Jo 10 000 eronnut kirkosta Ylen Homoillan jälkeen
Jo 10 000 ihmistä on eronnut kirkosta Ylen Ajankohtaisen kakkosen Homoillan jälkeen. Eroa kirkosta -sivuston mukaan luku tuli täyteen tänään kello 14:n jälkeen.
Homokeskustelu esitettiin Ylen TV2:ssa tiistai-iltana. Kirkosta eroaminen vilkastui jo ohjelman aikana.
Eroa kirkosta -sivuston mukaan tähän aikaan vuodesta kirkosta eroaa kolmen päivän aikana tavallisesti noin 400 ihmistä.
Eroakirkosta.fi:n tiedottajan Petri Karisman mukaan lokakuusta tulee kirkosta eroamisten ennätyskuukausi.
Yhden kuukauden erojen määrä netin kautta ei ole koskaan ylittänyt 10 000:ta.
Kommentit (6)
ns. viimeinen niitti joka saa ne jotka vaan ovat roikkuneet kirkon jäseninä koska eivät ole jaksaneet taiviitsineet vielä erota?
M ies ei ole kuulunut 40 vuoteen kirkkoon, eikä siskot eikä heidän miehensä 45 vuoteen. Eikä suurta vahinkoa ole tullut.
että eroavat, jos eivät kannata kirkon periaatteita. Mitä järkeä olla jäsenenä aiheuttamassa eripuraa...
t. uskova vaikken kylläkään kirkon jäsen, koska en itsekään ole samaa mieltä kaiken kanssa mitä luterilainen kirkko tekee.
ns. viimeinen niitti joka saa ne jotka vaan ovat roikkuneet kirkon jäseninä koska eivät ole jaksaneet taiviitsineet vielä erota?
tästäkin on tullut kommenttia, että ne löyhästi kirkkoon kuuluvat joutivatkin mennä. Saapa nähdä, rupeaako kirkko jossain vaiheessa valikoimaan jäseniään. Tai tekevätkö ihmiset joukkopaon kirkosta, koska eivät tunne tulevansa arvostetuksi sellaisina kuin ovat. Joka tapauksessa kirkkokaan ei voi jatkaa muuttumatta.
Katolinen kirkko yritti pysytellä keskiajalla ja päätyi raiskaamaan lapsia, aiheuttamaan kauheaa kärsimystä kehitysmaissa ehkäisyvälinekiellollaan (myös hivin ehkäisyyn!!), ja luomaan yhteiskuntia joissa rakastajattaren pito on usein maan tapa (eroamiskielto).
ottaen huomioon että yleensä tahti on ollut n. 30-40 000 per vuosi.