"Suomalaisista 25-34-vuotiaista nuorista alle 40 % on suorittanut joko ammattikorkea- tai korkeakoulutasoisen tutkinnon. OECD-vertailussa Suomen sijoitus on Turkin ja Chilen välissä."
Suomalaisten nuorten koulutustaso on siis nykyään OECD-maiden keskitason alapuolella.
Miksei nuoria enää kiinnosta opiskella?
Kommentit (27)
Suomalaisten korkeakoulupaikat tarjotaan ulkomaalaisille "kansainvälistymisen" nimissä.
Aalto-yliopistossa ei ole edes opetusta suomeksi.
Ja kyllä kiinnostaa opiskella, mutta eivät saa opiskelupaikkaa toivomaltaan alalta. Joka vuosi hakijoita on enemmän kuin aloituspaikkoja.
Ei tunnu olevan enää järkeä opiskella. Useampikaan korkeakoulututkinto ei takaa töitä. Joskus jopa turha käydä korkeakoulua, hirveä stressi ja taloudellisia vaikeuksia, etkä siltikään välttämättä hyödy siitä mitenkään.
Minä olen 31v ja käynyt lukion ja opiskellut merkonomiksi. Nyt hiljattain opiskelin vielä terveydenhuollon sihteeriksi vuoden opinnoilla ja pääsin sairaalaan sihteerin hommiin. En olisi halunnut tai edes jaksanut ruveta opiskelemaan mitään korkeakoulututkintoa. Ihan laiskuuttani näin, menin helpomman kautta ja työllistyinkin vakituisesti.
Olen ollut muurari-isäni kanssa työmaalla aikaisemmin. Tykkään noista hommista mutta en aio tehdä enää päivääkään töitä. Aivan viimeinen niitti oli se kun Iiris Suomelat ja Juha Sipilät yms. nostavat 2x kuukausipalkkani tekemättä mitään. 5x työttömien saaman rahan.
Tästä lähtien ainoa motivaationi on tuhota yhteiskuntaa ja ottaa kaikki irti mitä saa.
Ei niihin kouluihin niin vain mennä. Pitää olla oikeasti aika hyvät paperit jos yo-todistuksella hakee.
Ehkä sivistys ei ole tyhmenevien ihmisten mieleen. Yliopistohan on sivistyksen kehto.
Siis jääkö amk tai yliopistopaikoista paljonkin täyttämättä? Eihän enemmän voi kouluttautua jos ei ole paikkoja
Mutta onko se taso sama täällä ja Chilessä?
Suomessa koulutus ei oikein motivoi, kun työpaikkoja ei ole ja joka paikassa kaakatetaan, ettei koulutus takaa osaamista, vaan työkokemus. Miksi siis vaivautua.
Vierailija kirjoitti:
Siis jääkö amk tai yliopistopaikoista paljonkin täyttämättä? Eihän enemmän voi kouluttautua jos ei ole paikkoja
Ainakin amkissa on vajausta tietyillä aloilla.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa koulutus ei oikein motivoi, kun työpaikkoja ei ole ja joka paikassa kaakatetaan, ettei koulutus takaa osaamista, vaan työkokemus. Miksi siis vaivautua.
Nii, amiksesta sulla on varma työpaikka tiedossa.
Pitäisikö kaikkien olla korkeastikoulutettuja. Eikö voi olla amis? Onko se noloa?
Vierailija kirjoitti:
Siis jääkö amk tai yliopistopaikoista paljonkin täyttämättä? Eihän enemmän voi kouluttautua jos ei ole paikkoja
Opinnot keskeytetään turhan usein, ei valmistuta.
Mutta meillä onkin valtava määrä ammattikoulun käyneitä ja siitä työllistyneitä. He pyörittävät tätä maata.
Vierailija kirjoitti:
Tietävät joutuvansa vain nykyeläkeläisten orjiksi.
Kukas näiden orjien eläkkeet maksaa?
Ei korkeakolutetuille ole juurikaan töitä tarjolla. Itsellä teknillinen ja kaupallinen korkeakoulututkinto ja erittäin vaikea löytää uutta työtä nykyisen ylikuormittavan tilalle. Tiedän myös monia työttömiä kavereita joilla korkeakoulututkinto.
Miksi korkeakouluttaa itsensä työttömäksi? Ja jos saa työtä, usein henkisesti ylikuormittavia.
Harmittaa kun en hankkinut duunariammattia, palkka ehkä hitusen pienempi mutta ei ainakaan tulisi burnoutia. Monia duunarialoja tullaan tarvimaan vielä pitkään, vain pieni osa on ehkä häviämässä.
Vierailija kirjoitti:
Ja kyllä kiinnostaa opiskella, mutta eivät saa opiskelupaikkaa toivomaltaan alalta. Joka vuosi hakijoita on enemmän kuin aloituspaikkoja.
Tyttöjä kiinnostaa edelleen, mutta poikia ei. Suomen Pisa- tulokset romahtaneet- koskee vain poikia. Oeruslukutaitokin puuttuu, ja poikia ei kiinnosta opiskella, jos opiskelevat, niin menevät amikseen peruskoulun jälkeen, jos sinnekään. Jos kotona ( isä) ei arvosta opiskelua, niin ei poikakaan sitä tee. Tytöt kyllä opiskelevat, käyvät lukion ja jatkavat.
Venäjällähän melkein kaikki ova korkeakoulutettuja. Koulutuksen taso onkin sitten ihan eri juttu.

Vielä ehdit.
Tietävät joutuvansa vain nykyeläkeläisten orjiksi.