miksi tuntuu että Jumala vastasi rukoukseeni vain kerran
2014 halusin lähteä pääsykokeisiin toiseen kaupunkiin mutta rahaa junamatkaan tai hotelliyöhön ei ollut, kaupunki sen verran kaukana ja pääsykoe pitkä että en olisi jaksanut lähteä aamulla ja tulla illalla pois.
päätin rukoilla apua ja joku kolme päivää siitä saapui aivan outo kuori, talouspaperiin kääritty 400e seteleinä ja viesti "kaikki kunnia Jeesukselle!" eikä mitään nimeä että keneltä. Olin Turussa ja se oli kaikesta päätellen saapunut eteläpohjanmaalta. Olin tosi syrjäytynyt, itseasiassa edelleen olen, enemmän tai vähemmän. Ei ole laajaa piiriä enkä osoitettani kerro, sukulaisia ei kiinnosta tai kuolleet, pieniä perheitä ollut suvussa jne.
olin jotenkin shokissa ja koitin miettiä miten helvetissä mut kukaan tietäis sielläpäin ja vielä että tarvitsen just nyt rahaa.
anyway, olen sen jälkeenkin usein ollut hyvin kinkkisissä tilanteissa eikä apua ole näkynyt. Tämä on johtanut siihen etten tiedä mitä tuossa tapahtui, siis miksi Jumala auttaisi vain 2014 eikä enää koskaan uudelleen.
mutta joo, en tiedä mikä tuo keissi oli.. keksikää selitys.
Kommentit (9)
tuskin, ei ole tapana parvekkeella huudella rukouksia. ap.
Käyttäjä44164 kirjoitti:
Olisit valinnut lampun hengen siltä sai 3 toivetta, /per elämä kokeile www.lampunhenki .com
nyt oli kyllä semmonen huijauspuijaus kun löytyi vain lampunhenki.fi, ihan kivoja lamppuja myyvät hämeenkyrössä.
mut joo, olis ollu kiva saada jeesiä joskus muulloinkin.
Ei se vastaa edes yhtä kertaa. Jumalaa ei ole.
Olet sittemmin tottunut odottamaan yksittäistä ihmettä tämmöisen erikoisen sattumuksen kautta, mutta toivo enemmän johdatusta kuin yksittäistä lahjaa. Vertauskuvainnollisesti: esim taitoa tehdä oma kaivo tai löytää jostain tasainen lähde - sen sijaan että saisi jostakin sattumalta yhden ympärillisen vettä.
Mäkin tykkäisin et pitkätukka vippais paalua mullekin. 400 olis ihan kähee nippu ottaa lompsaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei se vastaa edes yhtä kertaa. Jumalaa ei ole.
Todista että ei ole.
Naapuri kuuli rukouksen ja halusi päästä sinusta eroon.