Onko normaalia äidillistä huolehtimista, jos skitsoilee, että isommankin lapsen kädet ja pää paleltuu? Nimittäin muistan
kun vielä aikana isonakin, ehkä 10-12v, heti kesän vähän viilennettyä (sanoisin että puhutaan jostain 10-15 asteesta, mutta en nyt ihan tarkkaan sitä muista), minun piti ruveta käyttämään pipoa ja sormikkaita, vaikka itsellä ei ollut yhtään kylmä. Kun valitin, että en halua tai tarvi, perustelu oli vaan, että nehän on ihan tollaset ohuet (siis ihan tavalliset neulesormikkaat ja puuvillapipo). Ja vanhemmilla itsellään ei ollut kuin vasta sitten kun oli oikeasti kylmää.
Tuli vaan mieleen.
Kommentit (5)
No onko niitä omia lapsia?
Jos ei, niin tiedät vastauksen lapsia saatuasi ja heidän varttuessa.
mun kummityttö on 10 ja hänellä oli juuri yhtenä viileänä aamuna trikoopipo ja neulesormikkaat, vaikka itse en vielä olisi itselleni laittanut. Varmaan aika normaalia, että lapselle laitetaan ennen kuin aikuiselle näitä.
Minullakin sellainen muistikuva, että tuon ikäisenä oli niin, että muut ns. talvivaatteet vietiin kesäksi varastoon, mutta muutamat neulesormikkaat ja pipot jäi eteiseen ja ne oli käytösssä myös kesällä jos oli kylmempää.
Mä olen nyt 32v ja äiti joskus edelleen muistuttelee lämpimästä pukeutumisesta...
On varmaan.