Talousviisaat. Kannattaako asuntolaina maksaa pois?
Minulla on noin 70 000 jäljellä asuntolainaa, jota maksan yksin, ja suunnilleen saman verran osakerahastoissa. Kannttaako laina maksaa kokonaan pois? Olen tällä hetkellä tosi pienituloinen, enkä ymmärrä osakeasioista kovin paljon, mutta rahastoihin olen säästänyt koko elämäni. Rahastot ovat olleet minulle pahan päivän puskuri, koska ole niin pienituloinen yksinyrittäjä, että maksa yleensä edes eläkevakuutusmaksuja, joten minulla ei ole oikeastaan sosiaaliturvaa työttömyyden tai eläkkeen varalle. Tulen kyllä toimeen omalla työlläni ja elätän perheeni sillä. Kannttaisiko tuo asuntolaina maksaa pois ja alkaa säästää tyhjästä taas rahastoihin? Järki sanoo, että ei ole mitään mieltä maksaa lainaa korkoineen vuosikausia, jos sen voi maksaa pois? Miten tämä menee tällaisen pienen ihmisen talouden kannalta. Aina kun googlaan tietoa, löydän vain jotain ohjeita, että jossain tapauksessa voi harkita ehkä lyhentävänsä lainaa vähän enemmän kerralla. Onko tämä joku pankkien juoni, jota olen vain liian tyhmä tajuamaan? Olisiko minun järkevintä vain maksaa velka kerralla pois? Sitten ei olisi yhtään säästöjä, mutta ei velkaakaan ja asumiskustannukset pienenisivät.
Kommentit (38)
Laina on sopimus, joka täytyy jokatapauksessa maksaa pois. Ne kulut ei häviä mihinkään.
Rahastot ei taida nykyisin paljoa tuottaa. Alaspäin menevät.
Tuottaako osakkeet enemmän mitä menee asuntolainan korkoihin?
Vierailija kirjoitti:
Laina on sopimus, joka täytyy jokatapauksessa maksaa pois. Ne kulut ei häviä mihinkään.
Rahastot ei taida nykyisin paljoa tuottaa. Alaspäin menevät.
Tänä vuonna ne ovat tuottaneet jälleen mukavasti, ellet ole sijoittanut Suomeen tai Aasiaan.
Jos katsoo suomen päättäjien talousosaamista, niin lainaa kannattaa aina vain ottaa lisää.
Rahastot tuottavat sitä paremmin mitä pidempi sijoitusaika on. Noin pienen lainaan en välttämättä tulouttaisi, koska samalla päätyy nollapisteeseen. Pyrkisin silti nopeuttamaan lainan takaisinmaksuvauhtia, jos talous sallii.
Vierailija kirjoitti:
Paljonko sinulla on asuntolainassa korko ? Miten vst osakkeiden nousu ?
Lainan korko on 1,90% viitekorko 12 kk Euribor, viitekoron arvo 3,19% viitekoron enimmäistaso 1,05%
Osakkeet ovat näissä pankkien rahastoissa, enkä tietenkään tiedä niiden nousua tai laskua, siitä on näitä pankkien arvioita, ja ne riippuvat kuinka pitkää ajanjaksoa katsoo. Mihin lukuun pitäisi verrata? Jos esim rahasto X:n kolme vuoden ennuste on 1,85 % niin mitä se tässä tilanteessa tarkoittaa? Jotkut rahastot ovat kai jopa kyykkäämässä kolmen vuoden sisällä, jos oikein ulkitsen, joku taas näyttää kymmenien prosenttien nousua. Minkä luvun pitäisi ylittää mikä luku, että tämä yhtäaikainen velka ja osakesäästö kannattaa? Kiitos avusta!

Tässä viestissä ei valitettavasti ollut päätä eikä häntää...
Aina järkyttää millä ymmärryksen tasolla ihmiset ylipäätään pysyvät hengissä, saatika ottavat lainoja.
Tämä VOISI tarkoittaa että...
...
Lainan korko on 1,90% = tässä tämän hetken kokonalskorko jota AP lainastaan maksaa
viitekorko 12 kk Euribor = laina sidottu 12kk Euriboriin
viitekoron arvo 3,19% = korko tarkistettu viimeksi kun 12kk Euribor oli 3.19%...
viitekoron enimmäistaso 1,05% = ...mutta aplla on korkokattona euriborille 1.05, joten siksi (0.85% marginaalin kanssa) kokonaiskorko on mainittu 1.90%.
....
Mutta tämä siis ihan arvaus tuosta sillisalaatista
Itse jatkaisin samalla tavalla kuin aiemminkin. Rahastojen arvo nousee ja laskee, mutta keskimäärin ne on ihan kannattavia. Jos vain taloutesi antaa myöten maksaa lainaa pikkuhiljaa pois ja eläkeikään on vielä aikaa niin en tekisi mitään muutoksia. Eläkkeellä sulla on sitten sekä maksettu asunto, että rahastot. Jos tulee tiukka taloudellinen tilanne niin ota rahastoista pois sen verran kuin tarvitsee.
jos sinulla on varaa maksaa lainan korot ja lyhennykset ilman, että joudut ongelmiin, niin en myisi rahastoja pois juuri nyt. Rahastojen hinnat on sellaisia, että ovat välillä alhaalla ja välillä ylhäällä, ja pitkällä tähtäimellä usein kasvavat, varsinkin jos on hyvin hajutettuja ja ostettukin eri ajanjakosina (eli ei juuri silloin kaikkein kalliimpaan aikaan).
Mutta jos elämäsi on turhan hankalaa lainan maksamisen vuoksi, ja rahastosi ovat sellaisia, että ovat tälläkin hetkellä plussalla, niin sitten niitä kannattaa myydä, pääset eroon ikävästä asuntolainastasi.
Minulla asuntolainaan jäljellä n. 80 000 euroa, rahastoja ei ihan niin paljon, mutta voisihan niitä myymällä lainaa pienentää, en kuitenkaan aio sitä tehdä. Mutta sinun tilanteesi toki voi olla erilainen, tähän ei ole olemassa yleispätevää ja ainoaa oikeaa ohjetta.
Mä lyhensin lainaa ja nyt jää säästöön rahaa enemmän, jonka voin sijoittaa.
Ap luulenpa että hyödyt osaamisen kasvatuksesta joka tapauksessa. Yritä(tetään) ensin päästä jyvälle tuosta sinun lainastasi.
Rahastoista sanon että ei kukaan tiedä. Ne on sijoituksia, turha katsoa ennusteita kun ei niistä voi tietää. Tärkeintä on että kulusi eivät ole kovat
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljonko sinulla on asuntolainassa korko ? Miten vst osakkeiden nousu ?
Lainan korko on 1,90% viitekorko 12 kk Euribor, viitekoron arvo 3,19% viitekoron enimmäistaso 1,05%
Osakkeet ovat näissä pankkien rahastoissa, enkä tietenkään tiedä niiden nousua tai laskua, siitä on näitä pankkien arvioita, ja ne riippuvat kuinka pitkää ajanjaksoa katsoo. Mihin lukuun pitäisi verrata? Jos esim rahasto X:n kolme vuoden ennuste on 1,85 % niin mitä se tässä tilanteessa tarkoittaa? Jotkut rahastot ovat kai jopa kyykkäämässä kolmen vuoden sisällä, jos oikein ulkitsen, joku taas näyttää kymmenien prosenttien nousua. Minkä luvun pitäisi ylittää mikä luku, että tämä yhtäaikainen velka ja osakesäästö kannattaa? Kiitos avusta!
Tässä viestissä ei valitettavasti ollut päätä eikä häntää...
Tosiaankin pyysin apua niiltä ihmisiltä, jotka ymmärtävät näitä talouden lukuja ja termejä. Tuossa on ne luvut, joita lainaani liittyy, ja jotka pankki ilmoittaa. Jos et osaa niitä tulkita, ja koet ettei niissä ole päätä eikä häntää, et varmaankaan ole oikea ihminen minua nyt neuvomaan. Ymmärrän että rahaston tuotto voi ylittää velan koron, mutta en tiedä mitä lukuja minun pitäisi verrata toisiinsa. Kiitos jos joku kärsivällisempi ihminen voi auttaa eikä vinoilla.
Ota huomioon, että jos myyt rahastot pois voitolla, niin niistä tulee maksettavaksi luovutusvoittovero.
Kilpailuttaisin marginaalin. Minulla oli 0,4 kevällä ja kysyin tarkistusta nykyiseltä pankilta. Laskivat 0,35.
Tämä on ap yksi viesti verkkopankissa, kysy siinä että onko marginaalissa laskuvaraa. Sen ehtii tekemään vaikka vessatauolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljonko sinulla on asuntolainassa korko ? Miten vst osakkeiden nousu ?
Lainan korko on 1,90% viitekorko 12 kk Euribor, viitekoron arvo 3,19% viitekoron enimmäistaso 1,05%
Osakkeet ovat näissä pankkien rahastoissa, enkä tietenkään tiedä niiden nousua tai laskua, siitä on näitä pankkien arvioita, ja ne riippuvat kuinka pitkää ajanjaksoa katsoo. Mihin lukuun pitäisi verrata? Jos esim rahasto X:n kolme vuoden ennuste on 1,85 % niin mitä se tässä tilanteessa tarkoittaa? Jotkut rahastot ovat kai jopa kyykkäämässä kolmen vuoden sisällä, jos oikein ulkitsen, joku taas näyttää kymmenien prosenttien nousua. Minkä luvun pitäisi ylittää mikä luku, että tämä yhtäaikainen velka ja osakesäästö kannattaa? Kiitos avusta!
Tässä viestissä ei valitettavasti ollut päätä eikä häntää...
Tosiaankin pyysin apua niiltä ihmisiltä, jotka ymmärtävät näitä talouden lukuja ja termejä. Tuossa on ne luvut, joita lainaani liittyy, ja jotka pankki ilmoittaa. Jos et osaa niitä tulkita, ja koet ettei niissä ole päätä eikä häntää, et varmaankaan ole oikea ihminen minua nyt neuvomaan. Ymmärrän että rahaston tuotto voi ylittää velan koron, mutta en tiedä mitä lukuja minun pitäisi verrata toisiinsa. Kiitos jos joku kärsivällisempi ihminen voi auttaa eikä vinoilla.
Eri ihminen tässä mutta tuo oli ihan asiallisesti sanottu viestistäsi, ei tuota voi tulkita ilman että kerrot onko sinulla joku korkokatto tms? Ei nuo ole mitään luonnonlakeja vaan sinun sopimuksiisi liittyviä lukuja joita sinun pitäisi vähän osata avata.
Hyvä arvaus että 12kk ebori, korkokatto
Jos näin niin en tekisi mitään lainalle, korot on kohtuulliset
Vierailija kirjoitti:
Ap luulenpa että hyödyt osaamisen kasvatuksesta joka tapauksessa. Yritä(tetään) ensin päästä jyvälle tuosta sinun lainastasi.
Rahastoista sanon että ei kukaan tiedä. Ne on sijoituksia, turha katsoa ennusteita kun ei niistä voi tietää. Tärkeintä on että kulusi eivät ole kovat
Olen siis hakemassa tässä juuri sitä osaamisen kasvatusta. Monissa asioissa on näin, että kun kysyy ja yrittää oppia, niin tulee lähinnä kuittailua.
Tässä asiassa kysyisin, että mihin "kuluihin" viittaat? Rahastojen kuluihinko vai elämiseni kuluihin? Elämisessäni suurin osa rahastani menee asuntolainaan ja yhtiövastikkeeseen, muuten perheen elää todella niukasti.
En osaa sanoa mitä sinun kannattaisi tehdä, mutta itselläni on 170 000 asuntolainaa ja 80 000 säästöjä, joista 70 000 korkeakorkoisella (3,25 %) säästötilillä ja loput rahastoissa. Lainan kokonaiskorko on 4,65 %. Koska lainan koron ja säästötilin koron erotus on noin pieni ja lainan korko oletettavasti tulee tippumaan tulevina vuosina, en näe järkeväksi lyhentää yhtään ylimääräistä, etenkään tässä maailmantilanteessa, jossa kolmas maailmansota on lähempänä kuin koskaan. Voi tulla yllättäviä tarpeita isollekin käteiskassalle, joten näen tärkeämpänä likviditeetin säilyttämisen.
Lainan korot taitaa kasvaa kasvamistaan. Sijoituksien tuotoille ei taida käydä samoin.