Paha sosiaalisten tilanteiden pelko

Vierailija kirjoitti:

Olet luuseri. Kasvata selkäranka.

Tuliko hyvä mieli tästä? Kyseessä on ihan diagnosoitu sairaus.

Terapia voisi auttaa(oikea eikä mikään löpinä) mutta aikoja on niin vaikea saada. 

Mulla alkoi yläasteella vaikea sosiaalisten tilanteiden pelko. Lukiossa olin täysin erakko. Nuoruus meni sen takia osittain pilalle. Yritin hakea apua ja kävin terapiassa, mutta terapeutti suuttui joka kerta kun yritin puhua sosiaalisesta ahdistuneisuudesta. Muutama vuosi terapian jälkeen menin psykoosiin. Nykyään olen kuntoutustuella skitsoaffektiivisen häiriön (psykoosisairaus) takia. Olen sitä mieltä, että jos olisin saanut apua sosiaalisten tilanteiden pelkoon, en välttämättä olisi sairastunut psykoosiin.

En ole saanut hakeuduttua mihinkään. Nytkin pitkän aikaa mennyt pelkillä kaurahiutaleilla kun ei ole kauppaankaan päässyt. Kaipa sitten viimeistään kun ei ole enää mitään syötävää.

Tottakai on! Ota yhteyttä terveyskeskukseen ja kerro miten pelko vaikuttaa elämääsi, he ohjaa sitten eteenpäin. Apua on lääkityksestä, terapiasta ja näiden yhdistelmästä. Jos et pääse pitkään terapiaan niin ilman lähetettä on myös lyhytterapiaa, vertaistukiryhmiä tm.

Jos ensimmäinen lääkäri tai hoitaja ei kuuntele, älä lannistu vaan kokeile seuraavaa. Tämä on siinä mielessä väärinymmärretty diagnoosi että monet ammattilaiset mieltävät tämän vain pieneksi jännitykseksi josta pääsee tsemppaamalla eroon, eli sitkeä pitää olla apua hakiessa.

Kokonaan ei ehkä pysty muuttumaan ja jännittäminen saattaa olla aina osa elämääsi, mutta tuen avulla se ei enää lukitse sinua kotiin vaan opit toimimaan sen kanssa. Kunhan pelko on ensin saatu siedettävälle tasolle terapialla/lääkkeillä. Tsemppiä!

Ahdistuksen ja epämiellyttävien tunteiden sietämisen harjoittelu on monesti avain oman käyttäytymisen muuttumiseen. Ja se, että suhtautuu itseensä vähemmän kriittisesti. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta teet palveluksen itsellesi siedättämällä itseäsi vaikeaksi kokemiisi tilanteisiin sen sijaan, että välttelet niitä.

Onko sinulla lääkitystä? Koskaan ei ole liian myöhäistä yrittää saada elämänlaatua paremmaksi. Kyllä keinoja on, kunhan hakeudut ensin hoitokontaktiin. Se on se vaikein askel ja sitten vain lääkkeiden ja terapian avulla pikkuaskeleilla toimintakykyä takaisin.

Vierailija kirjoitti:

Ahdistuksen ja epämiellyttävien tunteiden sietämisen harjoittelu on monesti avain oman käyttäytymisen muuttumiseen. Ja se, että suhtautuu itseensä vähemmän kriittisesti. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta teet palveluksen itsellesi siedättämällä itseäsi vaikeaksi kokemiisi tilanteisiin sen sijaan, että välttelet niitä.

Työelämässä siedätin itseäni vuosikaupalla, mutta tilanne meni vain huonompaan suuntaan ja lopulta halusin vain erakoitua. Taidan olla sitten toivoton tapaus.

Oletko siis ollut koko aikuisikäsi ilman opintoja, työtä ja sosiaalisia kontakteja? Miten olet tullut toimeen? Eikö mikään taho kuten Kela tai TE-toimisto ole ohjannut sinua tutkimuksiin?

Mulla on toiminut escitalopram 20 mg ja kelan tukema psykoterapia. Alkoholin lopetin, se vain sotkee aivokemiaa, vaikka hetkellisesti poistaa estoja jä tuo hyvää oloa. Kamalia vuosia ollut mut nyt parempaa keski-iän kynnyksellä.

Olen työssäni huomannut että jos sosiaalinen ahdistus ei helpota altistuksella, taustalla on usein jonkinlaista autismin piirteisyyttä. Tai sitten on pystynyt peittelemään oloaan niin hyvin että jatkuva paljastumisen pelko jää päälle. Parasta olisi vain ottaa ahdistuneen identiteetti. Joo mä oon se nolo punastelija, ketä kiinnostaa.

Siedätys muiden seurassa pienin askelin voisi ehkä auttaa.

Mulla myös nykyään. Elämäni on junnannut paikoillaan siitä lähtien kun peruskoulusta valmistuin. Silloin olin vielä vain tosi epävarma, esiintymiskammoinen nuori nainen, jolla oli huono itsetunto. Pidin itseäni rumana ja outona. Siihen kun en saanut mitään apua ja aloin viihtymään liikaa neljän seinän sisällä, niin lopulta kavereitakaan enää ollut eikä tullut. Nykyään olen useissa sosiaalisissa tilanteissa niin hermostunut, että joskus hieman tärisen jopa perheenjäsenteni seurassa. Siis sellaisten, joita en tapaa kovin usein.

Olen saanut apua Kelan kuntoutuspsykoterapiasta ja siedättämällä itseäni sosiaalisille tilanteille. 

Lääkkeistä SSRI-lääkkeet eivät ole auttaneet minua, mutta moni on saanut niistäkin apua. Pahimpina aikoina olen saanut apua myös rauhoittavista lääkkeistä, mutta niitä ei kannata käyttää kuin tiettyihin täsmätilanteisiin. 

Tilanne ei ole koskaan niin toivoton, ettei se voisi mennä parempaan suuntaan. Aloita pienillä askelilla ja ota aluksi yhteys terveydenhuoltoon. Jos sinne soittaminen tuntuu ylivoimaiselta, niin laita viestiä. Työterveyslääkärini sanoi kerran, että eräs potilas oli täysin jähmettynyt tuoliin ensimmäisellä käynnillä, mutta hän on kuntoutunut hyvin ja käy nykyään töissä. Aina on siis toivoa. Toivottavasti saat apua ongelmaan ja elämänlaatusi paranee. 

Käyn töissä ja lääkitys on, mutta eipä juuri apua. Työ on vielä tosi sosiaalista ihmisten kanssa. Välillä parempia päiviä, välillä paniikkikohtauksen partaalla..en tiedä olisiko jotain autismiakin, välillä

tuntuu, etten edes ymmärrä toisten puhetta, vaikka olen ihan fiksu.

Näistä ilmaisista omahoito-ohjelmista on ollut monelle hyötyä:

https://www.mielenterveystalo.fi/fi/omahoito/sosiaalisen-jannittamisen-…

Minulla on ollut myös koko aikuisikä, mutta nyt keski-ikäisenä menee kohtuullisen hyvin. Teen työtä, jossa sosiaalisia kontakteja ei ole joka päivä. Ihan kiva, että joskus on, ja silloin otan tarvittaessa beetasalpaajaa ja lyhytkestoisen rauhoittavan. Tykkään sinänsä olla ihmisten kanssa, mutta pulssi kiihtyy pilviin, enkä voi sille mitään. Lääkityksen avulla siedättäminen sujuu tässä ohessa. Jatkuvaa lääkitystä kuten mielialalääkkeitä en halua ottaa. Kyllä sinäkin vielä pääset eroon pahimmasta.

Mitäpä jos olisit tehnyt asian eteen jotakin aikoja sitten. Esim. PUHUNUT ihmisille. Itsellä oli samanlaista "vaivaa" nuorempana mutta nyt vanhempana periaatteessa kadonnut kokonaan koska rohkaistuin ilman mitään liipalaapa-"hoitoja"

Puhuminen on auttanut tosiaan monia. Ja esimerkiksi lasten saanti tai muu iso elämänmuutos voi auttaa ottamaan toisenlaisen roolinkin elämässä, ja tekemään askelia haluamaansa suuntaan myös sosiaalisten tilanteiden osalta, kun ollut pakko opetella uusia tilanteita uudessa roolissa.

Lääkkeistä voi olla joskus oikeatakin apua, mutta pääosalla päävaikutus tulee kai plasebosta eli siitä, että uskoo saaneensa apua. Sokeripillerillä voi saada myös sen vaikutuksen jopa enemmistö, jos uskoo että pillerin syötyään pärjää paremmin. Tai sitten opettelemalla muuten vaan siedättämään itseään peloista. Netin virallisten tahojen tekemät itsehoitomateriaalit ovat hyviä lievien ja keskivaikeiden sosiaalisten tilanteiden pelkotapausten siedätyshoitoon.