läpi. Niistä jopa oppii.
Minulla ihan sama juttu paitsi että elän nyt 28-vuotiaana tuota sinun mainitsemaa kriisiä.
Kaikki pelottaa. Olen ihan hukassa. Olen lihonut paljon ja eristäytynyt. Elämä on tyhjää ja kamalaa.
En tiedä kuka olen tai minne mennä. En edes tiedä onko tämä elämä totta vai pelkästään illuusiota.
Tämä on ihan järkyttävää ja olen yksin.
Kiitos vastauksista ja olen pahoillani heille joita elämä kohtelee nyt ikävästi.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen! Sekä teininä (16-21v) ja aikuistumisen kynnyksellä (27-32v)..
Teininä olin masentunut, huomionkipeä, syömishäiriöinen.. Vihasin itseäni ja halusin hyväksyntää miehiltä. Käytin huumeita ja rutkasti alkoholia. Suunnittelin itsemurhaa.
Aikuistumisen kynnyksellä koin jonkinlaisen "eksistentiaalisen kriisin." Joka ajoi taas syvään masennukseen, paniikkihäiriöön, pelkotiloihin.. Söin myös suruuni ja lihoin. Eristäydyin kotiini koska häpesin itseäni. Elämä tuntui tyhjältä.
Nykyään menee hyvin. Olen unelmieni koulussa ja kehokin taas kunnossa. Eli toivoa on. Ne pimeätkin ajanjaksot pitää vaan kahlata läpi. Niistä jopa oppii.
Minulla ihan sama juttu paitsi että elän nyt 28-vuotiaana tuota sinun mainitsemaa kriisiä.
Kaikki pelottaa. Olen ihan hukassa. Olen lihonut paljon ja eristäytynyt. Elämä on tyhjää ja kamalaa.
En tiedä kuka olen tai minne mennä. En edes tiedä onko tämä elämä totta vai pelkästään illuusiota.
Tämä on ihan järkyttävää ja olen yksin.Kiitos vastauksista ja olen pahoillani heille joita elämä kohtelee nyt ikävästi.
-ap
Minulla oli tismalleen samoja tuntemuksia! Olen käsittänyt että nämä kriisit ikään kuin toistuvat ihmisten elämässä, yleensä liittyvät jonkinlaiseen henkiseen murrokseen. Symbolisesti "kuolet" ja synnyt uudeksi versioksi itsestäsi. Voimia! Tiedän miten kamala ajanjakso tuo on. Mutta usko mua, sekin menee lopulta ohi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä on teille diagnoosi. Kertokaa nyt vielä, että olette kilttejä ja teitä käytetään hyväksi.
In the study of psychology, neuroticism has been considered a fundamental personality trait. In the Big Five approach to personality trait theory, individuals with high scores for neuroticism are more likely than average to be moody and to experience such feelings as anxiety, worry, fear, anger, frustration, envy, jealousy, pessimism, guilt, depressed mood, and loneliness.[1] Such people are thought to respond worse to stressors and are more likely to interpret ordinary situations, such as minor frustrations, as appearing hopelessly difficult.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko sulla käynyt mielessä sellainen mahdollisuus, että jos sinä inhoat sinua, niin kyseessä onkin kaksi eri henkilöä? Eli sinussa on sinä joka inhoaa, ja sinä jota inhotaan. Lähtisin ehkä tuosta liikenteeseen.
Kyllä. Hetken luulin, että helpottaa, kun vanhoista vanhemmista ei ollut enää huolta, mutta sitten tapahtui taas yhtä ja toista.
Viimeistään tässä iässä tulee fiilis, että olen ollut hemmetin tyhmä.
Kai tälle pitäisi nauraa.
Kyllä. Elämä näin eronneena kamalaa. Yksinäisyyttä, köyhyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Onko sulla käynyt mielessä sellainen mahdollisuus, että jos sinä inhoat sinua, niin kyseessä onkin kaksi eri henkilöä? Eli sinussa on sinä joka inhoaa, ja sinä jota inhotaan. Lähtisin ehkä tuosta liikenteeseen.
Joo, inhoan heikkouttani, kun en osaa pitää puoliani. Se on tosin sukuvika.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, tällä hetkellä.
Eronnut ja elämä hajalla. Talous on mennyt kuralle, lapset sekä minä kärsitään. Lapsia säälin kun tippuvat hyvästä elintasosta kurjuuteen.
Korkealta tiputtiin. Nyt hyvä kun antaa lämmin ateria lapsille( halvin ruoka) kerran päivässä.
Asutaan halvalla muunmaalaisten naapurissa.
Joilla näyttäisi olevan enemmän ruokaa, kaikkea kuin meillä.
Oma vika, en ollut varautunut eroon.
En jaksanut taistella miestä vastaan. Keinottelu itselleen suurimman osan. Sinne meni minun perintörahoilla ostettu talo ja muut.
Ei riitä palkka enää näin yksin lasten kanssa. Elatusapua maksaa minimi määrän. En jaksa siitäkään taistella. Käyttää rahansa mieluummin uuteen naiseen kun lapsiinsa? Minun toivoo ilmeisesti kuolevan suruun, uupumukseen ja hätään. Niin yksin kaiken tämän kanssa.
Elämä loppu.
Jos sinulla on näyttöä, että talo on maksettu omista rahoistasi, se on sinun.
Kysy maksutonta lakiapua. Ota yhteys sosiaalitoimistoon.
Ja lopeta kateellinen kyttäys ja nillittäminen. Vastenmielistä aikuiselta ihmiseltä. Keskity niiden omien asioittesi parantamiseen.
jep. kyll on elämä tällä hetkellä pelkkää kuraa kiitos miehen ja kaiken sen mitä mulle anto