Voiko keski-ikäinen, keskiluokkainen, koulutettu ja aviossa oleva ihminen olla syrjäytynyt?

Aina puhutaan vain nuorten ja vanhusten syrjäytymisestä, mutta itse kyllä koen itseni jokseenkin syrjäytyneeksi.

Minulla on koulutus, kaksikin, mutta en ole ollut palkkatöissä yli 10 vuoteen terveysongelmien takia. Suoritin tuon toisen koulutuksen tänä aikana, ja silloin en ollut syrjäytynyt, nyt taas olen. Tarkoitus oli kuntoutua sillä koulutuksella, mutta menin vaan huonompaan kuntoon.

Ei ole henkilökohtaisia ystäviä, enkä näe oikein muita ihmisiä kuin miestäni ja vanhempiani, joskus satunnaisesti veljeni perhettä tai miehen vanhempia. Mummojen kanssa juttelen kun olen koiran kanssa lenkillä. Kaikki harrastuksenikin ovat sellaisia, että sujuvat parhaiten yksin ja kotona/ulkona.

Olin kuntouttavassa työtoiminnassa ja vaikutti siltä, että jokaisella katkokävelevällä juopollakin on enemmän sosiaalista elämää kuin minulla. Samoin ne ryhmääntyivät heti ja juttelivat, kun minä huomasin olevani yksin omassa kuplassani tekemässä omia "töitäni". Kävi niinkin, että minulla oli ohjaajalle juttu kesken, mutta joku toinen tuli paikalle ja aloitti oman juttunsa ja ohjaaja vaihtoi lennosta keskustelukumppania. Jään siis kirjaimellisesti syrjään jopa silloin, kun ollaan syrjäytymistä ehkäisevässä toiminnassa.

Taloudellinen tilanteeni on hyvä. Tai ei siis minun, minä saan työmarkkinatukea, mutta mieheni käytännössä elättää minut. Kun aina yhdistetään syrjäytyneisyys ja köyhyys, mutta kyllä minä sanoisin että esim. miljonääri Howard Hughes oli jokseenkin syrjäytynyt viimeisinä aikoinaan.

Tavallaan tuntui kuntouttavassa, että olen jopa syrjäytyneempi kuin ne muut. Niitä on elämä potkinut aina päähän, joten yhteinen sävel löytyy heti. Mutta minun lähtökohdistani ei yleensä päädytä tähän tilanteeseen, joten sitä jää sitten todella yksin.

Mitä mieltä olette? Olenko syrjäytynyt?