Lue keskustelun säännöt.
Olen 38 vuotias nainen ja havahduin siihen, että en kaipaa koskaan äitiäni tai sisaruksiani. Kuinka normaalia tää on?
10.09.2023 |
Kaipaatteko te muut lapsuudenperhettänne tai vaikka vanhempianne?
Onko minussa jotain vikaa?
Kommentit (16)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kaipaa oikein ikinä ketään.. Yksi nuoruuden ystävä, joka on ollut jonkinlainen sielunystävä on sellainen että häntä ikävöin jopa edelleen vaikka elämä vei meidät erilleen jo 15 vuotta sitten..minulla on mies ja 2 lasta.
Olen yhteydessä melkein joka päivä johonkin lapsuuden perheen jäseneen. Äitiin melko harvoin nykyään, kun hän ei enää jaksa tai malta puhua puhelimessa. Ei ehkä joka päivä muista, että puhelinkin on olemassa. Yhteen veljeen pidän ihan päivittäin yhteyttä ja isään lähes päivittäin.
En kaipaa. Tiedän että ovat siellä jos tarvitsen heitä tai jos he tarvitsee minua. Johtuu ehkä siitä? Kaikki on jo aikuisia ja omat elämät kiireisiä.. Ei ehdi ikävöimään.
En kaipaa. Onneksi pääsin eroon kauan aikaa sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini tekee kuolemaa enkä meinaa kestää ajatusta. Se on hullua, koska meillä ei ole ollut kummoiset välit vaan ennemminkin riitaisat ja olen ollut oikein tyytyväinen etäisiin väleihin. Nyt en millään voi uskoa, että kohta en voi enää soittaa äidille ikinä.
En nyt sinänsä lapsuuteen kaipaa takaisin. Isän kanssa en ole ollut koskaan läheinen, häntä en osaa ikinä kaivata vaikka yhteyttä jotenkuten pidetäänkin. Äidin seuraan kaipaan kyllä välillä koska viihdytään yhdessä ja puhutaan kaikesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ehdi kaipaamaan kun mutsi pommittaa joka päivä puhelimella. Sisko nyt muuten vaan on narsisti sekopää. Ei siis ole ikävä.
En kaipaa. Olen traumatisoitunut heistä kaikista ja viime näkemästä on jo vuosia. Joskus soitellaan ja siitäkin tulee masentunut olo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ehkä etäisesti joo, nyt kun kysyit.. mutta sitten kun nähdään niin alkaa heti ärsyttää ja tulee jotain typerää kränää.
No okei myönnän, että joskus heikkona hetkenä saattaa tulla semmoinen ohimenevä ikäväntunne.. Ehkä tää on sit ihan tervettä? Aikuisia kun kaikki ollaan.. - ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mummoa kaipaan ja joskus siskoja, muita en.
No mun mielestä tuo on varsin normaalia. Enemmän ihmettelen sitä, että omista vanhemmista ei päästä irrottautuu vaikka olisi jo 50.. Tai sisaruksetkin saattaa asua ihan lähietäisyydellä ja koko elämä on yhtä symbioosia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harvemmin tulee varsinaisesti ikävöityä.. riittää kun nähdään tyyliin jouluna ja juhannuksena.
Johtuukohan tää siitä, että olen lähtenyt 16 vuotiaana pois kotoo omilleni.. Elämä on kuljettanut kauas lapsuudenperheestä. Olen niin tottunut tähän kun puolet elämästä jo elänyt tätä omaa elämää.
-ap
Menneisyyteen voi palata muistoissa, ei muuten.