Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Onko muilla samaa? Lapsi tahtoo vähemmän kuin mitä antaisimme.

Vierailija
29.08.2023 |

Olemme ehdottaneet uusien harrastusvälineiden, elektroniikan ja vaatteiden hankintaa, mutta lapsi ei vaivaudu miettimään, mitä tarkalleen ottaen tahtoisi. Huomaamme vanhempina tarpeen ja ehdotamme, mutta aika ison työn takana on saada lapsi ostoksille.
Lapsi on kuitenkin ollut tyytytyväinen silloin, kun on saanut uutta. Meitä luullaan ehkä köyhiksi, kun kaikki lapsella alkaa olla vanhaa, pientä yms. vaikka siitä ei tosiaankaan ole kyse. Eikä sillä meille edes ole väliä, vaikka pidettäisiinkin köyhinä, mutta alkaisi olla aika tehdä hankintoja lapselle. Hankinnat parantaisivat lapsen elämänlaatua ja vähentäisivät vanhempien huolta, kun kotoa löytyisi aina se mitä lapsi tarvitsee.

Esim.
- Lapsen kännykkä on viisi vuotta vanha, näyttö rikki ja akku heikko
- Vaatteissa on liian vähän käyttökelpoisia jäljellä ja osa näyttää "kutistuneen"
- Polkupyörä on jäänyt pieneksi kaksi kesää sitten, mutta käytää sitä edelleen. Suksia lainasi koululta, kun ei viime talveakaan varten suostunut ostoksille.

Kommentit (23)

Vierailija
1/23 |
29.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meidän lapsi säälii uutta kaveriaan ja tahtoo siksi kulkea tänä syksynä itsekin liian pienissä ja rikkinäisissä vaatteissa. Olen yrittänyt kertoa, että kaveria ei tarvitsisi sääliä, sillä heillä olisi varaa, sen mitä olen huomannut. He käyttävät rahaa mieluummin enemmän viihteeseen ja ruokaan, kuin vaatteisiin.

Syksyn sateet saapuneet ja harmittaa, kun lapsen takki ei pidä vettä. Toivottavasti saan hänet pian ostoksille. Yritin jo ennen koulun alkua, mutta tultiin tyhjin käsin kotiin. En tahdo ostaa mitää käyttämättä jäävää, joten tahdon hänen hyväksynnän ostokselle. On vaikeaa.

Vierailija
2/23 |
29.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voihan pari vaatetta ostaa ilman lapsen mukana oloa.

Kummallista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/23 |
29.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oma vanhempi poikani on myös erityisen vähään tyytyväinen. Ei hän kaipaa sen paremmin uusia vaatteita kuin harrastusvälineitään. Mutta niinpä sitten toisaalta jos hän joskus avaa suunsa sillä mielin, että tarvitsisi jotain, hän sen myös saa, koska ei koskaan toivo mitään tarpeetonta.

Vierailija
4/23 |
29.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Älä kysele kovin pieneltä lapselta tai esi-teini ikäiseltä. Aikuisena hankit uudet kun vanha kuluu, vaikka toisen aikuisen kanssa. Kännykkä vanhana säteilee enemmän, jos rikki. Mitä lapsi tekee kännykällä jos on kovin pieni. Iso haluaa ehkä etsiä tietoa koneelta tai kirjastakin. Älä vaadi lasta ostoksille, katso itse mitat ja ohjaa asioita. Lapsi ei ole pikkuaikuinen joka toimii kuin aikuinen. Myöhemmin varmaan kiinnittää huomion niihin, kun on tarpeeksi ikää.

Vierailija
5/23 |
29.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja siis en tarkoita että väkisin viedään joku pehmolelu ja uusi tilalle. Vaan ihan polkupyörässä oikea koko tilalle. Osa ei pidä hiihdosta tai luistelusta, eli talvilajit. Miksi väline silloin kiinnostaisi.

Vierailija
6/23 |
29.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kunnioita lasta!  Itse aikoinaan pikkupoikana en kinunut leluja, myöhemmin ei kiinnostanut prätkä, ja ajokortinkin suoritin vasta kun isä siitä oli aikansa puhunut.  Olin passiivinen lapsi/nuori, mutta minulla ei ollut mitään hätää.  Oli ikävä kuulla siitä, ettei "mikään kiinnosta".  Olen edelleenkin katkera siitä, ettei minun vain annettu olla!  Älä sinä tee samaa virhettä omien lastesi kanssa vaan luota siihen, että he pärjäävät ja pyytävät kyllä kun jotakin tarvitsevat ja haluavat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/23 |
29.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jotkut lapset vain ovat luonteeltaan sellaisia. Ole onnellinen - tuo on varmasti aika harvinaista tässä ahneessa ja materialistisessa maailmassa. Ehkä lapsestasi tulee aikuinen, joka osaa keskittyä tärkeämpiin asioihin kuin materiaan.

Vierailija
8/23 |
29.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

No hyvä ettei lapsi ole materialisti. Mutta siis sopivan kokoiset ja ehjät vaatteet, sekä oikeankokoiset pyörät, luistimet jne. voit varmaan hankkia itsekin, jos lapsi ei kauppaan halua. Meillä on kanssa haaste saada lapsi vaatekauppaan, mutta kyllä ehjät verkkarit ja Minecraft huppari kelpaa kun ne eteen kannetaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/23 |
29.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapsi ilmeisesti vähemmän pinnallinen kuin vanhempansa.

Vierailija
10/23 |
29.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ostakaa nettikaupasta, kai se voi siihen tietsikan äärelle tulla kommentoimaan vaatteita tms.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/23 |
29.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Voihan pari vaatetta ostaa ilman lapsen mukana oloa.

Kummallista.

Voi, mut se ei käytä niitä. Vanhat rikkinäiset ovat paremmat.

Ei ap.

Vierailija
12/23 |
29.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Voihan pari vaatetta ostaa ilman lapsen mukana oloa.

Kummallista.

Voi. Mutta onhan se ongelma jos lapsi ei osaa haluta mitään itselleen eikä tunnista tarpeitaan. Oli kyse tavaroista, tunteista tai mistä tahansa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/23 |
29.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaikuttaa että lapsesi on ns. mentaalisesti köyhä. Tulee tod näköisesti tyytymään matalapalkkaiseen ammattiin, eikä kunnianhimo riitä menestykseen.

Vierailija
14/23 |
29.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä on samanlainen teinipoika, jos kysyy mitä tahtoisi synttäriksi tai jouluksi, tuumaa vain "Mulla on jo kaikki mitä tarvitsen" - ollaan sitten ostettu tyyliin uusi puhelin (kun vanha on ollut jo ihan loppu) ja odoteltu muutama viikko, että poika ottaa sen käyttöön. Juuri kesällä otti käyttöön kuulokkeet mitkä ostettiin joululahjaksi. Vaatteet ostan tyyliin Lager 157:sta, yksivärisiä ja ei näkyviä logoja. Velipoikansa onkin sitten ihan toisesta ääripäästä, rakastaa materiaa ja keksii kyllä mitä haluaa lahjaksi ja vielä enemmän, haluaa merkkivaatteita yms. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/23 |
29.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos lapsi ei välitä tuollaisista asioista, mikä este on käydä kaupoilla ostamassa noita ilman lasta? Kai te nyt osaatte lapsesta mittoja ottaa?

Ei minulta tosin ainakaan mitään kyselty että haluanko mennä ostamaan suksia, kerrottiin vaan että nyt mennään, vastaan oli turha kitistä. Eipä olisi voinut itseänikään vähempää kiinnostaa, sama juttu vaatteiden kanssa.

Vierailija
16/23 |
29.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

En kyllä ikinä ole jäänyt odottamaan lapsen halua hankkia sopivan kokoisia ja ehjiä vaatteita. Kauppaan lähdetään ja liian pienet vaatteet poistetaan käytöstä sitä mukaa, kun tarve on. Mukaan saa tulla valitsemaan mieleisiä, jos haluaa, jos ei halua, minä sitten valitsen. Sama koskee pyörää (suksia meilläkään ei ole ollut, kun niitä tarvitaan se 1x vuodessa koulussa) Kolme aikuista lasta on itsellä. Ja lasinäyttöinen kännykkä on kyllä ikävä ja vähän vaarallinenkin käyttää, jos se on ihan säröillä, mutta huoltaahan tuon voi, jos ei halua uutta ostaa. 

Vierailija
17/23 |
29.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse samanlainen ollut lapsena ja nuorena, ajattelin aina että vanhemmat kuolevat jossain vaiheessa, parempi oppia selviytymään itsekseen.

Vierailija
18/23 |
29.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mullakin on lapsi, joka ei halua mitään. Kaupassa sanon usein, että voit ottaa ihan mitä haluat ja valitsee tyyliin tikkarin. Itse olisin lapsena kahminut koko kaupan tyhjäksi, mutta se johtuukin siitä, että en oikein koskaan saanut mitään, varsinkaan mitään ikiomaa kun kaikki oli sisarusten vanhoja.

Vierailija
19/23 |
29.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ilmeisesti pyörälle ei ole teillä kovin suurta tarvetta, jos kaksi vuotta sitten pieneksi jäänyt yhä menee. Paino tulee ohjaustangolla käsille ja jalkaa ei saa suoraksi polkiessa. 

Vierailija
20/23 |
29.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kännykkä vanhana säteilee enemmän, jos rikki.

Ja mistähän toimistosta tämä ihmeellinen tieto on peräisin?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän kuusi kahdeksan