Lue keskustelun säännöt.
Tunnekylmä lapsuus
09.09.2023 |
Millaisia teistä on kasvanut, joiden lapsuudessa on ollut näennäisesti ehkä asiat hyvin, katto pään päällä ja ruokaa riittävästi, mutta tunnepuolella asiat olleet aivan sekaisin? Itse en saanut koskaan lapsena näyttää mitään negatiivisia tunteita, pelkoa, surua, suuttumusta tms, jos sen tein, niin äitini suuttui minulle. Palkinnoksi sain haukkumista, ivaamista, välillä väkivaltaakin. Positiivisia tunteita ei minua kohtaan koskaan näytetty. En muista että äitini olisi ikinä halannut tai pitänyt edes kädestä. Muistan kun olin menossa ekalle luokalle ja yritin ottaa äitiä kädestä niin hän vain ravisti käteni irti ja sähähti että mitä ihmisetkin ajattelee.
Mun elämä on ollut aika kauheaa, ja mietin, miten suuri osa siitä, millainen minusta tuli, johtuu tuosta lapsuudestani. Oisko täällä kohtalotovereita?
Kommentit (10)
Halaus, Ap
Onko sulla omia lapsia?
Oletko saanut esim terapiasta apua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muakaan ei pienenä paljoa halailtu, ja itkuun sanottiin, että lopeta itkeminen ja kerro mikä hätänä. Pahaa mieltä vähäteltiin sillä, että olin väsynyt. Pelkäsin mennä nukkumaan joka ilta koska turvallisuudentunnetta ei ollut kotona. Ei kuulosta ihan yhtä kylmältä kuin sinun lapsuus, mutta paljosta jäin vaille ja paljoa kaipaamaan. Minä ainakin tarvitsisin terapiaa pystyäkseni tarkasti kohdentamaan, että mitkä asiat minussa johtuu noista asioista. Ainakin tarvitsen paljon läheisyyttä ja olen tosi herkkä. Olen kuitenkin muuttunut tosi paljon ihmisenä itsenäistymisen aikana. Siihen voi vaikuttaa moni asia, mutta uskon, etten ole päässyt lapsuuden ympäristössä kukoistamaan. Tsemppiä sinulle!
On omia lapsia, heidät olen pyrkinyt tietoisesti kasvattamaan juuri päinvastaisella tavalla kuin mitä minut on "kasvatettu". Heille en ole koskaan kertonut totuutta mummostaan, vaikka yksi lapsistani (ovat jo aikuisia kaikki) onkin sanonut, että on kyllä huomannut että mummo kohtelee minua eri tavalla kuin muita sisaruksiani. Olen siis edelleenkin äidilleni välttämätön paha, josta haluaa vain hyötyä ja jos se ei onnistu, niin katkaisee taas välit joksikin aikaa yms.
Terapia olisi varmasti hyvä ratkaisu, mutta tällä hetkellä ei ole oikein varaa irroittaa omasta pussista n. 100e/käyntikerta. Kelan tukemaan terapiaan tuskin pääsen, kun muitakin sitä tarvitsevia on.
Tämä asia on taas ollut viimepäivien ajan aktiivisesti mielessä (lapsuus), ja on aika kauhea olo. Itkettää koko ajan, vaikka en todellakaan haluaisi itsesäälissä kieriskellä.
Samanlainen lapsuus minullakin. Äitini kielteinen ja vihamielinen asenne, lyönnit ainoa fyysinen kosketus. Heikkoudesta ja pahasta mielestä pilkattiin. Vieläkin säpsähdän vaikka kampaajan tai hierojan kosketuksia, kun en oikein luota ihmisiin. Taustalla tunne, että kaikki ovat vihamielisiä tavalla tai toisella.
Oli tunnekylmä muttei väkivaltainen lapsuus. En siis joutunut pelkäämään vanhempiani, tunteitani ei vain yksinkertaisesti huomioitu. Meni kyllä noin 30 vuotta sen tajuamiseen. Sitä ennen minulla oli jonkinlainen fantasiakuva äidistäni lempeänä ja välittävänä. Mutta todellisuudessa hän on etäinen ja kyvytön huomioimaan lastensa tunteet ja lasten kasvatus oli hänen vastuulla. Hänen tunteitaan kyllä pitää muiden huomioida eli hän on ns. marttyyri joten varmaan harhauduin siitä kun hän itkee vähän väliä (kirjaimellisesti).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnekylmä mutta muutoin parhaansa yrittävä äiti, väkivaltainen alkoholisti-isä. En näin aikuisena oikein jaksa ihmisten seuraa koska olen jatkuvasti tuntosarvet pystyssä, väsyn helposti. Omaa perhettä en halua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen miettinyt onko äidissäni myöskin jotain narsistin vikaa, tosin eikai sillä ole mitään merkitystä mistä hänen käytöksensä johtuu. EI se lopputulosta muuta miksikään. Sen ainakin tiedän, että olen ollut ei toivottu, ehkä hän sitten kokee että olen pilannut hänen elämänsä tms. Nyt on taas "jääkausi" menossa äitini osalta, enkä tiedä syytä. Mutta tätä tämä on ollut koko mun elämäni. Kunpa vaan jotenkin saisin rauhan, niin ettei hänen tekonsa ja tekemättä jättämiset enää vaikuttaisi muhun mihinkään.
Olen todennut, että vanhempani ovat umpisekoja, joiden muistisairauksien etenemisen eteen en aio laittaa tikkua ristiin.
Luotan kyllä ihmisiin, ja olen havainnut että kun on itse avoin ja positiivinen, tapaa samantyyppisiä ihmisiä.
Arvostan todella paljon läheisyyttä ja tunteista keskustelemista. Onneksi tapasin vähän aikaa sitten miehen, jolle yo asiat myös tärkeitä.
Ex puoliso oli samanlainen tunnekylmä ja arvaamaton. Tuntui silloin nuorena niin tutulle ja turvalliselle.
Ihan lyhyesti vastattuna, minusta kasvoi erakko ihmisvihaaja suunnilleen tuollaisissa kotioloissa mitä kuvailit.
Vihan voimalla eteenpäin!