Keskustan puoluesihteeriksi entinen kommunisti ja Pohjois-Korean tukija Antti Siika-aho
Siika-aho toimi aiemmin muun muassa vasemmistolaisen Suomen työväenpuolueen (Stp) varapuheenjohtajana sekä Kommunistien Liiton hallituksen varajäsenenä.
Hän oli vuosina 20102013 päätoimittajana Kansan äänessä, joka on Suomen työväenpuolueen, Kommunistien liiton ja EU:n vastaisen kansanrintaman julkaisema lehti.
Siika-aho toimi myös kuusi vuotta Pohjois-Korean diktatuuria tukevan Suomi-Korea-seuran puheenjohtajana. Hänen ja toisen kirjoittajan nimissä on esimerkiksi julkaistu kirjoitus otsikolla Pohjois-Korea ei uhkaa ketään.
On väitetty maan olevan vaarallisempi koko maailmalle kuin tällä hetkellä tähtäimessä olevan Irakin. Todellisuus on kuitenkin toinen, sillä Korean Demokraattinen Kansantasavalta (Pohjois-Korea) on aina toiminut rauhan ja korealaisten hyvinvoinnin puolesta sotaa vastaan, kirjoituksessa todetaan.
Kommentit (32)
Mnäkin äänestin Skp:ta.Oli vähän semipakki, koska Natosta ei tullut kansanäänestystä. Katsotaan milllainen riekkuminen alkaa?
Trella asuessani äänestin Kontulaa.
Ei ole yhtä paha kuin demareiden uusi sihteeri.
Kepulla ja demareilla kisa kummalla vastenmielisempi puoluesihteeri? 😅
Pohjois-Koreaa fanitti vaikkei paljon raaempaa diktatuuria maailmasta löydy!
Nuoren ihmisen pään saa niin helposti sekaisin erilaisilla hehkutuksilla (joskus myös vanhemmankin ihmisen pään). Ollaan niin kiihkeästi jonkun maailmaa parantavan asian kannalla, olipa se uskonnollinen tai poliittinen asia.
Onpa kummma -aho. Miten on mahdollista
Halla-aho ja Purra entisiä vihreitä. Toisaalta en ymmärrä, miksi pitää kaivella entisiä asioita. Persut on hokeneet kesästä asti, ettei pidä tehdä mitään arkeologisia kaivauksia heidän entisiin kirjoituksiinsa ja tekoihinsa. Sama asia on muidenkin puolueiden suhteen voimassa.
Toisaalta ajattelin ensin, että mitä ihmettä? Seuraavaksi tuli mieleen Näkkälä-Kissala ja siinä kohtaa ajattelin että ei kai tuo ole sen kummempi. Nyt tuli sitten viimeiseksi sellainen ajatus, että Silakoilla ja Vasemmistonuorillakin on toivoa. Näköjään kommunismin ja diktatuurin ihailusta voi toipua.
"– Sitä seisoo jyrkästi ajatustensa takana, koska pelkää sitä, että mitä muut tulevat sanomaan, jos myöntää, että olet ollut aivan hakoteillä."
Tässäpä rehellistä puhetta vihervasemmistolaisille. Rohkeus kannattaa joskus!
Puolue oli aikanaan täynnä kommunistityrannia Neuvostoliiton kätyreitä joten yllättikö että siellä on nyt Pohjois-Korean kommunistityrannian ymmärtäjä?
Vierailija kirjoitti:
Puolue oli aikanaan täynnä kommunistityrannia Neuvostoliiton kätyreitä joten yllättikö että siellä on nyt Pohjois-Korean kommunistityrannian ymmärtäjä?
Niin, onhan niillä Väyrynenkin. Olet oikeassa.
Ei kuitenkaan suunnitellut maahanmuuttajalasten ampumista, kuten spermaturpa-Riikka
Vierailija kirjoitti:
Ei kuitenkaan suunnitellut maahanmuuttajalasten ampumista, kuten spermaturpa-Riikka
Olisiko sinulla esittää jotain todisteita tämän väitteesi tueksi? Vai tuliko mahdollisesti tehtyä aika vakava kunnianloukkaus?
Vierailija kirjoitti:
Ei kuitenkaan suunnitellut maahanmuuttajalasten ampumista, kuten spermaturpa-Riikka
Stasi-listan nimet.
Vierailija kirjoitti:
Puolue oli aikanaan täynnä kommunistityrannia Neuvostoliiton kätyreitä joten yllättikö että siellä on nyt Pohjois-Korean kommunistityrannian ymmärtäjä?
Pohjois-Koreassa kun yksi töppää niin kolme sukupolvea lähetetään vankileirille.
Vierailija kirjoitti:
Uudet puoluesihteerit vaikuttavat olevan pahoja.
Vrt. SDP.
Ja mieti persujen hupiukkoja puoluesihteereinä. Dosenttihan sai sieltä potkut idioottimaisten lausuntojensa takia. Oli jopa persuillekin liikaa.
Ei ole kuitenkaan raiskaaja, niin kuin persujen Putkonen.
Kuka on Kokoomuksen puoluesihteeri?
Entä Persujen?
Huomautan että Keskustan tämä puoluesihteeri, on valittu vain vuodeksi.
Sillä Keskustalla on vuoden kuluttua, oikea sääntömääräinen
Puoluekokous.
Jossa voi vaihtua myös puolueen puheenjohtaja.
Tämähän oli ylimääräinen puoluekokous, koska Keskustan puoluesihteeri, Terhi Pirkkalainen, lähti muihin hommiin.
Ja hänen tilalleen piti valita uusi.
Uudet puoluesihteerit vaikuttavat olevan pahoja.
Vrt. SDP.